• ATG:lle valittiin uusi toimitusjohtaja

    Anna Romboli aloittaa ATG:n toimitusjohtajana joulukuun alussa. Pitkän työuran pelialalla tehneen Rombolin viimeisin työpaikka on ollut Svenska Spelin onnenpeleistä vastaavana johtajana.
    Anna Rombolista tulee Pohjoismaiden merkittävin ravipelipäättäjä.
    Anna Rombolista tulee Pohjoismaiden merkittävin ravipelipäättäjä. Kuva: ATG
    MT Hevoset|Ravit
    16.6.202617:00
    Kaj Närhinen

    Ruotsin raviurheilun keskusjärjestön Svensk Travsportin (ST) enemmistöomistaman peliyhtiö ATG:n hallitus on valinnut uuden toimitusjohtajan.

    Peliyhtiö on ollut vailla vakituista toimitusjohtajaa Hans Lord Skarplöthin siirryttyä syrjään tehtävästä helmikuussa. ST:n toimitusjohtaja Jörgen Forsberg on toiminut viime ajat myös ATG:n toimitusjohtajana.

    ATG:n uudeksi toimitusjohtajaksi valittiin tänä vuonna 53 vuotta täyttävä Anna Romboli. Hän aloittaa tehtävässään joulukuussa. Anna Romboli on tehnyt pitkän työuran peliyhtiöiden palveluksessa.

    Viimeksi Romboli työskenteli Svenska Spelissä onnenpeleistä vastaavana johtajana. Aiemmin hän on toiminut johtavissa rooleissa muun muassa NetEntin palveluksessa.

    Anna Romboli on innoissaan saamastaan mahdollisuudesta.

    ”ATG on perinteikäs peliyhtiö, jolla on todella vahva rooli ruotsalaisessa hevostaloudessa. Olen iloinen saadessani mahdollisuuden viedä ATG:n perintöä ja henkeä eteenpäin sitoutuneiden työntekijöiden kanssa”, Anna Romboli toteaa lehdistötiedotteessa.

    ATG:n puheenjohtaja Peter Normanin mukaan Anna Rombolilla on vahva osaaminen pelialasta.

    Peter Norman toimii ATG:n puheenjohtajana.
    Peter Norman toimii ATG:n puheenjohtajana. Kuva: TR BILD

    ”Anna Rombolilla on pitkäaikainen kokemus pelialasta. Lisäksi hän on osoittanut osaavansa todella erinomaisesti kehittää yritystoimintaa sekä ottaa huomioon henkilöstön tarpeet”, Peter Norman toteaa tiedotteessa.

    Ruotsalaisen Travrondenin haastattelussa Anna Romboli toteaa, ettei hänellä ole vahvaa osaamista ravipeleistä. Samalla hän painottaa olevansa taitava kuuntelija ja uusien asioiden omaksuja.

    ”Pelialan tunnen todella hyvin, mutta minun on aloitettava hevospeleihin paneutuminen heti pikimmiten”, Anna Romboli toteaa Travrondenin haastattelussa.

    Romboli painottaa asiakaslähtöisyyden olevan peliyhtiön menestyksen kivijalka. ATG:lla oli Ruotsin ravipelimonopoli kunnes Ruotsi siirtyi lisenssimarkkinaan 2019.

    Markkinoiden avautumisen jälkeen ATG on hakenut kasvua myös muusta vedonlyönnistä ja kasinopeleistä.

    Tuleva toimitusjohtaja painottaa hevospeliasiakkaiden olevan tärkeä osa ATG:n kehitykselle.

    ”En ole vielä ehtinyt paneutua ATG:n tunnuslukuihin ja asiakastietoihin. Mutta ilman muuta meidän on pystyttävä hyödyntämää pitkäaikaisten asiakkaidemme hevospelaajien tuoma kilpailuetu tulevaisuudessakin. Asiakaslähtöisyys on minulle johtajana todella tärkeä asia.”

    Lisää aiheesta
    • Jörgen Forsberg toimii toistaiseksi sekä ST:n että ATG:n toimitusjohtajana.

      Ravit | Ruotsin ravipolitiikassa puhaltavat uudet tuulet – vaikutukset voivat näkyä myös Suomessa

      Tilaajalle
    • Hasse Lord Skarplöth toimi ATG:n toimitusjohtajana vuoden 2013 alusta.

      Ravit | ATG:n toimitusjohtaja Hasse Lord Skarplöth sai lähteä

    Artikkelin aiheet
    ATG
    Anna Romboli
    peliala
    toimitusjohtaja
    Ruotsi
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle