

Jörgen Westholm on yksi Ruotsin mediaystävällisimmistä ravivalmentajista. Salassa yli sadan hevosen valmennustallia pitävä Westholm jakaa auliisti haastatteluja ja on hyvin median tavoitettavissa.
Tänä vuonna Westholmilla on Elitloppetissa kaksi valmennettavaansa, kun sekä Dream Mine että Jobspost ovat mukana ravimaailman klassikkokisaksi. Sen kunniaksi Westholm kutsui median ja vihjepalveluiden edustajat tiistaina tilalleen Elitloppet-infoon.
”Tänä vuonna tulee kuluneeksi 19 vuotta kun olin edellisen kerran mukana Elitloppetissa. Silloin sain kunnian olla mukana Super Lightin kanssa. Tänä vuonna tallimme on edustettuna kahden hevosen voimin Elitloppetissa. Se on minusta mediainfon paikka”, Jörgen Westholm aloitti tilaisuutensa.
Tapahtuma oli rakennettu hyvin rationaalisesti. Puhelahjoistaan tunnettu valmentaja johti puhetta totutun varmasti. Tilaisuudessa ei kuitenkaan keskitytty pelkästään pelivihjeisiin ja hevosten varustemuutoksiin, vaan Westholm osasi huomioida hyvin valtamedian kuten valtiollisen radion sekä paikallislehtien edustajat.
”Meidän on tärkeää tuoda lajikuplan ulkopuolelle hyvin yksinkertaistetulla viestillä ilmi se, kuinka iso tapahtuma Elitloppet on. Eivät raviurheilun ulkopuolella olevat ihmiset meinaa ymmärtää mikä merkitys Elitloppet-osallistumisella on omistajille ja millaisen työn takana paikan saaminen on”, Westholm painotti.
”Tietysti vastaan myös pelimiesten syvällisempiin kysymyksiin balansseista ja vastaavista, mutta ei Ruotsin radion kuuntelijaa kosketa ajetaanko hevosillani ilman kenkiä vai ei. Meidän on pystyttävä tuomaan tunnetta esiin.”
Mediatilaisuus sisälsi myös muuta kuin puhetta. Varsojen rakennetta huutokauppaostoksissa painottava Westholm kävi läpi Elitloppet-osallistujansa median edustajien saadessa seurata esitelmää lähietäisyydeltä.
Valmentaja myöntää kahden oman valmennettavansa mukaan saamiseen olevan saavutuksena kova asia. Hän ei halua vertailla kaksikkonsa Dream Minen ja Jobspostin paremmuutta, mutta painottaa niiden olevan hyvin erilaiset hevoset.
Dream Mine on vasta viisivuotias, mutta voitti viime kaudella Derbyn, UET GP:n sekä Breeders’ Crownin. Tämän kauden ainoasta startista Uumajasta tuli vakuuttava voitto.
”Asetin Elitloppet-paikan tavoitteekseni jo viime kauden päätteeksi, vaikka en huudellut asiasta sen enempää”, Westholm kertoi.
”Dream Mine oli Uumajan startissaan niin hyvä, että saatoimme heti vastata Elitloppet-kutsuun myöntävästi. Toki hevonen on vihreä tälle tasolle eikä sillä ole koskaan kilpailtu mailin matkalla. En lainkaan tiedä, miten se tulee sunnuntaina menestymään, mutta suuntaamme Solvallaan avoimin mielin.”
Tallin toinen tähti Jobspost on seitsemänvuotiaana noussut Ruotsin absoluuttiselle huipulle. Westholm muistuttaa Anders Strömin Stall Courantin omistaman oriin kärsineen kahdesti pahasta loukkaantumisesta.
”Se on ollut kahdesti puolen vuoden pakkolevossa, mutta viimeistään viime talvena se näytti kuuluvansa näihin lähtöihin. Uloin lähtöpaikka karsinnassa ei ole paras mahdollinen. Lähtöjä ei kuitenkaan voiteta rata-arvonnassa vaan maalisuoralla.”
Jörgen Westholm on kasvattanut Dream Minen yhdessä sen omistajan Christer Nordinin kanssa. Westholm myöntää oman kasvatin kanssa Elitloppetissa olemisessa olevan erityistä tunnetta.
”Omalla kasvatilla mukana oleminen on jotakin erityistä”, hän painottaa.
”Olen ollut valitsemassa emälle isäoria ja olin itse asiassa avustamassa varsomisessakin. Ilman muuta minulle muodostuu erityinen tunneside omaan kasvattiin. Ei kovin monen Elitloppet-osallistujan valmentaja ole sen kasvattaja.”
Osa valmentajista ei halua olla mukana Elitloppetissa viisivuotiailla hevosilla. Jörgen Westholm painottaa osallistumispäätöksen riippuvan hevosesta, mutta muistuttaa, että nelivuotiailla lämminverisillä ajetaan Halmstadin Sprintermästaren -kilpailu, jossa ajetaan Elitloppetin tavoin karsinnat ja finaali samana päivänä.
”Ei sitä kukaan kritisoi, vaan sinne ilmoitetaan iso määrä nelivuotiaita. Minusta Dream Minen fyysiset ominaisuudet ovat jo nyt Elitloppet-tasolla. Sen emänisä From Above voitti muuten viisivuotiaana Elitloppetin.”
27.5. klo 23.46 poistettu kahteen kertaan kirjoitettu kappale.