
Jämsäläinen Jari Toivonen on ymmärrettävästi innoissaan karsintojen alla, sillä Return Of Wurst on ensimmäinen hevonen hänen urallaan, joka on selvittänyt tiensä suurkilpailun karsintoihin.
”Ihan mahtavaltahan se tuntuu, kun tätä on vuosikymmenet yritetty. Monta hevosta olen kisaan maksanut ja nyt ollaan ensimmäistä kertaa mukana karsinnoissa”, Jari Toivonen myhäilee.
Kolmevuotiaana Return Of Wurst pärjäsi mainiosti ja otti kaudella peräti kuusi voittoa. Rahaa kertyi yli 34 000 euroa. Kauden suurimmat onnistumiset tulivat Black Horse Cupin finaalissa Kuopiossa ja Propulsion-lähdön karsinnassa Härmässä.
”Kausi oli kaikkiaan hieno”, Toivonen summaa.
Return Of Wurst on Toivoselle tutuista suvuista. Oriin isä on Italiassa syntynyt Spider Blessed, joka oli Wurst Racingin omistuksessa. Kotisiitoskäytössä olleesta Spider Blessedistä on neljä varsaa, joista Return Of Wurstin lisäksi on ansioitunut vuotta vanhempi Quiddish Wurst.
Return Of Wurstin emä Game Over Wurst on Toivosen omia kasvatteja. Emänemä Speedy Joy Joyllä hän kilpaili itse jo viime vuosituhannen puolella.
”Jos hevonen saa olla terveenä, uskoisin sen kulkevan ensi kesänä todella kovaa.”
Viime kaudella Return Of Wurstin vastuuvalmentaja oli Rinaldo Roth, ja keväästä alkaen valmentaja on ollut Tenho Roth. Tältä vuodelta Return Of Wurstilla ei ole voittoja, mutta kahdeksasta kisasta on tullut kaksi kakkossijaa ja kaksi kolmostilaa.
”Myös tämän kauden kilpailut ovat olleet yhtä starttia lukuun ottamatta hyviä. Teivossa hevonen oli kipeä, eikä siten pystynyt suorittamaan omalla tasollaan”, Jari Toivonen kertaa.
Eugen Pylvänäisen Muistoajossa Mikkelissä ori oli paras suomalainen ja noteerasi huiman ennätyksen 11,1a.
”Onhan se tottakai nopein kasvattimme. Ei 11-aikaisia nuoria hevosia ihan joka ukolla olekaan. Hevonen oli mukana 07,5-vauhtisessa avauksessa, joten toinen sija oli hieno suoritus. Se oli hevoselle ensimmäinen mailin kilpailu. Jos hevonen saa olla terveenä, uskoisin sen kulkevan ensi kesänä todella kovaa.”
Viimeistely Vermon kilpailuun tapahtui Lahden Jokimaalla rahasarjassa, josta tuliaisina oli hyvä toinen sija.
”Hevonen sai Lahdessa tosi nätin viimeistelyn ja tuli lujaa maaliin. Tällä kertaa ei tarvinnut kierrellä ulkoradoilla ja kirivoimat säästyivät loppuun. ”
”Retu on tällä hetkellä huippuiskussa, enkä yllättyisi vaikka se olisi mukana finaalissa.”
Vermossa lähtöpaikka on mainio, eikä juostava 2600 metrin matkakaan ole omistajan mukaan ongelma. Balanssi päätetään tilanteen mukaan, mutta vain etukengät on mahdollista riisua.
”Hevonen on perinyt emän emältään ja emältään ominaisuuden, että takakengät pitää olla jalassa. Ravi ei suju ollenkaan, jos ottaa kaikki kengät pois”, Toivonen kertoo.
Finaaliin pääsee karsinnan kaksi parasta.
”Return Of Wurst suorittaa kyllä keskipitkän matkan, kunhan juoksun kulku vain natsaa. Se ei ole pitkiltä matkoilta voittoja ottanut, mutta usein se on saanut niissä kisoissa raskaita juoksuja. Retu on tällä hetkellä huippuiskussa, enkä yllättyisi vaikka se olisi mukana finaalissa. Mutta kaikkea voi sattua ja kaiken pitää onnistua ihan nappiin, jotta siihen saavutukseen yllettäisiin”
Keskiviikkona omistaja-kasvattaja ei todennäköisesti Vermoon paikalle pääse, mutta tilanne on toinen jos paikka finaaliin irtoaa.
”Jos Retu on finaalissa, Vermoon tullaan paikan päälle ehdottomasti. Olisihan se mahtavaa olla mukana Suuren Suomalaisen Derbyn finaalissa”, Toivonen fiilistelee.