• Travronden: St Michel -voittaja Heavy Sound päättää kilpailu-uransa

    ”Luulin hevosen kaatuvan radalle sen alkaessa hiljentää voimakkaasti”, Kenneth Haugstad kertaa Heavy Soundin menestyksekkään uran viimeistä dramaattista kilpailua.
    Kenneth Haugstad jatkoi SRF Stablen omistaman Heavy Soundin ohjastajana ruunan vaihdettua Daniel Redénin valmennukseen. Kaksikko osallistui muun muassa kaksi kertaa Elitloppetiin.
    Kenneth Haugstad jatkoi SRF Stablen omistaman Heavy Soundin ohjastajana ruunan vaihdettua Daniel Redénin valmennukseen. Kaksikko osallistui muun muassa kaksi kertaa Elitloppetiin. Kuva: Antti Savolainen
    MT Hevoset|Ravit
    9.6.202211:06
    Kaj Närhinen

    Vuonna 2018 St Michel -ajon voittanut ruotsalaisruuna Heavy Sound ripustaa kilpakengät naulaan. Ruunan kaikki uran 59 kilpailua ohjastanut Kenneth Haugstad vahvistaa uutisen ruotsalaiselle Travrondenille.

    Kuusivuotiskaudesta alkaen Daniel Redénin valmennuksesta käsin kilpaillut 10-vuotias ruuna starttasi vielä maanantaina Lindesbergissä. Heavy Sound hiljensi kuitenkin voimakkaasti 700 metriä ennen maalia.

    ”Ruuna oli jotenkin erilaisen oloinen koko startin ajan. Luulin hevosen kaatuvan radalle sen alkaessa hiljentää voimakkaasti. Pääsimme kuitenkin takaisin vierastalliin. Hevonen palautui kuitenkin startista, ja Danielin mukaan ruunalla vaikuttaa olevan kaikki hyvin.”

    Kilpailun jälkeisenä päivänä hevosen taustajoukot tekivät Travrondenin mukaan päätöksen yli kahdeksan miljoonaa kruunua urallaan ansainneen Heavy Soundin kilpauran päättymisestä. Kenneth Haugstad tyytyväinen tehtyyn päätökseen.

    ”Maanantain startti ei tuntunut hyvälle. Mielestäni tämä oli ainoa oikea ratkaisu.”

    Heavy Sound kilpaili varsavuosinaan Kenneth Haugstadin silloisen työnantajan Roger Walmannin valmennuksesta käsin. Tallilla oli useampi ikäluokkahevonen samoissa lähdöissä. Näin Haugstad sai vastuulleen ohjastaa Heavy Soundia. Kaksikko voitti muun muassa E3-finaalin sekä sijoittui neljävuotiaana toiseksi Readly Expressin voittamassa derbyssä. Ennätyksen 1.09,2a kirjautti voittaessaan Prins Danielin lähdön Gävlessä 2018.

    ”Sain ajaa ruunan kaikki 59 starttia. Sama ohjastaja ajaa kaikki tuon luokkaisen hevosen startit on mielestäni jo jonkinlainen saavutus.”

    Kahdesti Elitloppetissa mukana olleen Heavy Soundin paras ominaisuus oli Haugstadin mukaan hieno kaarrejuoksutekniikka.

    ”Se pystyi juoksemaan todella hyvin kaarteet. Ruuna meni tänänkin keväänä 1.10,7a tuloksen voittaessaan Bergsåkerissa. En ole koskaan ajanut paremmalla hevosella kuin Heavy Sound.”

    Stall Zet kertoi Instagram-sivullaan Heavy Soundin kilpailu-uran päättymisestä Ensimmäisenä ravimediana asiasta uutisoi Travronden.

    Artikkelin aiheet
    Heavy Sound
    ravit
    hevonen
    urheilu-ura
    Travronden
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle