

Makuasioista voi kiistellä, mutta kellolla katsottuna tämän vuoden kuninkuuskilpailu oli kaikkien aikojen paras. Kuninkuuskisassa tehtiin Suomen ennätys, rataennätys ja kilpailuennätykset kahdella osamatkalla ja kokonaiskilpailussa. Evartin kokonaisaika oli 9.17,5, ja se paransi kuninkuuskilpailun kilpailuennätystä peräti 4,5 sekuntia. Entinen ennätys oli Köppisen vuonna 2017 juoksema.
Suomen ennätyksestä vastasi Parvelan Retu, jonka voittoaika päätösmatkalla oli 23,0a. Entinen Suomen ennätys oli Köppisen vuoden 2014 kuninkuuskisassa juoksema 23,8a, eli ennätys parani kilometriajassa kerralla peräti 0,8 sekuntia. Kokonaisajassa Parvelan Retu paransi vanhaa SE:tä 2,6 sekuntia, mikä on noissa vauhdeissa matkaksi muutettuna reilut 30 metriä.
Kokonaiskisassa kärkikaksikon välinen ero oli 0,6 sekuntia, ja pienemmällä erolla kuninkuus on viimeksi voitettu vuonna 2014, jolloin Köppinen voitti Vieskerin Valon 0,4 sekunnin marginaalilla. Viime vuonna Evartti pesi H.V. Tuurin 1,6 sekunnilla ja kaksi vuotta sitten Tähen Toivomuksen 1,4 sekunnilla.
Vastustajat jäivät huikean kärkikaksikon varjoon. Päätösmatkalla kolmanneksi puristi Uljas Suomalainen ennen tallikaveriaan Vixeliä, joka oli kokonaiskilpailun kolmas. Sen ero voittajaan oli lopulta hurjat 7,8 sekuntia, mitä enemmän kuninkaan ja toisen perintöprinssin ero on ollut viimeksi vuonna 2007, jolloin kolmanneksi sijoittunut Joihuri hävisi ravikuningas Saran Salamalle 9,7 sekuntia.
Kouvolan vuoden 2007 kuninkuuskisa oli myös edellinen, jossa samat hevoset olivat ykkönen ja kakkonen joka matkalla. Tuolloin Saran Salama voitti kaikki osamatkat Huiman Pysteen sijoittuessa toiseksi.
Evartista tuli historian 12. vähintään kolmesti kuninkuuden voittanut hevonen, ja yhdeksäs joka on voittanut kuninkuuden kolmesti putkeen. Edellinen kolminkertainen ravikuningas on vuosien 2006-2008 hallitsija Saran Salama.

Kuningatarkilpailu oli hurjan tasainen, kun Suven Sametti voitti kokonaiskisan 0,1 sekunnin erolla Lakan Leijaan. Kolmanneksi sijoittunut Hetviina hävisi voittajalle 0,6 sekuntia. Kuudenneksi sijoittunut Taksvenla hävisi voittajalle vain 1,8 sekuntia.
Voiton suhteen kuningatarkisassa on ollut tiukempaa vuonna 2008, kun kuningatar Velin Vinke ja toiseksi tullut B. Helmiina saivat täsmälleen saman kokonaisajan, ja voitto ratkesi päätösmatkan paremman sijoituksen perusteella.
Voittajan ja kolmanneksi sijoittuneen tamman välinen ero on ollut pienempi vain Seinäjoella vuonna 2005, kun Milia voitti ennen 0,3 sekuntia hävinnyttä Hymyhuulta ja 0,4 sekuntia hävinnyttä Lento-Esteriä. Muuten kuningatarkisan kärkikolmikko on ollut 0,6 sekunnin sisällä vain Kuopiossa 1982, jolloin Puhetyttö voitti ennen 0,4 sekuntia hävinnyttä Hipoa ja 0,6 sekuntia hävinnyttä Aiheen-Iloa. Sekunnin sisällä kärkikolmikko on ollut edellisen kerran 2017 Vermossa, kun Saaga S voitti.
Ravikuningattaren ja kuudenneksi sijoittuneen välinen ero on ollut pienempi viimeksi Rovaniemellä 2018, kun kuudenneksi sijoittunut Naputus hävisi voittaneelle Akaasialle 1,6 sekuntia. Forssassa menestystä jakaantui poikkeuksellisen monelle tammalle, sillä sijoitukset kaksi, kolme ja kolme juossut Lakan Leija oli ainoa tamma, joka oli totosijoilla useammalla kuin yhdellä osamatkalla. Aikaisemmin vain yksi tamma on ollut totosijoilla useammin kuin kerran vain Turussa 2001, kun kuningattareksi kruunattu V.H. Suvitar oli ainoa useammassa osalähdössä totosijoilla ollut.
Jos kuninkuuskisassa taso oli kovin kautta aikojen, kuningatarkisan hienous oli tällä kertaa kisan jännittävyydessä. Suven Sametti voitti kuningatarkisan kokonaisajalla 9.43,2, mitä hitaammalla ajalla kuningatarkisa on viimeksi voitettu vuonna 2009. Vuosi sitten Suven Sametti voitti kuningattaren tittelin 3,7 sekuntia tätä vuotta kovemmalla kokonaisajalla.

