

Timo Korvenheimon tallilla kierrokset kovenevat kevään edetessä. Orimattilassa vaikuttavan valmentajan suojatteja nähdään tällä viikolla startissa harva se päivä. Perjantaina Kuopiossa päästään jo suurkilpailunkin makuun.
Ensimmäinen kysymys nousee kuitenkin God Hyperionin nykytilanteesta. Toissakauden Kriteriumin voittaja juhli viime kesänä Einari Vidgrénin muistoajon voittoa. Tauolle ruuna jäi marraskuussa, jolloin se jäi pois Kasvattajakruunun karsinnasta.
”Hevoselle kuuluu ihan hyvää. Talvi on mennyt hyvin. Kelit eivät tietenkään olleet ihan priimaa, mutta se ei niin paljoa ole haitannut. Ei ole ollut montaa sellaisia jaksoja, etteikö olisi päästy ajamaan”, Korvenheimo kertoo.
Vaikka tarkkaa sarjaa ei ole vielä katsottuna, God Hyperion starttaa lähiviikkojen aikana.
”Ehkä joskus kuunvaihteen seudulla palataan radalle, mutten vielä ole katsonut sarjoja. Tietysti Killerin Eliittikin on ollut mielessä, mutta en ole miettinyt, ehtisikö sinne hankkimaan kutsua. Se sopisi täyden matkan kisana tosi hyvin.”
”Suur-Hollolassa mietitään, osallistutaanko päälähtöön vai viisivuotiskisaan. Tämä tulee olemaan vähän sisäänajokausi avoimiin lähtöihin.”

Korvenheimo on ilmoittanut Nacho Webin Kuopio Stakesiin. Nelivuotiaille lämminverisille rajatussa mailin kisassa ajetaan sekä karsinnat että finaali perjantaina, joka on tälläkin viikolla 75-päivä Suomessa. Kilpailun voittaja kuittaa 29 000 euron ykköspalkinnon.
Korvenheimo kertoo, että Kyle Webin täysveljellä on kaikki kunnossa.
”Ihan hyvällä mielellä lähdetään kilpailuun. Hevosella oli treenijakso, jonka päätteeksi Kouvolan startti oli paikkojen aukaisua. Meno oli tahmeaa, mutta ruuna palautui hetkessä. Kunto on hyvällä mallilla, ja nyt herkistellään. Ollaan tosimielellä liikenteessä.”
Tipsihevosen status on kaksi kertaa tällä viikolla starttaavalla Loke Sancy Diamondilla. Korvenheimo kehuu tamman fysiikkaa kovaksi.
”Hevonen ei ole ollut mistään starteista väsynyt. Finlandia-päivänä tamma oli pussissa ja tankki jäi täyteen. Luulisin, että lyhyt starttiväli on tälle sopiva, ja hevonen vielä petraa viikon toiseen starttiin.”
Vermon toinen starttihevonen Sahara Vision on valmentajan mukaan kunnossa, mutta arvontatuurit eivät ole olleet kaksiset.
”Hevosella on kaikki hyvällä mallilla. Vielä kun sattuisi parempia lähtöpaikkoja. Maili sopii hevoselle hyvin. Seiskaradalta on tuurissaan, miten sieltä osuu askeleet. Tämä osaa lähteä kovaa, mutta niin lähtee maililla toisetkin.”
Korvenheimon valmennuksessa on kaikkiaan seitsemän kolmivuotiasta lämminveristä, joista kolme on jo ehtinyt starttaamaan. Torstaina koelähtöön tulee Oprah Web, jota valmentaja pitää juoksijana.
”Oprahista ei tule mikään kolmivuotistähti, vaikka tulee varmaan juoksemaan hyvällä menestyksellä. Se on samantyyppinen kuin muutkin emänsä Liu Hanoverin varsat, ettei ole vielä kolmivuotiaana parhaimmillaan.”
Kokonaisuudessaan Korvenheimo on tallin tilanteeseen tyytyväinen.
”Mukavia hevosia on tallissa paljon. Hyvällä fiiliksellä voi ajella kesän ja syksyn”, Korvenheimo myhäilee.