Ratsastajilla on paljon opittavaa eläintenkouluttajilta, mutta ratsastus on silti aivan oma taitonsa, sanoo ratsastaja ja ratsastuskoulun pitäjä Salla Varenti.
”Vielä kaksi viikkoa sitten ajattelin, että onneksi Hämeenlinnan ja Ypäjän välisellä tiellä ei ole kallioleikkausta, koska olisin muuten ajanut siihen”, Aulangon ratsastuskoulun yrittäjä ja Ypäjän Hevosopistolla opettajana toimiva Varenti aloittaa.
Ei hän oikeasti olisi ajanut, mutta kyllä hän oli ahdistunut. Ratsastuksessa velloivat kohut, ja Varenti mietti, miten hänen rakastamansa ala selviää.
Nyt hän tyytyy toteamaan, että hevosalalla ollaan murrosvaiheessa. Hän toivoo hevosihmisiltä yhteistä, eteenpäin vievää linjaa, jossa ei keskityttäisi osoittelemaan, mitä toiset tekevät väärin.
Varenti ei ainoastaan mieti asioita yksin autossaan, vaan hän pyrkii myös tekemään. Töidensä lisäksi hän kuuluu sekä Suomen Ratsastajainliiton että ratsukasvatusta tukevan FWB-yhdistyksen hallituksiin.
Hän on alkujaan ratsastuskoululainen Vantaalta ja opiskellut koko ikänsä ratsastusta, eläintenkoulutusta ja yrittäjyyttä. Nyt hän on niitä, joita alalla kuunnellaan.
Varenti näkee, että nykykeskustelussa vaakakupissa on toisella puolella vanha ratsastuksen taito ja toisessa tutkimustieto oppimisesta. Vastakkaisia asioita ne eivät silti ole.
”Mä itse olen älyttömän hyvä teoriassa. Mutta joka aamu kun herään, ajattelen, että kunpa minulla olisi Cathrine Dufour Laudrupin kehonhallinta ja Christian Ahlmannin taito hypätä esteitä”, hän sanoo viitateen kahteen ratsastuksen maailmanhuippuun.
Hän painottaa, että eläintenkoulutuksessa on paljon hyviä näkökulmia, kuten ajoituksen tärkeys, vaatimustason nostaminen oikeassa kohtaa sekä fiksu tauotus.
Kun eläintenkoulutuksessa puhutaan aina ärsykkeestä ja reaktiosta, hyvässä ratsastuksessa on kyse vuorovaikutuksesta.
Ohja tai pohje ei ole lähtökohtaisesti paine, saati rangaistus, eikä sen päästäminen pois ole hevoselle huikea helpotus.
”Leipäveitsellä voi leikata leipää, vaikka sillä voikin myös murhata avopuolison.” Salla Varenti
Varenti huomauttaa, että eläintenkoulutuksessa vaikutetaan eläimen kuuloon ja näköön, mutta ratsastus perustuu ihmisen ja hevosen tuntoaisteihin.
”Jos opetan hevoselle äänikäskyillä vaikka ’laukka’ ja ’voltti’, siitä puuttuu se ratsastus”, hän hymähtää.
Hän näkee haasteena sen, että eläintenkoulutusalalla toimitaan miltei pelkästään palkkioilla. Jos eläin ei innostu ollenkaan tai tietyssä tilanteessa syömisestä tai kontaktista ihmiseen, keinot käyvät heikoiksi.
”Kun opiskellessani menimme maatalousopistoon opettamaan maitovasikoita riimuihin, emme saaneet koko päivänä mitään aikaan, kun vasikat vielä joivat vain maitoa ja ne halusivat pysyä meistä kahden metrin päässä”, hän naurahtaa.
Erilaisia hallintavälineitä hevosten kanssa tarvitaan jo turvallisuuden takia. Ei ole epäonnistumista taluttaa hevosta ketjun kanssa, vaan se on ennakointia.
”Leipäveitsellä voi leikata leipää, vaikka sillä voikin myös murhata avopuolison”, Varenti huomauttaa.
Sekin on hyväksyttävä, että virheettömyyteen koulutuksessa ei päästä. Varentista oleellisinta on se, tekeekö ihminen hevosestaan optimistin vai pessimistin.
Tokikaan hevonen ei mieti, onko sen kaurakuppi puoliksi tyhjä vai puoliksi täysi, mutta ihmisen nähdessään se osaa odottaa joko jotain kivaa tai jotain ikävää.
Kun hevonen aina valmistellaan tuleviin asioihin rauhassa, muodostuu luottamus.
”Kyllä mä ajattelen, että huippuratsastajan vuorovaikutus kilpahevoseensa on sellaisissa sfääreissä, että sanat eivät riitä kuvailemaan sitä”, Varenti sanoo.
Salla Varentin ykköshevonen, kimo FWB-tamma Ypäjä Isandra on esteratsastuksen SM-pronssimitalisti vuodelta 2021.
Varentin mielestä tallin arvokkain hevonen on silti pieni 21-vuotias gotlanninrussponi Helga, joka on niin kiltti, että se kuljettaa pienen ratsastajan toisensa jälkeen onnistumisen kokemuksiin.
Varentin elämän sisältö ovat hevoset. Elämän suola on se intohimo, joka on yhteinen ensimmäistä kertaa laukkaavilla pikkulapsilla, ratsastustunneilla suorituksessaan onnistuneilla rouvilla ja mestaruuksissa hyvän radan tehneillä kilparatsastajilla.
”Terve hevonen ei oikeastaan koskaan toimi arvaamattomasti.” Salla Varenti
Varenti uskoo, että hyvin pidetyt hevoset viihtyvät työssään. Vaikka tutkimusten mukaan esimerkiksi kuljetus on hevoselle aina stressi, Ypäjä Isandra tapaa miltei ryöstäytyä traileriin. Se myös tuntuu rakastavan kilpailemista
”Se on kilpailuissa aina ihan fiiliksissä ja yli-innostunut, ja kun se tulee radalta, se on aivan rento ja tyytyväinen. Samalta näyttävät nekin hevoset, jotka ovat hypänneet vaikean viiden tähden esteradan ja lopussa ratsastaja antaa niille pitkät ohjat. Kyllä se näkyisi niiden elekielessä, jos ne olisivat olleet jännittyneitä ja pelkäisivät”, Varenti miettii.
Myös ratsastuskouluhevosten elämä voi olla hyvää. Niille tarjotaan mukava, turvallinen elämä, ja muutamat työtunnit päivässä ovat sitä samaa yhdessä oleskelua, mitä hevoset muutenkin tekevät.
”Ja niiden avulla saan koulutettua uusia hevosihmisiä jakamaan tämän intohimon kanssani”, Varenti hymyilee.
Opettamisen ja kilpailemisen lisäksi Varenti kouluttaa nuoria hevosia. Se on hauskaa, mutta hyvin tehtynä ei kovinkaan jännittävää.
Kun heillä kerran testattiin nuoren hevosen sykettä selkään nousussa ja ensimmäisissä ravipätkissä, syke ei noussut minnekään.
Varenti selittää, että asiat ovat helppoja, kun osaa tulkita hevosen antamia pieniä merkkejä.
”Terve hevonen ei oikeastaan koskaan toimi arvaamattomasti”, hän sanoo.
Ylitulkitsemiseen ei silti kannata mennä. Jos hevonen luimistaa korviaan satulavyölle tai heilauttaa häntäänsä jossain tilanteessa, se kertoo hetkellisestä tunnetilasta, ei lähtökohtaisesti siitä, että se voi huonosti käytössään.
”Konfliktikäyttäytyminenkin on hevosen tapa viestiä”, Varenti muistuttaa.
