”Se oli hyvä poliisihevonen, mutta jouduimme laittamaan lauman kahtia, koska kaksi ruunaa riiteli siitä”, Jenni Ahomäki avaa sukupuolen merkitystä tulevan poliisihevosen valinnassa.
Siksi jatkossa suomalaisen poliisihevosen tulee olla ruuna eli kastroitu poikahevonen. Silloin kaikki hevoset voidaan pitää vapaa-aikanaan samassa laumassa, jossa ne hitsautuvat yhteen ja oppivat saamaan toisistaan tukea − kuin virkamiehet kahvipöydässä.
Uuden poliisihevosen koeaika on kuukauden mittainen, ja sen aikana tarkastellaan ennen muuta kandidaatin luonteen sopivuutta työtehtäviin.
Ennen ostamista tehdään myös perusteellinen työhöntulotarkastus. Hevosella pitää olla hyvät jalat ja vahva selkä, saikuttajia ei haluta mukaan tiimiin. Nuorikin pitäisi olla.
”Haluamme todella terveitä hevosia, jotka voivat olla meillä mielellään jopa 15 vuotta”, Ahomäki painottaa.
”Meille tulee hevosia, jotka ovat olleet epäonnistuneita urheiluhevosia tai sitten ratsastuskoulussa laiskamatoja tai kikkailijoita.”
Vaikka vaatimukset ovat osittain kovat, haussa ei ole dynaaminen uraohjus, joka tekee koko ajan sata lasissa. Edes hevosen taustaa ei tarkisteta kunnolla.
”Meitä ei haittaa, jos on vähän diesel, jota ei huvita hyppääminen tai pohkeenväistö. Meille hevonen, joka tykkää seistä ja taapertaa, on kultakimpale. Meille tulee hevosia, jotka ovat olleet epäonnistuneita urheiluhevosia tai sitten ratsastuskoulussa laiskamatoja tai kikkailijoita”, Ahomäki paljastaa.
Uutta poliisihevosta etsitään, koska Helsingin ratsupoliisin kymmenestä hevosesta moni alkaa tulla eläkeikään.
”Meillä on kaksi yli 20-vuotiasta hevosta ja useampi yli 15-vuotias”, Ahomäki pohjustaa.
Hän kertoo, että ostolla ei ole kiirettä, mutta tavoitteena on saada vanhoja ratsuja siirtymään kevyempiin hommiin eläkekoteihin, sillä papparaiset eivät jaksa viettää koko päivää kaupungilla.
Talvi on myös hyvää aikaa hevosten testiajoihin. Poliisihevoskokelaat viedään aina ensin tallustelemaan Keskuspuistoon ja vasta myöhemmin vaativampiin tilaisuuksiin. Hevosten itseluottamusta halutaan kehittää vähä vähältä.
”Ei viedä heti rautatieasemalle tai mielenosoitukseen”, Ahomäki sanoo.
Hän kyllä tietää, että hevonen on pakoeläin, joka pelästyy joskus. Pelästyessään poliisihevonen kuitenkin ideaalitilanteessa vain pysähtyy ja katsoo.
”Mutta ei käänny 180 astetta, laukkaa kahta kilometriä ja katso sitten”, Ahomäki selittää.
”Ottaisimme todella mielellämme vanhanajan suomenhevosen.”
Ahomäki kertoo, että poliisi ottaisi erittäin mielellään töihin kotimaista sukuperää olevan hevosen, mutta edellisestä suomenhevosesta on kuitenkin jo kymmenisen vuotta aikaa. Kokeilussa on ehtinyt olla useitakin kansallisaarteita, mutta homma on kaatunut terveyteen tai luonteeseen.
”Sekä suomenhevoset että meidän suosimamme torinhevoset ovat menneet sporttisempaan suuntaan. Ottaisimme todella mielellämme vanhanajan suomenhevosen, yleismies-jantusen, jossa olisi rotevuutta”, Ahomäki sanoo.
Kokoa ja kantokykyä pitää myös olla, ettei kaupungilla aleta epäillä, että hevonen läkähtyy ratsastajansa alle työtehtävissä.
Ahomäki tietää, että sopivan hevosen löytäminen ei ole helppoa, sillä esimerkiksi ratsastuskoulut etsivät samanlaisia hevosia kuin poliisi.
”Nykyään on muitakin samoja laareja penkomassa. Asiakashevosiksi halutaan isoja, rauhallisia hevosia”, hän sanoo.
Sen myötä poliisi on joustanut vaatimuksistaan. Pitkään palvelukseen kelpuutettiin vain puoliverisiä ratsuja, mutta nyt joukossa on raskaampaa kalustoa, muun muassa yksi tupsujalka liettualainen.
Takavuosina ratsupoliisit saattoivat osallistua kilpailuihinkin jaloilla hevosillaan, mutta nykyään se ei ole edes luvallista.
”Jos joku näillä sotanorsuilla haluaisi kilpailla”, Ahomäki hymyilee.
Hän painottaa, että kyse on siitä, että pitää olla oikea hevonen oikeassa tehtävässä. Poliisihevosen kuuluu viihtyä työssä, jossa se seisoskelee ja kävelee, eikä suinkaan nelistä roistoja kiinni.
”Me ei laiteta koeratsastuksessa metrin estettä eteen, mutta vähän pitää jaksaa laukata. Enemmän me halutaan penkkiurheilijahevosia. Kärsivällisiä ja rauhallisia”, Ahomäki painottaa.
