• Hevostallit jäivät Fortumin satojen miljoonien kaupan jalkoihin – lopetti hevosenlannan polton jo syksyllä, talleille tieto vasta nyt

    Lantaa polttanut voimala meni suuren kaukolämpökaupan mukana. Uutta omistajaa hevosen lannan poltto ei kiinnosta.
    Lannanpolttamisesta keskusteltiin pitkään, kunnes Suomi sai luvan EU:sta 2017. Hevosenlanta on EU:ssa luokiteltu jätteeksi. Sen vuoksi sen polttamista koskevat tiukat säännöt.
    Lannanpolttamisesta keskusteltiin pitkään, kunnes Suomi sai luvan EU:sta 2017. Hevosenlanta on EU:ssa luokiteltu jätteeksi. Sen vuoksi sen polttamista koskevat tiukat säännöt. Kuva: Marita Waenerberg
    MT Hevoset
    17.12.202017:31
    Aimo Vainio

    Fortum myi elokuussa kaukolämpötoimintaa 375 miljoonan euron arvosta. Kauppa sisälsi yhtiön Järvenpään voimalan.

    Kaupan seurauksena on, että Fortum lopettaa lannanpolttoon perustuvan hevostallien HorsePower -palvelun. MT kertoi siitä keskiviikkona.

    Talleille Fortum kertoi palvelun loppumisesta eilen, vaikka lannan polttaminen on lopetettu syksyllä. Voimalaitos siirtyi uudelle omistajalle jo elokuussa.

    Palvelulla on ollut asiakkaana noin 300 tallia Etelä-Suomen alueella. Palvelu alkoi vuonna 2015.

    Talleille se on ollut kätevä, sillä samalla, kun auto haki lannan, se toi uutta puupohjaista kuiviketta. Monelle tallille se on myös ainoa tapa, jolla lannankäsittely on ratkaistu.

    Talleilla on siis vain kaksi ja puoli kuukautta aikaa keksiä uusi tapa. Lannan poltto on kiinnostanut juuri Etelä-Suomessa lannanlevitysalan vähyyden vuoksi.

    Fortum ei ota kantaa, oliko palvelu kannattava. Sillä oli noin 300 asiakasta. Eräs jokimaalainen talli on maksanut palvelusta noin tuhat euroa kuukaudessa. Siitä voi päätellä palvelun arvon olleen Fortumille noin viiden miljoonan luokkaa.

    Ei siis ihme, että se on jäänyt satojen miljoonien eurojen kaukolämpökaupan jalkoihin.

    Uutta omistajaa lannanpoltto ei kiinnosta.

    "Vantaan Energia Keski-Uusimaa ei ole suunnittelemassa vastaavanlaista palveluliiketoimintaa", Vantaan Energian toimitusjohtaja Jukka Toivonen kertoo.

    Vantaan Energia ei ole neuvotellut Fortumin kanssa palvelun jatkamisesta.

    Elokuun jälkeen Fortum on ajanut lantaa usean eri toimijan kompostikentille.

    "Selvitimme syksyllä eri vaihtoehtoja, mutta jouduimme toteamaan, että voimalan myynnin seurauksena kerätyn lannan hyödyntäminen ei ole enää mahdollista. Palvelu on perustunut vahvasti hevosenlannan hyödyntämiseen polttoaineena", palvelusta vastaava Anssi Paalanen sanoo.

    Lanta on luonteeltaan haastava polttoaine, joka on osaksi rajoittanut voimalaitosten halukkuutta hyödyntää sitä energiantuotannossa.

    "Muutos tarkoittaa talleille uuden lantahuoltoratkaisun etsimistä ja siirtymistä esimerkiksi kaupallisten tai kunnallisten kompostointikenttien asiakkaaksi."

    Fortum käytti HorsePoweria ympäristömarkkinoinnissa esimerkkinä kiertotaloudesta. Palvelu oli näyttävä yhteistyökumppani Helsinki Horse Show´ssa viime vuonna. Palvelulle myönnettiin vuoden urheilusponsorointi -palkinto.

    Lannanpoltosta väännettiin pitkään, kunnes Suomi sai EU:lta luvan vuoden 2017 alussa. Poltto kiinnostaa erityisesti etelässä, sillä hevosia on paljon ja lannanlevitysalaa vähän.

    Järvenpään voimalaitos sai vakituisen ympäristöluvan kuivikelannan polttamiselle huhtikuussa 2016.

    Lue myös:

    Fortum lopettaa kuivike- ja lantahuoltopalvelun tarjoamisen helmikuussa

    "Olemme kauhuissamme": Ravitalli pelkää hukkuvansa kakkaan, kun Fortumin lantapalvelu yhtäkkiä lakkaa

    Kaksi hevosta riittää lämmittämään omakotitalon: Fortum sai luvan lannan polttoon

    Sonta palaa pian Järvenpään voimalaitoksessa

    Hevosenlannan poltto helpottuu – Suomesta löytyy jo monta sille soveltuvaa kaukolämpökattilaa

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle