

Tero Pohjolaisen valmennettavat ovat voittaneet 20 tallin 57 startista ja ansainneet niistä 116 00 euroa. Molemmat lukemat ovat uran korkeimmat kauden voittoprosentin ollessa komeasti 35.
Tero Pohjolainen, 51, on pyörittänyt ammattimaista valmennustoimintaa viitisen vuotta. Sitä ennenkin hän on tehnyt hevostöitä, apuvalmentamista ja kengitystä, ulkomaita myöten, pääosin ammatikseen. Nykyisin Pohjolainen toimii Sipoossa samalla Anders Ingmanin perheen tilalla, jolla Tuomas Korvenoja on rakentanut menestyksiään vuosikymmenten ajan.
”Olen tyytyväinen erityisesti tallini profiiliin tällä hetkellä.”
Tänä vuonna menestystä on tullut nuorilla hevosilla laajalla rintamalla. Valmennuslistalla on kymmenen hevosta, joista vähintään kolmevuotiaita on kahdeksan. Niistä kuusi eli kaikki muut paitsi kolmevuotias Euribor ja nelivuotias tuoreehko valmennettava Star Angus ovat voittaneet Pohjolaisen väreissä tällä kaudella.
Star Anguksen ansioita on tallin kauden suurin yksittäinen palkintosumma, 21 000 euroa Villinmiehen Tammakisan kakkosesta. Sands Hybrid puolestaan oli 12 000 arvoisesti kakkonen Tammariteriumissa.
”Olen tyytyväinen erityisesti tallini profiiliin tällä hetkellä”, Tero Pohjolainen iloitsee.
”Joukkue koostuu nuorista hevosista ja ensi vuonna on sovittu tulevaksi taas uusia varsoja. Niissä se tulevaisuus on. Toivotaan, että löydämme ja saamme rakennetuksi näistä tai uusista joitain oikein kyvykkäitä juoksijoita. Tallin kaikki hevoset ovat omalla tavallaan lupaavia.”

Lisävoitoista ja kunnon palkinnoista on toivoa kaikilla neljällä tällä hetkellä starttiin ilmoitetulla. Viens Ici taistelee lauantaina ihan tosissaan Kymenlaakso-ajon 36 000 euron ykkösrahasta. Tammalla on vasta yksi tappio viidessä kilpailussaan.
”Otettiin tarkoituksella ohjastaja Santtu Raitalan kanssa ykkösrata. Ei se ihan mahdotonta ole, että saataisiin keula pidettyä. Jos ei saada, niin ainakin nuorelle hevoselle voisi olla sisäratajuoksu tiedossa. Taakse muutetaan alumiinit aiempien rautakenkien sijaan. Ennen karsintaa oli taukoa, ja jos se tuosta vielä menee eteenpäin, niin ei sen kaukana tarvitsisi olla.”
Samoissa raveissa Quite Vanity starttaa samoin ykkösradalta euroissa kymppitonnin ykkösen Kouvola-ajoon.
”Ori tuntuu nyt hienolta. Se avaa voltista hyvin, eikä onnistuminen ole tässäkään kaukana. Kuitenkin muillakin varmasti ajetaan ainakin jossain vaiheessa eteenpäin, eikä näissä auta nuolaista ennen kuin tipahtaa. Suunniteltiin vähän kenkien riisumista, kun on viimeiset ajat tehdä sitä. Kouvolaan on kuitenkin luvattu pakkasia tälle viikolla, ja rata voi olla alta kova, joten saa nähdä voiko kenkiä jättää pois. Joka tapauksessa tämä tuntuu nyt ihan ok-saumalta.”
Jo ennen lauantaita voittoprosenttiin on saumaa saada entisestään kohennusta. Kesällä nelivuotiaiden Suomen ennätyksen pitkästä voltista juossut Sands Gangster on keskiviikkona Vermossa sopivassa tehtävässä.
”Sopivaksi arvioin keskiviikon tehtävän Gangsterille itsekin. Kylmemmät kelitkin suosivat, kun kesällä on ollut allergioita. Tässäkin myös muut koittavat ja paalullakin on ok-hevosia, mutta voidaan mekin onnistua. Matka 2 640 metriä sopii ja hevonen on iskussa.”
”Saumat ovat todennäköisyysjärjestyksessä Sands Gangster, Quite Vanity ja Viens Ici.”
Mikä on viikon paras sauma?
”Saumat ovat todennäköisyysjärjestyksessä Sands Gangster, Quite Vanity ja Viens Ici. En yllättyisi minkään voitosta, mutten liioin siitä, ettei yksikään onnistuisi. Ravit on laji, jossa ei auta luulotella.”
Kaikki kolme tällä viikolla starttaavaa ovat kokonaan tai osaksi kirkkonummelaisen Christer Sandholmin Rast Oy:n kasvattamia ja omistamia, joten aiemmin etenkin Hetviinan omistajana tunnetulla Sandholmilla on iso rooli Pohjolaisen tallin menestyksessä.
Maanantaina nelivuotiaiden tammojen Kasvattajakruunussa Turussa on Star Angus hyvällä paikalla.
”Sekin on ihan jännä, kun on saatu lisäkuukausi treeniä liiviin. Sehän tulikin vasta syksyllä. Toisaalta tamma ei ihan ole vielä pärjännyt parhaita vastaan, ja tässäkin niitä on viivalla. Kuitenkin mukava mitata maanantaina, missä Star Anguksen kanssa nyt mennään. Aika kärkipäässä voidaan onnistuessamme olla siinäkin. En osaa sanoa onko aineksia voittoon saakka.”