Evartin ravikuninkaaksi ohjastanut Santtu Raitala oli Lakan Leijalla kuningatarkisan kakkonen 0,1 sekuntia voittajalle hävinneenä. Samana vuonna sekä kuninkuus- että kuningatarkilpailun voittoon on ajanut vain Pentti Savolainen, joka voitti vuonna 1984 kuninkuuden Vekselillä ja kuningatarkisan Vekkuliinalla.
Pentti Savolainen oli molempien voittajien omistaja, kasvattaja, valmentaja ja ohjastaja, joten hänen saavutuksensa on täysin omaa luokkaansa. Savolaisen ohella itse omistamillaan, ajamillaan, valmentamillaan ja kasvattamillaan hevosilla molemmat pääkilpailut ovat voittaneet Reijo Borgström ja Tapio Perttunen, mutta hekään eivät ole pystyneet siihen samana vuonna.
Jotakin kuninkuussarjojen voittamisen vaikeudesta kertoo, että kukaan muu kuin Pentti Savolainen ei ole voittanut molempia pääkisoja samana vuonna edes lainaohjastajana. Risto Lanki voitti vuonna 1990 Kouvolassa kuninkuuden Patrikilla ja oli Vokkerin-Tähdellä kuningatarkisan toinen 0,9 sekuntia Valomerkille hävinneenä. Antti Teivainen taas ajoi vuonna 2008 Velin Vinken kuningattareksi ja oli A.T. Ekolla kuninkuuskisan kolmas 0,7 sekunnin erolla voittaneeseen Saran Salamaan.
Tilastoknoppina maininnan ansaitsee vielä Tapio Perttusen tämän vuoden kuninkuusravimenestys. Perttunen voitti kuningatarkisan Suven Sametilla ja oli kuninkuuskisan kolmas samoin itse valmentamallaan Vixelillä, ja Perttusesta tuli Pentti Savolaisen jälkeen toinen valmentaja, joka on samana vuonna voittanut toisen pääsarjoista omalla valmennettavallaan ja ollut omalla valmennettavallaan myös toisessa pääsarjassa kolmen sakissa. Viime vuonna Perttusen valmennettavat olivat ensimmäinen ja neljäs, mutta tuolloin Perttunen oli tosiasiassa tätä vuotta lähempänä tuplavoittoa, sillä Vixeli voitti päätösmatkan ylivoimaisesti, mutta oli menettänyt pelinsä mailin lähtölaukkaan.
Samana vuonna molempien kuninkuussarjojen kärkikolmikkoon on omilla valmennettavillaan yltänyt Pentti Savolaisen ja Tapio Perttusen lisäksi vain Raineri Puikkonen. Hän oli vuonna 1984 Joensuussa Savolaisen hevosten jälkeen kakkossijalla molemmissa sarjoissa, kuninkuuskisassa Ruutu-Pojalla ja kuningatarkisassa Silottarella. Vuonna 1985 samat hevoset olivat kokonaiskisassa toinen ja kolmas, Ruutu-Poika vain kymmenyksellä ravikuninkuuden Vireenille häviten.
Aivan omanlaistaan ravihistoriaa on tehnyt Seppo Suuronen. Hänen valmentamansa Villihotti ja Tuokkolan Touho saavuttivat vuoden 2011 kuninkuuskilpailussa täsmälleen saman kokonaisajan, ja kuninkaan titteli meni Villihotille sen päätösmatkan paremman sijoituksen perusteella.