

Pitkäaikaisen ammattivalmentajan Tuija Irrin aktiivisempi valmennustoiminta päättyi koronavuonna 2020, jonka jälkeen valmentaminen on ollut hänelle harrastepohjaista.
”Harrastelen enää hevosia. Joskus jelppailen muita ja käyn nuorisoa tukemassa. Sitten olen lapsenlikkana lapsenlapselle. Sellaista laatuaikaa”, Irri kertoo tämänhetkisestä elämästään.
Ei hän silti valmentamistakaan kokonaan ole jättänyt. Sastamalassa asuva Irri valmentaa omistamaansa nelivuotiasta Gold Matchia, joka läpäisi kesäkuussa koelähdön.
Takavuosina Irri oli Teivon vakiokasvoja. Osa-aikaeläkkeellä oleva Irri kertoo käyvänsä nykyään raveissa todella harvoin.
”Enemmän tulee käytyä tuossa klinikkarakennuksella. Aina silloin tällöin olen mukana, kun hevosia tarvitsee siellä käyttää.”
Kiivaimmillaan Irrin valmennustoiminta oli hyvin vilkasta. Ruuhkaisimpana vuonna 2017 Irrin valmentamat hevoset kilpailivat vuoden aikana yhteensä 343 kertaa. Irri myöntää, että aktiiviaikoja tulee joskus ikävä.
”Silloin tällöin tulee pieni polte, että olisi kiva mennä ajamaan. Varsinkin, kun seuraa näitä nuorten valmentamia hevosia. Ehkä kysyntää kuskimarkkinoille ei kuitenkaan oikein ole”, Irri nauraa.

Legendojen lähtöön osallistumista Irri piti mielenkiintoisena, vaikka empi mukaan lähtemistä aikansa. Iltaan sisältyi lukuisia vanhojen tuttujen tapaamisia.
”Vähän pakittelin, tulenko ollenkaan, mutta kyllä ne kovasti tahtoivat minut tähän lähtöön. Teivoon on kuitenkin sitoutumista usealta vuosikymmeneltä.”
Teivo on muutoksen keskellä. Ratatallit ovat tyhjentyneet, ja osa alueesta vapautetaan asuntorakentamista varten. Pitkään Teivoa kotiratanaan pitänyt valmentaja tuntee tilanteesta haikeutta.
”Niin paljon kun täällä touhuttiin, ja täällä oli kuitenkin kymmeniä vuosia aktiivista toimintaa. Kun tuosta portista astuu sisään, tulee tunne, että miten näin on päässyt käymään. Tässä tullaan olemaan asutuksen puristuksissa.”
”On kuitenkin aivan hyvä saavutus, että ravitoiminta säilyy täällä.”
”Me Torvisen Heikin kanssa kehuttiin toisiamme, että meillä on hyvät jälkeläisnäytöt.”
Irri kuitenkin seuraa raviurheilua edelleen aktiivisesti. Varsinkin omat lapset, merkittävää valmennustoimintaa harjoittavat Jonna Irri ja Joni-Petteri Irri, pitävät mielenkiintoa yllä.
”Me Torvisen Heikin kanssa kehuttiin toisiamme, että meillä on hyvät jälkeläisnäytöt”, Irri nauraa.
Heikki Torvisen pojat Hannu Torvinen ja Jukka Torvinen kuuluvat Suomen kärkiohjastajiin. Hannu ohjasti Pron Teivossa ravikuninkaaksi.

Irrille tuottaa suurta mielihyvää, että oma jälkikasvu on löytänyt raviurheilusta itselleen ammatin.
”Toki lähtöjä katsoessa tulee myös mielipahaa. Kyllä sitä elää niin vahvasti mukana, että epäonnistumisista ollaan puolisurullisia. Lapsia pitää aina kannustaa, ja sitten voidaan huokaista, kun saadaan ne vanhainkotiin”, Irri jatkaa vitsilinjalla.
Irrin lähitulevaisuuteen ei kuulu sen erityisempiä suunnitelmia. Hän nauttii arjen ympyröistä.
”Välillä käyn Ruotsissa jelppimässä Jonnaa. Useamminkin voisi kyllä käydä. Ne on mukavia reissuja, olen ajellutkin hevosia siellä. Uumajassa on ihan mahtavat paikat, ei jää homma ainakaan siitä kiinni.”
Irri ei ollut yllättynyt, että Uumajaan muuton jälkeen Jonna Irri saavutti pian menestystä.
”Jonna on tosi tavoitteellinen ja kunnianhimoinen. Luulen, että Jonna ja hänen puolisonsa Taneli Säde tekevät siellä kaiken mahdollisen. Ja kyllähän tehtävät vähän helpottuivat, kun he lähtivät Solvallan ympäristöstä pois. Siellä on niin paljon kovia hevosia”, Irri miettii.