• ”Kevään esitysten perusteella on pakko lähteä menestys mielessä Solvallaan” – Elitkampenissa ei nöyristellä

    Antti Ojanperän kaksikosta löytyy rutiinia sekä ensikertalaisuutta. Ossi Nurmosen H.V. Tuurille kyseessä on viimeinen Elitkampen.
    Tilaajalle
    Santtu Raitalan ohjastama Stallone on etukäteen ajateltuna suomalaishevosten vahvin lenkki Elitkampenissa.
    Santtu Raitalan ohjastama Stallone on etukäteen ajateltuna suomalaishevosten vahvin lenkki Elitkampenissa. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset|Ravit
    19.5.202517:30
    Kaj Närhinen

    Sunnuntain T75-pelin Solvallassa avaa kylmäveristen Elitkampen. Miljoonan kruunun ykköspalkinnolla ajettavassa lähdössä on mukana kolme suomalaisvaljakkoa. Antti Ojanperän tallista Solvallaan matkaavat Stallone sekä Pro. Suomalaiskolmikon täydentää Ossi Nurmosen valmentama H.V. Tuuri.

    Pro kiihdyttää matkaan kolmosradalta, Stallone paria rataa ulompaa vitoselta. H.V. Tuuri starttaa puolestaan Stallonen ulkopuolelta.

    Antti Ojanperä oli tyytyväinen kaksikkonsa viimeistelystarttiin Kuopiossa perjantai-iltana. Santtu Raitalan ohjastama Stallone vei voiton ennen Hannu Torvisen ohjastamaa Prota. H.V. Tuuri oli samaisessa lähdössä viides. Alunperin Evartin piti lähteä Stallonen kanssa Solvallaan, mutta kolminkertaisen ravikuninkaan veriarvoissa oli sanomista. Näin ollen Pro sai tehdä seuraa Stallonelle.

    ”Pro on tehnyt tällä kaudella hyviä esityksiä. Tämä on kuitenkin ensimmäinen kerta, kun kohtaamme Pron kanssa tämän tason hevosia. Olin etukäteen ajatellut näiden lähtöjen olevan Prolle ajankohtaisia vuoden tai parin kuluttua”, Antti Ojanperä analysoi.

    Pron rattailla nähdään Solvallassa Jorma Kontio. Valmentajan mukaan Pro osaa avata kovempaa kuin on nähty.

    ”Eiköhän me kuitenkin oteta lähtö tarkkaillen. Yritetään saada hyvä juoksu. Jos olemme kuuden parhaan joukossa, olen tyytyväinen.”

    Pro otti ensimmäisen kauden tähän mennessä kolmesta voitostaan Seinäjoki Race -päivänä. Kuvan Santtu Raitalan sijaan ohjissa on sunnuntaina Jorma Kontio.
    Pro otti ensimmäisen kauden tähän mennessä kolmesta voitostaan Seinäjoki Race -päivänä. Kuvan Santtu Raitalan sijaan ohjissa on sunnuntaina Jorma Kontio. Kuva: Elina Paavola

    Stallonen osalta tavoitteet ovat korkeammalla. Santtu Raitalan ohjastama ruuna on voittanut tämän kauden seitsemästä startistaan kuusi ja sijoittunut kertaalleen toiseksi. Suomen ykköshevosiin jo vuosia kuulunut Stallone siirtyi Antti Ojanperän talliin viime vuoden lopulla.

    Stallone on ollut mukana Elitkampenissa sekä vuonna 2022 että 2023. Sen valmentaja oli noina vuosina Ossi Nurmonen. Ensimmäisellä kerralla ruuna sijoittui toiseksi.

    Antti Ojanperä on tyytyväinen Stallonen alkukauteen.

    ”Se on mennyt todella hyvin kaikissa kauden starteissa. Ruunahan ei ole sinällään juoksupaikasta riippuvainen. Kevään esitysten perusteella on pakko lähteä menestys mielessä Solvallaan. Sittenhän sen näkee millaiseksi juoksunkulku menee.”

    H.V. Tuuri voitti vuonna 2023 Nordic Kingin Iikka Nurmosen ohjastamana.
    H.V. Tuuri voitti vuonna 2023 Nordic Kingin Iikka Nurmosen ohjastamana. Kuva: Elina Paavola

    Ossi Nurmosen valmentama H.V. Tuuri on jo 15-vuotias. Lähes 430 000 euroa urallaan ansainnut ori kilpailee viimeistä kauttaan, sillä suomenhevosten kilpailuoikeus päättyy 15-vuotiskauden lopulla. Tälle vuodelle oriilta löytyy kaksi starttia. Ne molemmat ajaneen Iikka Nurmosen mukaan H.V. Tuurin pitäisi parantaa Solvallaan.

    ”Se tuli Ossin mukaan melko kevyellä valmistelulla kauden avausstarttiin. Kuopiossa viimeksi se oli jo terävämpi. Vaikka se on 15-vuotias, sen kilpailuhuumori on minusta vieläkin hyvällä mallilla”, Iikka Nurmonen kehuu H.V. Tuuria.

    Vuoden 2021 Elitkampenissa H.V. Tuuri piti johtopaikan hallussaan 14,5-vauhtisessa avauksessa. Sunnuntaina H.V. Tuurin ohjaksissa jatkavalla Iikka Nurmosella on taktiikka selvillä.

    ”Ori on niin starttinopea, että kyllä minun on tarkoitus panostaa lähtökiihdytykseen. Katsotaan sitten, miten juoksu lähtee muodostumaan.”

    Lisää aiheesta
    • Öystein Tjomslandin Weikko voitti viime vuonna Pikkuprinssin Killerin kuninkuusraveissa.

      Ravit | Öystein Tjomsland ME-suomenhevosestaan: ”Weikon pitäisi ravatessaan olla mukana kärkitaistelussa”

      Tilaajalle
    • 15-vuotias H.V. Tuuri osallistuu Elitkampeniin. Se on sijoittunut Elitkampenissa kakkoseksi vuonna 2021.

      Ravit | H.V. Tuuri Suomen kolmas edustaja Elitkampenissa – näiltä radoilta miljoonajahtiin

      Tilaajalle
    • Gabrielle Gelorminin ohjastama ja Philippe Allairen valmentama Hohneck voitti Elitloppetin toissa vuonna.

      Ravit | Hohneckille Elitloppet-kutsu - Evarttia ei sitä vastoin nähdä Solvallassa

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle