• Amerikan hevosurheilun dopingvyyhti aukeamassa: "Ideana oli suunnitella suoritusta parantavia aineita, jotka eivät näkyisi testauksessa"

    Amerikkalaisviranomaiset ovat tutkineet jo pitkään järjestäytynyttä dopingtoimintaa. Tapauksessa on runsaasti rönsyjä, mutta Floridassa toiminut laboratorioyritys Equestology on nyt tuomiolla. Viime viikon todistajanlausunto ei lupaa hyvää syytetyille.
    Tilaajalle
    Amerikassa paljastui hevosurheilun maailmasta kammottava systemaattinen dopingtoiminta vuonna 2020. Oikeutta tapauksesta käydään edelleen, mm. eilen New Yorkissa.
    Amerikassa paljastui hevosurheilun maailmasta kammottava systemaattinen dopingtoiminta vuonna 2020. Oikeutta tapauksesta käydään edelleen, mm. eilen New Yorkissa. Kuva: Ville Toivonen
    MT Hevoset
    24.1.202218:00
    MT toimitus

    Varsinainen pommi jysähti Pohjois-Amerikan hevosurheilussa jo toissa maaliskuussa. New Yorkin poliisiviranomainen ja tullilaitos kertoivat pidättäneensä yhteistyössä liittovaltion poliisin FBI:n kanssa yhteensä 29 henkilöä järjestelmällisestä dopigtoiminnasta hevosurheilun maailmasta: lääkevalmistajia, laukka- ja kärryurheilutoimijoita.

    Joukossa oli hyvin tunnettuja nimiä kärryurheilun ja laukkakisojen maailmasta. Muun muassa toissavuoden Hambletonian Oaksin voittajatamman When Dovescryn (Muscle Hill) sen aikainen valmentaja  Rene Allard ja ravureiden absoluuttisen ME:n 07,6 ravanneen ruuna Homicide Hunterin (Mr Cantab) valmentaja Chris Oakes ovat syytettyjen joukossa. Laukkaurheilun puolelta joukossa ovat mm. valmentajat  Jason Servis, joka on kieltänyt syyllisyytensä, ja  Jorge Navarro, joka on tunnustanut rikkeet. Navarro on jo saanuut tuomionsa, mutta moni asia vyyhdissä on vielä avoinna.

    Nyt Equestology-yrityksen tapauksessa kahden pääsyytetyn tohtori  Seth Fishmanin ja  Lisa Gianellin oikeudenkäynnin ennakkokuulemisia käytiin viime viikolla New Yorkin U.S. District Courtissa. Syytetyt joutuivat entistä synkempään valoon Equestologyn työntekijän  Courtney Adamsin päätettyä todistaa.

    "Lääkeaineita suunniteltiin vain siitä lähtökohdasta, etteivät ne näkyisi dopingtestauksessa", kertoi Courtney Adams videon välityksellä toteutetussa kuulemisessa Floridasta käsin.

    "Se oli suurin myyntivalttimme."

    Adams työskenteli viisi vuotta Equestologyn palveluksessa toimistopäällikkönä ja myyntiedustajana. Vuonna 2017 hän kertoi saaneensa tarpeeksi toiminnasta ja jääneensä pois yhtiön palveluksesta. Adams tunnusti paketoineensaa tahallaan virheellisesti yhtiön tuotteita, joita myytiin Amerikkaan mutta myös Arabiemiraatteihin. Adamsiin otettiin yhteyttä ensimmäistä kertaa 2018, jolloin hän ei ollut valmis todistamaan ilman lakimiehensä läsnäoloa. 

    "Lopulta en vain kestänyt toimintaamme. Kuultuani sytteistä ja syytetyistä (mm. Fishman ja Gianelli) maaliskuussa 2020 tajusin, ettei syyttäjäosapuoli tiennyt vielä kaikkea ja päätin kertoa sen mitä tiedän."

    Useat hevosalan toimijat USA:ssa ovat ottaneet voimakkaasti kantaa, jotta edellä kuvatun kaltainen toiminta saadaan tuomittua kunnolla ja kitkettyä hevoskilpailuista. 'Nyt tai ei koskaan', sanotaan monella suunnalla. Seurauksena on vaadittu dopingtutkintaa tukemaan riippumatomia toimijoita. Viime vuonna toimeen nimettiinkin ja palkattiin riippumaton 5 Stones Intelligence -yritys vetämään tutkimuksia.

    "Ratojen ja osavaltioiden resurssit ovat yleensä hyvin rajoitetut tähän toimintaankin", keskusjärjestö USTA:n puheenjohtaja  Russel Williams, huomauttaa.

    "Jatkossa tulee tapahtumaan todella paljon, jotta tällainen toiminta saadaan kitkettyä. Näin on oltava urheilun ja ennen kaikkea hevosten itsensä vuoksi."

    Linkki Bloodhorse median alkuperäiseen uutiseen Equestologyn oikeudenkännistä.

    Ruotsalaisen Sulkysport-median uutiseen samasta.

    Artikkelin aiheet
    hevosurheilun doping
    Equestology
    oikeudenkäynti
    Yhdysvallat
    ratsastusurheilu
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle