

Kyseinen hankinta on nelivuotias Ruotsissa syntynyt ori Macao Keeper (Southwind Frank), joka jäi edellisen Solvallan Kriterium-viikonlopun 75-finaalissaan voimissaan pussiin. Aiemmalla urallaan pääosin Daniel Wäjerstenin valmentama Macao Keeper on juossut 15 kertaa kilpaa totosijoin 5-3-2 ja ansainnut 614 000 Ruotsin kruunua. Ennätys 11,7a syntyi Rättvikissä elokuussa 75-voitossa.
Macao Keeperillä on viime starteissaan ollut kehno lähtörataonni, viiteen viimeiseen numerot 11, 1, 12, 8 ja 12. Ykkösradalta elokuun 75-finaalissa tuli voitto, mutta muissa mainituissa esitykset olivat hyviä, vaikka menestystä ei suuremmin herunutkaan. Ori on siis voittanut sekä 75-finaalin että karsinnan. Pääosa uran starteista on tältä kaudelta, sillä kolmevuotiaana Macao Keeper kilpaili vain kahdesti Svante Båthin tallista.
”Macao Keeper vaikuttaa kovan kapasiteetin menijältä, joten luonnollisesti se kiinnosti”, Timo Korvenheimo kertoo.
”Pääosa tallin hevosista on tullut ostamalla varsoja, mutta pitää kokeilla erilaisia versioita. Macao Keeper ostettiin firmani nimiin, mutta oriista tulee porukan hevonen samoin kuin viikkoa aiemmin huudettu La Hara. Sekin tulee Wäjersteniltä, ja hepat saapuvat samalla kuljetuksella.”
”Suunnitelmat ovat vain erilaiset. Macao on starttivalmis, kun La Hara vaatii taas treeniä, koska se ei ole vielä valmiin oloinen. Jälkimmäisessä kimpan ajatus onkin, että koitetaan treenata valmiiksi.”

Kolmevuotias ori La Hara (Muscle Hill) maksoi Traveran nettihuutokaupassa viikkoa aikaisemmin 170 000 kruunua. Se on hurjasukuinen, sillä emä Basquiat (Cantab Hall) on mennyt ennätyksen 09,4.
La Hara maksoi yksivuotiaana Lexingtonin huutokaupassa 110 000 dollaria. Se on juossut yhteensä viisi kertaa kilpaa. Wäjersteniltä Ruotsissa ori saavutti sijoitukset yksi, kaksi ja hylkäyksen viimeisimmässään syyskuun lopussa.
”Edellisissä starteissa ei ole ollut maksimaalista tuuria.”
Viikon päätapahtuma Timo Korvenheimon tallillekin on lauantain Kouvolan Kymenlaakso-ajo. Uransa kaikissa 10 startissa kolmen parhaan joukkoon sijoittunut Nacho Web starttaa 36 000 euron jahtiin 20 metrin takamatkalta. Karsinnassaan se kiri finaaliin ikäluokan eniten tienanneen Arctic Emeraldin vanavedessä ja saapui maaliin hyvällä potkulla.
”Toivotaan, että sarja kolmen joukossa jatkuu. Edellisissä starteissa ei ole ollut maksimaalista tuuria. Kriterium Consolationissa se jäi pussiin ja karsinnoissa sekä Teivossa että Kouvolassa matkalla mentiin turhan hiljaa.”
”Nachon paras ominaisuus ei vielä ole pätkänopeus, mutta se kehittyy. Nyt uskoisin, että kisaan on luvassa vauhtia matkallakin. Ruuna on myös aika varma suorittaja. Alussa voi toki olla tiettyä riskiä, mutta kurvit Kouvolassa eivät ole ongelma.”
Korvenheimo ei ole optimistinen pelkästään Nacho Webin suhteen, vaan uskoo onnistumisiin myös tallin kolmella muulla starttihevosella tällä viikolla. Alma Cotter (T65-2) starttaa keskiviikkona Vermossa sekä Artful Grace Nousijadivisioonan (T75-1) ja Digthislass Tammadivisioonan (T75-3) finaaleissa Kouvolassa.
”Alma Cotterilla on hyvä lähtöpaikka, ja tuntuu, että se voisi johtaa vaikka koko matkan. Tamma on hyvä keulapaikalta, ja vire on edelleen hyvä.”
”Digthislassin saumaan uskon myös nykyvireessä paljon. Paikka on hyvä päästä ravia. Kannattaa huomioida se peleissä. Artful Grace pääsi myös hyvälle paikalle, ja siitä voi olla aika korkealla.”