• Evartti toi Antti Ojanperän juhlavoiton – ”Oli jopa vähän paremman näköinen kuin mitä odotin”

    Evartti palasi sunnuntaina Pihtiputaalla voitokkaasti pitkältä tauoltaan. Ori on selvästi syntynyt rikkomaan merkkipaaluja Pihtiputaan raveissa. Elokuussa 2015 se toi samalla radalla Jorma Kontion uran 10 000. voiton, ja sunnuntain ykkössija taas oli Antti Ojanperän tuhannes voitto valmentajana.
    Jutta Ihalainen lasketteli silmäterällään Evartilla odotetun ylivoimaisen ykkössijan.
    Jutta Ihalainen lasketteli silmäterällään Evartilla odotetun ylivoimaisen ykkössijan. Kuva: Lotta Niskanen
    MT Hevoset|Ravit
    17.5.202618:00
    Ville Toivonen

    Nyt 15-vuotias Evartti on yksi kaikkien aikojen parhaista suomenhevosista. Se on ennätyksellään 18,2a kaikkien aikojen nopein suomenhevonen yhdessä SE-ravuri V.G. Voiton kanssa, ja lähes 1,2 miljoonan euron voittosummallaan Evartti on rodun ansioitunein ravuri.

    Pihtiputaan paikallisraveissa ykköspalkinto oli 150 euroa ja vastus aivan eri luokkaa kuin mihin Evartti on urallaan tottunut. Evartin voittoaika oli 28,2, kun toiseksi sijoittunut Kartello ravasi tuloksen 35,3.

    ”Evartti ravasi hyvin, ja ehkä se oli jopa vähän paremman näköinen kuin mitä odotin.”

    Antti Ojanperä

    Jutta Ihalaisen ohjastama voitto oli kuitenkin monella tavalla merkityksellinen. Evartti tuli lähes vuoden kilpailutauolta ja samalla ori aloitti viimeisen kilpailukautensa. Suomenhevosten kilpailuoikeus päättyy niiden 15-vuotiskauden lopussa, eli Evartilla saa kilpailla tämän vuoden loppuun.

    Evartti palasi juhlituksi sankariksi.
    Evartti palasi juhlituksi sankariksi. Kuva: Lotta Niskanen

    ”Ihan hyvältä se näytti”, Antti Ojanperä kiittelee.

    ”Evartti ravasi hyvin, ja ehkä se oli jopa vähän paremman näköinen kuin mitä odotin. Vähän se tietysti laiskotteli, mutta se oli odotettavissakin.”

    Jatkosuunnitelmat ovat vielä osin auki, mutta ainakaan tarkoitus ei ole saman tien riisua kilpakenkiä kotiradan paikallisravivoiton jälkeen.

    ”Kyllä sillä varmaan vielä ajetaan kilpaa, tai en ainakaan nyt näe syytä miksi sillä ei ajettaisi. Tietysti katsotaan sen mukaan, miten hevonen tästä eteenpäin asiat ottaa.”

    Antti Ojanperä sai tonnin täyteen.
    Antti Ojanperä sai tonnin täyteen. Kuva: Elina Paavola

    Evartin voitto oli sen valmentaja Antti Ojanperälle tuhannes ykkössija valmentajana. Voiton numero 999 Ojanperä ajoi itse samoissa raveissa Evartin nelivuotiaalla pojalla Xavierilla. Antti Ojanperästä tuli seitsemäs suomalaisvalmentaja, joka saavutti tällä vuosituhannella tuhannen voiton rajan.

    ”Koko uralla Evartin voitto oli minulle tuhannes ensimmäinen, mutta kun Hippoksen tilastointi alkaa siitä mistä alkaa, niissä tilastoissa se oli tuhannes”, Ojanperä täsmentää.

    ”Ihan hauska sattuma, että se osui Evartille.”

    Elokuussa 2015 Jorma Kontio ajoi Evartilla Pihtiputaalla uransa 10000. voiton.
    Elokuussa 2015 Jorma Kontio ajoi Evartilla Pihtiputaalla uransa 10000. voiton. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Pihtiputaan ykkössija oli Evartin uran 55. voitto. Se on muun muassa voittanut ravikuninkuuden vuosina 2020, 2021 ja 2022, Nordic Kingin vuosina 2022 ja 2024, Elitkampenin vuonna 2023, Suur-Hollola-ajon vuosina 2020 ja 2023, Pohjoismaiden Mestaruuden vuonna 2022 ja Suurmestaruuden vuonna 2023.

    Evartin omistaja on Talli Pajatso ja kasvattaja Olli Sippola.

    Pihtipudas ja Evartti ovat historiallinen yhdistelmä. Vajaat yksitoista vuotta sitten samalla radalla ja samalla hevosella saavutti juhlavoiton Jorma Kontio, joka narutteli Evartilla tuolloin uransa 10 000. voittonsa.

    Lisää aiheesta
    • Antti Ojanperällä oli viikonloppuna Vermossa paljon huolehdittavaa.

      Ravit | Holcombe Zet häikäisi debyytissään, Pron Elitkampen-unelma uhattuna ja Evartti palaa – Team Ojanperällä edessä jännittävä kesä

      Tilaajalle
    • Evartti on Jutta Ihalaisen silmäterä. Kuva Jyväskylän vuoden 2024 Kuninkuusraveista.

      Ravit | Evartti palaa pian, jos on palatakseen

      Tilaajalle
    • Pro voitti viime vuonna kuninkuuskilpailun avausmatkan. Kokonaiskisassa Hannu Torvisen ohjastama Pro sijoittui toiseksi.

      Ravit | Elitkampen Antti Ojanperän suomenhevosten kauden ensimmäinen iso tavoite – Evartin kuviot ennallaan

      Tilaajalle
    • Raviurheilun ystävät joutuvat edelleen odottamaan Evartin paluuta radalle.

      Ravit | Evartti jää pois Jokimaalta

    Artikkelin aiheet
    Evartti
    Antti Ojanperä
    Pihtipudas
    suomenhevonen
    raviurheilu
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle