• Voitokas kylmäverinen aloittaa uudelta valmentajalta: ”Hevosen luokan tuntien en olisi täysin yllättynyt menestyksestä”

    Annamari Vesalan tallissa on myös kylmäveritähti Tangen Borkin puolisisko.
    Tilaajalle
    Spang Stövern kilpailee tänään ensimmäistä kertaa Annamari Vesalan valmennuksesta.
    Spang Stövern kilpailee tänään ensimmäistä kertaa Annamari Vesalan valmennuksesta. Kuva: Iida Kekkonen
    MT Hevoset|Ravit
    8.5.202511:00
    Kaj Närhinen

    Puolet uransa 12 startistaan voittanut Spang Stövern palaa torstai-iltana Lappeenrannassa kolmen kuukauden tauolta. Tauon aikana ruuna on siirtynyt Jyrki Tammimetsän valmennuksesta Annamari Vesalan talliin Luumäelle. Tallinvaihdokseen ei sisälly uuden valmentajan mukaan dramatiikkaa.

    ”Jyrki Tammimetsä oli aiemmin ruunan omistaja minun sekä Taina ja Gisle Sjöbergin kanssa. Hän halusi luopua osuudestaan. Nykyisin omistamme Spang Stövernin Sjöbergien kanssa kahdestaan. Otin sitten samalla ruunan tähän kotiin”, kertoo Annamari Vesala.

    Lappeen T5-pelin avauskohteessa mukana oleva ruuna kiihdyttää matkaan takarivin sisimmältä lähtöradalta Esa Holopaisen ohjastamana. Odotukset ovat valmentajan suunnalta maltilliset.

    ”Hevosen luokan tuntien en olisi täysin yllättynyt menestyksestä. Sen arki ja valmennusolosuhteet ovat muuttuneet täysin paikan vaihdoksen jälkeen. Se on kuitenkin vähän sellainen herkkä hevonen, eikä osaa ihan varmaksi sanoa kuinka se tauolta paluustartin ottaa. Kerran olemme käyneet harjoitusraveissa. Lisäksi ajoin sillä yksin toisen kerran vauhdikkaamman hiitin.”

    Spang Stövern kilpaili Jyrki Tammimetsän ohjastamana Kouvolan kuninkuusravien perjantaina ajetussa kolmevuotislähdössä elokuussa 2023.
    Spang Stövern kilpaili Jyrki Tammimetsän ohjastamana Kouvolan kuninkuusravien perjantaina ajetussa kolmevuotislähdössä elokuussa 2023.  Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Vaikka Annamari Vesala kuvailee itseään haastattelun aikana useaan kertaan tavalliseksi raviharrastajaksi, on hän täysiverinen hevosammattilainen. Lähemmäs 10 vuotta Luumäellä vaikuttanut Vesala työskentelee nykyisin hevoshierojana Mäntyharjulla sijaitsevassa Woikosken Hevospalvelukeskuksessa. Sitä ennen hän työskenteli Taina Sjöbergin kanssa Kouvolan hevosklinikalla.

    ”Olin viime vuosikymmenen alussa useamman vuoden Härmässä Pekka Lillbackan tallilla töissä. Silloin kouluttauduin myös hevoshierojaksi. Ennen Lillbackaa olin varmaan sellaiset 10 vuotta Jyrki Tammimetsällä töissä. Teen edelleen hevoshommaa tavoitteellisesti, mutta ansiotöiden ehdoilla.”

    Spang Stövernin lisäksi Annamari Vesalan valmennuslistalta löytyy saman ikäinen Spang Stöva. Lämminveripuolta tallissa edustaa kolmevuotias Slim Shady.

    Kylmäverikaksikko hankittiin vuoden ikäisenä Norjasta. Spang Stöva on kilpaillut koko uransa Annamari Vesalan valmennuksesta. Viisivuotias tamma on samasta emästä, Tangen Stövasta, kuin Elitkampenin voittanut Tangen Bork.

    ”Spang Stövan piti olla se parempi näistä kahdesta. Spang Stövern ostettiin vähän kuin matkakaveriksi Suomeen. Se oli kuitenkin se parempi yksilö. Spang Stövalla on ollut paljon ongelmia. Kyllä sillä on kuitenkin vielä tarkoitus kilpailla.”

    ”Slim Shadyn valmentaminen ei ole ollut tarpeeksi säännöllistä. Sittenhän minulla on vielä tallissa Slim Shadyn emä Bourbon Shark sekä yksi ratsu. Pitäisi vielä ottaa kotiin jossakin vaiheessa Slim Shadyn kaksi vuotta nuorempi veli Heroic. Ajohevosia alkaa olemaan liikaa”, hymähtää Annamari Vesala.

    Annamari Vesala työskentelee Woikosken Hevospalvelukeskuksessa.
    Annamari Vesala työskentelee Woikosken Hevospalvelukeskuksessa. Kuva: Iida Kekkonen

    Annamari Vesala ja Sjöbergit eivät alkujaan olleet hankkimassa kylmäverivarsoja. Etsinnässä oli suomenhevosvarsa, mutta sopivan suomenhevosvarsan löytyminen oli hyvin vaikeata.

    ”Hyvien suomenhevosvarsojen ostaminen ei ole ihan helppoa. Ostettiin sitten kylmäverivarsoja, mutta tosiaan olimme kiinnostuneita suomenhevosista alunperin.”

    Tangen Borkin menestyksen myötä Spang Stöva on hyvin kiinnostava siitostammana. Vesalan mukaan tamma saattaa hyvinkin palata kasvattajilleen Norjaan kilpauran jälkeen.

    ”Yritetään toki ajaa tammalla vielä useampi vuosi kilpaa, mutta sen kasvattajat ovat ilmaisseet halukkuuden hankkia tamma takaisin itselleen kilpauran jälkeen.”

    Spang Stövernin kohdalla siirtyminen pohjoisemmaksi valmennukseen ei ole lainkaan poissuljettua. Syynä ovat Ruotsin kylmäverilähdöt.

    ”Omistajaporukan kesken meillä on ollut puhetta, että Spang Stövernillä voisi mahdollisesti kokeilla ajaa kilpaa Pohjois-Ruotsin kylmäverilähdöissä. Mutta ajetaan nyt ensin Suomessa kilpaa. Nähdään sitten mitä ruunan kanssa tarvitsee suunnitella tulevaisuuden osalta.”

    Lisää aiheesta
    • Jyrki Tammimetsän valmennettavien voittoprosentti alkuvuonna on huima 40.

      Ravit | Jyrki Tammimetsän pieni mutta iskukykyinen talli takoo kovaa tulosta

      Tilaajalle
    • Ruuna Spang Stövern on Tammimetsän tallin ensimmäinen kylmäverivarsa.

      Jyrki Tammimetsä opettaa ensimmäiset kylmäverivarsansa: "Ravaaminen niille ainakin vaikuttaa olevan helppoa"

    Artikkelin aiheet
    ravit
    Annamari Vesala
    Spang Stövern
    kylmäveriset
    hevosvalmennus
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle