• Päivän ravit: Pikkupelimanni-karsinnat Kaustisen kiintopisteenä

    Tiistaina ravataan Kaustisen Nikulassa. Kaviouran valtaavat nelivuotiaat suomenhevoset.
    Vale-Elli on kokenut urallaan ainoastaan yhden tappion. Silloinkin ori sijoittui toiseksi.
    Vale-Elli on kokenut urallaan ainoastaan yhden tappion. Silloinkin ori sijoittui toiseksi. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset|Ravit
    27.6.202309:32
    Toni Sarkama

    Kotimaassa ravataan tiistaina 11 lähdön verran. Toto5 on illan pääpeli ja se alkaa tuttuun tapaan ravien neljännestä lähdöstä. Kaksi ensimmäistä kohdetta ovat nelivuotiaiden suomenhevosten Pikkupelimanni-karsintoja 3000 euron ykköspalkinnoilla. Molemmista karsinnoista etenee kuusi parasta 7. heinäkuuta ajettavaan finaaliin. Finaalin voittajalle on tarjolla 10 000 euroa.

    Ensimmäisen karsinnan suuri suosikki on uransa seitsemästä kilpailusta kuusi voittanut Vale-Elli. Pauli Raivio treenaa superlahjakasta hevosta. Henri Bollström ohjastaa.

    Toisessa karsinnassa suosikin viittaa kantaa vastaavanlaisen statistiikan Vale-Ellin kanssa omaava Comfortti. Niko Jokela nähdään Juha-Matti Paavolan suojatin rattailla.

    Kaustisen ravit alkavat kello 18.00. Toto5-peli starttaa kello 19.10.

    Ruotsin Toto64-kierros ravataan maan pääradalla Solvallassa. Timo Nurmokselta on startissa useampi mielenkiintoinen hevonen. Jonna Irrin valmentama suomalaistamma Chicka kilpailee kolmannessa kohteessa.

    Toto64-pelin jättöaika päättyy kello 20.30.

    Artikkelin aiheet
    Kaustisen ravit
    Pikkupelimanni
    suomenhevonen
    Toto5
    hevosurheilu
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle