• Poliisilla meneillään rekrytointi, jossa sukupuolella on väliä, mutta laiskanpulskea saa mieluusti olla

    Vanhempi konstaapeli Jenni Ahomäki perustelee, että kun poliisihevosena viimeksi oli tamma, se aiheutti ongelmia työyhteisössä.
    Tilaajalle
    Kaviokonstaapelit osallistuivat hevosvaltiopäiville vuonna 2022.
    Kaviokonstaapelit osallistuivat hevosvaltiopäiville vuonna 2022. Kuva: Carolina Husu
    MT Hevoset|Ratsastus
    5.2.202619:30
    Miia Lahtinen

    ”Se oli hyvä poliisihevonen, mutta jouduimme laittamaan lauman kahtia, koska kaksi ruunaa riiteli siitä”, Jenni Ahomäki avaa sukupuolen merkitystä tulevan poliisihevosen valinnassa.

    Siksi jatkossa suomalaisen poliisihevosen tulee olla ruuna eli kastroitu poikahevonen. Silloin kaikki hevoset voidaan pitää vapaa-aikanaan samassa laumassa, jossa ne hitsautuvat yhteen ja oppivat saamaan toisistaan tukea − kuin virkamiehet kahvipöydässä.

    Uuden poliisihevosen koeaika on kuukauden mittainen, ja sen aikana tarkastellaan ennen muuta kandidaatin luonteen sopivuutta työtehtäviin.

    Ennen ostamista tehdään myös perusteellinen työhöntulotarkastus. Hevosella pitää olla hyvät jalat ja vahva selkä, saikuttajia ei haluta mukaan tiimiin. Nuorikin pitäisi olla.

    ”Haluamme todella terveitä hevosia, jotka voivat olla meillä mielellään jopa 15 vuotta”, Ahomäki painottaa.

    ”Meille tulee hevosia, jotka ovat olleet epäonnistuneita urheiluhevosia tai sitten ratsastuskoulussa laiskamatoja tai kikkailijoita.”

    Jenni Ahomäki

    Vaikka vaatimukset ovat osittain kovat, haussa ei ole dynaaminen uraohjus, joka tekee koko ajan sata lasissa. Edes hevosen taustaa ei tarkisteta kunnolla.

    ”Meitä ei haittaa, jos on vähän diesel, jota ei huvita hyppääminen tai pohkeenväistö. Meille hevonen, joka tykkää seistä ja taapertaa, on kultakimpale. Meille tulee hevosia, jotka ovat olleet epäonnistuneita urheiluhevosia tai sitten ratsastuskoulussa laiskamatoja tai kikkailijoita”, Ahomäki paljastaa.

    Vanhempi konstaapeli Jenni Ahomäki kertoo, että vaikka suhtautuminen poliisihevosiin on hieman muuttunut aikojen kuluessa, yhä edelleen ratsupoliisi on se poliisi, jolle vilkutetaan ja jota lähestytään.”Jos maijassa istuu, on se ihan erilaista”, hän sanoo.
    Vanhempi konstaapeli Jenni Ahomäki kertoo, että vaikka suhtautuminen poliisihevosiin on hieman muuttunut aikojen kuluessa, yhä edelleen ratsupoliisi on se poliisi, jolle vilkutetaan ja jota lähestytään.”Jos maijassa istuu, on se ihan erilaista”, hän sanoo. Kuva: Carolina Husu

    Uutta poliisihevosta etsitään, koska Helsingin ratsupoliisin kymmenestä hevosesta moni alkaa tulla eläkeikään.

    ”Meillä on kaksi yli 20-vuotiasta hevosta ja useampi yli 15-vuotias”, Ahomäki pohjustaa.

    Hän kertoo, että ostolla ei ole kiirettä, mutta tavoitteena on saada vanhoja ratsuja siirtymään kevyempiin hommiin eläkekoteihin, sillä papparaiset eivät jaksa viettää koko päivää kaupungilla.

    Talvi on myös hyvää aikaa hevosten testiajoihin. Poliisihevoskokelaat viedään aina ensin tallustelemaan Keskuspuistoon ja vasta myöhemmin vaativampiin tilaisuuksiin. Hevosten itseluottamusta halutaan kehittää vähä vähältä.

    ”Ei viedä heti rautatieasemalle tai mielenosoitukseen”, Ahomäki sanoo.

    Hän kyllä tietää, että hevonen on pakoeläin, joka pelästyy joskus. Pelästyessään poliisihevonen kuitenkin ideaalitilanteessa vain pysähtyy ja katsoo.

    ”Mutta ei käänny 180 astetta, laukkaa kahta kilometriä ja katso sitten”, Ahomäki selittää.

    ”Ottaisimme todella mielellämme vanhanajan suomenhevosen.”

    Jenni Ahomäki

    Ahomäki kertoo, että poliisi ottaisi erittäin mielellään töihin kotimaista sukuperää olevan hevosen, mutta edellisestä suomenhevosesta on kuitenkin jo kymmenisen vuotta aikaa. Kokeilussa on ehtinyt olla useitakin kansallisaarteita, mutta homma on kaatunut terveyteen tai luonteeseen.

    ”Sekä suomenhevoset että meidän suosimamme torinhevoset ovat menneet sporttisempaan suuntaan. Ottaisimme todella mielellämme vanhanajan suomenhevosen, yleismies-jantusen, jossa olisi rotevuutta”, Ahomäki sanoo.

    Kokoa ja kantokykyä pitää myös olla, ettei kaupungilla aleta epäillä, että hevonen läkähtyy ratsastajansa alle työtehtävissä.

    Poliisihevosten arkeen kuuluvat operatiiviset tehtävät, imagotyö sekä työtehtävien suorittamiseen liittyvät harjoitukset.
    Poliisihevosten arkeen kuuluvat operatiiviset tehtävät, imagotyö sekä työtehtävien suorittamiseen liittyvät harjoitukset. Kuva: Jukka Heiskala

    Ahomäki tietää, että sopivan hevosen löytäminen ei ole helppoa, sillä esimerkiksi ratsastuskoulut etsivät samanlaisia hevosia kuin poliisi.

    ”Nykyään on muitakin samoja laareja penkomassa. Asiakashevosiksi halutaan isoja, rauhallisia hevosia”, hän sanoo.

    Sen myötä poliisi on joustanut vaatimuksistaan. Pitkään palvelukseen kelpuutettiin vain puoliverisiä ratsuja, mutta nyt joukossa on raskaampaa kalustoa, muun muassa yksi tupsujalka liettualainen.

    Takavuosina ratsupoliisit saattoivat osallistua kilpailuihinkin jaloilla hevosillaan, mutta nykyään se ei ole edes luvallista.

    ”Jos joku näillä sotanorsuilla haluaisi kilpailla”, Ahomäki hymyilee.

    Hän painottaa, että kyse on siitä, että pitää olla oikea hevonen oikeassa tehtävässä. Poliisihevosen kuuluu viihtyä työssä, jossa se seisoskelee ja kävelee, eikä suinkaan nelistä roistoja kiinni.

    ”Me ei laiteta koeratsastuksessa metrin estettä eteen, mutta vähän pitää jaksaa laukata. Enemmän me halutaan penkkiurheilijahevosia. Kärsivällisiä ja rauhallisia”, Ahomäki painottaa.

    Lisää aiheesta
    • Vanhempi konstaapeli Jukka Aarninsalo esittelee sunnuntain MT Hevoset -ohjelmassa Helsingin ratsupoliisin työtä.

      Ohjelmat | ”Hevonen tuo rauhan tilanteeseen” – MT Hevoset -ohjelmassa tutustutaan sunnuntaina ratsupoliisin työhön

    • Helsingin Ratsupoliisi hakee riveihinsä uutta ruunaa. Kuvituskuva.

      Yhteiskunta | Helsingin ratsupoliisi rekrytoi – tällaiset ovat vaatimukset ”kaviokonstaapeliksi”

    Artikkelin aiheet
    ratsupoliisi
    poliisihevonen
    rekrytointi
    suomenhevonen
    hevoset
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle