• Ikäluokkavarsa Loistovire Vermossa, voitokas Kiitävä Killerillä – Jukka Huuskolalla edessä mielenkiintoiset ravipäivät

    Jukka Huuskola kilpailee Vermossa kahdella hevosella. Perjantaina Killerillä on viivalla puolestaan mielenkiintoisella taustalla ja tilastoilla kilpaileva Kiitävä.
    Tilaajalle
    Voitokas Kiitävä on siirtynyt Jukka Huuskolan valmennukseen. Kuvassa ohjissa valtaosan Kiitävän kilpailuista ajanut Kari Venäläinen, Killerillä kuskina on Tommi Kylliäinen.
    Voitokas Kiitävä on siirtynyt Jukka Huuskolan valmennukseen. Kuvassa ohjissa valtaosan Kiitävän kilpailuista ajanut Kari Venäläinen, Killerillä kuskina on Tommi Kylliäinen. Kuva: Kaisa Stengård
    MT Hevoset|Ravit
    25.3.202615:30
    Markku Lindström

    Jukka Huuskolan itse omistama Loistovire herätti nelivuotiaana lupauksia. Hevonen starttasi viisi kertaa, ja voitti molemmat laukattomat juoksunsa. Luhankalaisvalmentaja kertoo lähtevänsä viisivuotiskauteen toiveikkaana.

    ”Iän myötä hevoselle tulee pikkuhiljaa lisää voimia. Talvi on mennyt ihan hyvin, on päästy ajamaan ilman takapakkeja. Kovien pakkastenkin aikana päästiin ajamaan”, Huuskola kiittelee.

    Huuskola kertoo, että hevonen ei ole vuoden ensimmäiseen starttiin erityisellä tavalla viimeistelty. Starttiin tullaan sillä mielellä, että jostain on aloitettava.

    ”Hevonen on kehittynyt koko ajan, ja kehittyy varmaan jatkossakin, kun se ei ole kovin varhainen. Loistovire on hyväravinen, ja positiivisilla otteilla sitä on mukava viedä eteenpäin.”

    Huuskola myöntää ikäluokkakisojen käyneen mielessä, mutta mitenkään hampaat irvessä oriilla ei niihin yritetä.

    ”Alkukesän startit saavat näyttää, mihin on rahkeita. Loistovire on varsamainen kotona, mutta järkevöityy radalla. Pientä hätäisyyttä sillä on, mutta se jäänee starttien myötä pois.”

    Loistovire on tuttu myös taannoisesta MT Hevosten tallivierailusta. Kuvassa Heta Huuskola sekä haastattelija Juha Jokinen.
    Loistovire on tuttu myös taannoisesta MT Hevosten tallivierailusta. Kuvassa Heta Huuskola sekä haastattelija Juha Jokinen. Kuva: Jukka Heiskala

    Samassa lähdössä kahdelta takamatkalta lähtevä Lyytine on ehtinyt seitsemän vuoden ikään. Valmentajan mukaan kehitys on ollut oikeansuuntaista, mutta hidasta. Laukat ovat olleet hevosen pahin vihollinen.

    ”Hätäilylaukkoja se painaa menemään, mutta on se nyt vähän rauhoittunut. Sillä yritetään takaa selkäjuoksuja, kun se meinaa jäädä vapaalta radalta painamaan. Se malttaa ravatakin, kun saa selän eteen. Se on kotioloissakin nykyään mukavampi ajella. Aikaisemmin oli vain yksi vaihde käytössä.”

    Perjantaina Luhangasta suunnataan Jyväskylään. Killerillä starttaa Kiitävä, joka on voittanut peräti 11 uransa 16 startista. Kymmenvuotias ruuna on startannut urallaan harvakseltaan, ja mukaan mahtuu myös paikallisravien kilpailuita.

    ”Hevoselle tuli osittainen omistajanvaihdos. Taisto Nurmio omistaa hevosesta edelleen puolet, mutta Jouko Pirkkalainen tuli kimppaan. Tammikuussa sain soiton, ja kerralla tarjottiin kahta hevosta talliin.”

    Huuskola ei tiedä aivan satavarmasti, miksi Kiitävällä on niin vähän startteja takanaan. Vasta kahdeksanvuotiaana ruunattu ravuri on kuulopuheiden mukaan ollut oriina raisumpi tapaus.

    ”Ei sillä ainakaan terveysmurheita ole ollut. Se ruunattiin, kun alkoi olla jo vähän vaarallinenkin.”

    Jukka Huuskola valmentaa Luhangassa kahdeksaa hevosta. Lisäksi miestä työllistävät kaivinkone- ja murskehommat.
    Jukka Huuskola valmentaa Luhangassa kahdeksaa hevosta. Lisäksi miestä työllistävät kaivinkone- ja murskehommat. 

    Huuskola kertoo, ettei menestystamma Oktaavian ainoan jälkeläisen kanssa ole tullut ongelmia valmennuksessa. Ajettavuus tai käytös eivät ansaitse moitteita.

    ”Onhan se oman arvonsa tunteva hevonen, mutta nyt se on toiminut hyvin. Toivotaan, että ruunalla riittää kilpailusitkeyskin.”

    Huuskola valmentaa hevosia samassa rakennuksessa poikansa Niko Huuskolan kanssa. Niko Huuskola teki viime vuonna komeettamaisen nousun maamme valmentajakartalle. Isän ja pojan yhdessä omistama Ceisariina varsoo pian Fransista.

    Satakunta-ajossa ja Villinmiehen Tammakilvassa kolmanneksi tullut tamma tienasi sen verran rahaa, että se päätettiin laittaa mammalomalle. Jukka Huuskola ei sulje pois seitsenvuotiaan tamman paluuta kilparadoille.

    ”Kyllä sillä voisi vaikka vielä yrittääkin. Hevonen on terve, ja sitä on mukava treenata. Hyvällä kilpahevosella ravikin käy. Mielellään tuollaisella yhteistyöhaluisella hevosella yrittäisikin”, Huuskola naurahtaa.

    Lisää aiheesta
    • Syksyllä Vermossa Suomen mestariksi ravannut Massimo Hoist aloittaa uuden kilpailukautensa samalla areenalla. Hannu Torvinen ohjastaa.

      Ravivihjeet | Massimo Hoist saa luoton kauden avauksessaan

      Tilaajalle
    • Massimo Hoist katsoo valmentajansa Jukka Hakkaraisen kanssa luottavaisena tulevaisuuteen.

      Ravit | Päivän ravit: Tähtiloistoa Vermon illassa

    • Antti Ojanperän tallin ykköshevoset ovat palailemassa radoille Suomessa.

      Ravit | Antti Ojanperän ykköskaartia viivalla maanantaina ja keskiviikkona: ”Kisa ei todellakaan ole mikään läpihuutojuttu”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Jukka Huuskola
    ravit
    ravurit
    Loistovire
    Kiitävä
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle