
Pipsa Koski ja A Brok hyppäsivät voittoon sunnuntaina Alahärmän Powerparkin radalla kauden kolmannessa Pohjola Grand Prix -osakilpailussa, kerrotaan Suomen Ratsastajainliiton tiedotteessa.
Koski ylsi voittoon toisen kierroksen nopeimmalla ajalla.
Kilpailussa hypättiin kaksi 145 senttimetrin rataa. Kosken lisäksi myös Johanna Talvio sekä New Yorker T hyppäsivät molemmat kierrokset ilman virheitä.
”Hevonen on ollut tosi hyvä täällä, ja jos ratsastan hyvin, niin tiedän että se pystyy tekemään hyvää rataa ja tulosta”, Pipsa Koski kertoo tiedotteessa.
Kosken mukaan A Brok on ollut hänellä kolme vuotta. Ensimmäinen vuosi vierähti säätöjen löytämisessä, mutta nyt homma on alkanut jo sujua.
Kolmanneksi sijoittui Petra Heikkinen ja Hurby kahden kierroksen lopputuloksella viisi virhepistettä. Heikkinen oli kolmas myös Järvenpäässä järjestetyssä Pohjola Grand Prix -sarjan kilpailussa.
Pohjola Grand Prix´n finaali käydään 17.-19.9. Ypäjällä. Siihen pääsee mukaan sarjan 20 parasta ratsastajaa.
Sarjan ykkönen on Pipsa Koski 63 pisteellä, toinen Petra Heikkinen 62 pisteellä ja kolmas Johanna Talvio 50 pisteellä.