• Unto Inkinen, 84, kilpailee perjantaina Forssassa: ”Elämän varrella on saatu kaikki kasaan, ei muuta kuin olisi nuorempi”

    Unto Inkinen jaksaa vuosikymmenten jälkeen innostua joka päivä hevosten valmentamisesta ja ajamisesta. Amatööri on saanut maistaa myös menestystä, mutta raviurheilun raadollisuus on tullut tutuksi menetysten myötä.
    Tilaajalle
    Aissa on startannut urallaan 51 kertaa totosijoin 1-5-4. Tamma on tienannut 8 760 euroa.
    Aissa on startannut urallaan 51 kertaa totosijoin 1-5-4. Tamma on tienannut 8 760 euroa. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset|Ravit
    22.5.202615:00
    Markku Lindström

    Unto Inkinen on yksi Suomen vanhimmista ravilähdöissä kilpaa ajavista henkilöistä. Akaalainen täyttää tänä vuonna 85 vuotta.

    ”Voin olla ihan vanhinkin, mutta ainakin vanhemmasta päästä”, Inkinen toteaa rauhalliseen tyyliinsä.

    Hevoset ovat kuuluneet Inkisen elämään aina. Lapsuudessa ja nuoruudessa maatalon työt tehtiin hevosella.

    ”Pääsin tai jouduin rengiksi sellaiseen taloon, missä syntyi varsa. Se varsahan oli minusta ihan ihmeellinen, ja siitä syntyi innostus hevoseen.”

    Inkinen alkoi tekemään ensipistoja ravikilpailuihin jo 1950-luvulla reilun kuudentoista ikäisenä. Aivan heti ei menestystä tullut, mutta myöhemmin akaalainen on päässyt kilpailemaan ravikuninkuudestakin.

    ”On ollut hyviä ja huonoja hevosia. Vaikka kaikki ne on hyviä omasta mielestä”, Inkinen hymähtää.

    Ravikansa saattaa muistaa Unto Inkisen 1990-luvulla kilpailleesta Mallikkaasta, joka kuoli kahdeksanvuotiaana suolisto-ongelmiin suomenhevoshuippua kohti noustessaan. Myös muita menestyjiä löytyy.

    ”Panostaja oli raju hevonen, sillä pärjäsin aika paljon. Elämä on paljon onnestakin kiinni.”

    Tällä hetkellä Inkinen valmentaa itse omistamiaan Aissaa ja Kesänkukkaa. Aissa osallistuu perjantaina Forssassa ajettaviin Pilvenmäki Specialin karsintoihin.

    ”Kesänkukka on omasta tammasta. Ostin Aissan sille kaveriksi, kun oma kasvatus loppui. Olen sitä mieltä, että se nousee vielä sarjoissaan. Se treenailee kotona niin hyvin. Tämä on myöhään kehittynyt hevonen, ja olen toiveikas, että tästä tulee vielä ihan parhaita tammoja. Hevosenomistajan elämä on tämmöistä, että toiveissa eletään. Pitää uskoa ja toivoa, ei tästä muuten mitään tule.”

    ”On ollut hyviä ja huonoja hevosia. Vaikka kaikki ne on hyviä omasta mielestä.”

    Unto Inkinen

    Inkinen ajaa edelleen suurimman osan hevostensa starteista itse. Ammattikuskit eivät saa luottoa kaiken nähneeltä veteraanilta.

    ”Ei ne ole onnistuneet sen kummemmin kuin mää itse. Kun tuntee hevosen ja on sen kaveri, ei tule niin paljon laukkoja.”

    Aissa tulee Pilvenmäki Specialin karsintaan hyvässä kunnossa. Viimeistelylenkistä tuli valmentajalle hyvä mieli.

    ”Lähden sillä mielellä, että startista tulee jotain. Hevonen on parempaan päin menossa. Se voi pärjäillä pitkäänkin vielä. Tuntuu, että ravi käy nykyään paremmin.”

    Inkinen valmentaa hevosiaan kotioloissa. Hän kertoo panostaneensa valmennuspaikkoihin. Yli kilometrin harjoitusradan lisäksi hän on maanomistajien suosiollisella yhteistyöllä hiekoittanut metsäautoteitä harjoituskäyttöön.

    ”On hyvät valmennuspaikat. Toisaalta harmittaa, kun olen niin vanha. Loppuu tämä homma, kun kaikki on hyvin.”

    Korkea ikä ja elämän rajallisuus askarruttavat Inkistä, vaikka ikänsä ruumiillisia töitä tehneen miehen kunto on edelleen rautainen. Kaikki työt sujuvat edelleen, ja päivä etenee aikataulutettuna rutiinien mukaan.

    ”Ei tässä ole silleen mitään hätää. Elämän varrella on saatu kaikki kasaan, ei muuta kuin olisi nuorempi. Ei tämä nyt vielä lopu”, Inkinen valaa uskoa.

    Lisää aiheesta
    • Bernard valmistautuu tulevaisuuden haasteisiin Halmstadissa. Kuvassa Anssi Nurmisen poika Iivari Nurminen puolisonsa Josefine Larssonin kanssa.

      Ravit | Hevoskaupan mukana tuli siniverinen salamatkustaja

      Tilaajalle
    • Jutta Ihalainen lasketteli silmäterällään Evartilla odotetun ylivoimaisen ykkössijan.

      Ravit | Evartti toi Antti Ojanperän juhlavoiton – ”Oli jopa vähän paremman näköinen kuin mitä odotin”

    • Puhelias Tuomas Rantanen ei pidä kynttilää vakan alla.

      Ravit | Tuomas Rantasella tanakat tavoitteet Seinäjoelle ja pitemmällekin: ”Tavoitteena haastaa joku päivä Suomen kärkivalmentajia”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Unto Inkinen
    raviurheilu
    hevonen
    Forssa
    valmennus
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle