

Tammojen E3-karsinnoissa Bergsåkerissa nähtiin oriiden ja ruunien karsintojen tapaan suomalaismenestystä. Parhaimmasta esityksestä vastasi viimeisessä karsinnassa toiseksi sijoittunut Santtu Raitalan ohjastama ja Markku Niemisen valmentama Halley Wania. Vasta kauden toisen starttinsa tehnyt tamma kesti johtopaikalta hienosti toiseksi. Kolmannen finaalipaikan karsinnasta otti Mika Forssin ohjastama ja Jörgen Westholmin valmentama Sparven. Santtu Raitala oli tyytyväinen tamman esitykseen.
”Juoksusta tuli turhan raskas. Jouduimme spurttaamaan jo matkan aikana puolustaakseemme johtopaikkaa. Tämä oli vasta kauden toinen startti viimesyksyisen loukkaantumisen jälkeen. Sekin nostaa suorituksen arvoa entisestään.”
Halley Wania kirjautti hienon tuloksen 1.13,7a täydeltä matkalta. Voittajaksi rutistanut Örjan Kihlströmin Eileann kirjautti saman ajan. Reilun kahden viikon kuluttua Eskilstunassa heinäkuun toinen päivä ajettava finaali osuu harmittavasti samalle päivälle kuin Suur-Hollola-ajon välierät.
Suomen ajajaliigaa johtava Raitala suuntaa E3-finaaleihin Ruotsiin Halley Wanian kanssa. Lähdön jälkeen Raitala oli harmissaan joutuessaan valitsemaan Suomen ja Ruotsin lähtöjen välillä.
”Harmittaa toki Suomessa olevien asiakkaiden puolesta. Teit kummin tahansa tuntee aiheuttavansa pettymyksen jollekin. Eskilstunan finaali on kuitenkin ohjelmassa. Äsken oli juuri puhetta Pekan kanssa että ajaisin hänen Cupido Combolla oriiden ja ruunien finaalissa.”

Raitalan mainiota Ruotsin vieralilua täydensi Bergsåkerin ravien avauslähdön voitto Mika Haapakankaan valmentamalla Special Topsecretillä.
Suomalaismenestystä tammojen karsinnoissa täydensi Reijo Liljendahlin valmentaman ja Örjan Kihlströmin ohjastaman Dorothea Milin voitto toisessa karsinassa tuloksella 1.14,8a.
”Tamman olemus miellytti minua jo yksivuotiaiden varsojen huutokaupassa Italiassa vajaat pari vuotta sitten”, kehui Reijo Liljendahl Italiassa syntynyttä tamma voittajahaastattelussa.
Tammafinaali 2140 metriä autolähtö
1. Dorothea Mil – Reijo Liljendahl
2. Lilian Young – Jörgen S Eriksson
3. Eireann – Roger Walmann
4. Holly Go Lightly – Tomas Malmqvist
5. Halley Wania – Markku Nieminen
6. Dea Grif – Jerry Riordan
7. Jolly Mearas – Jerry Riordan
8. Beyonce Broline – Fredrik Wallin
9. Kayla Westwood – Mattias Djuse
10.Mellby Kaxa – Svante Båth
11.Caradja – Stefan Arvidsson
12.Sparven – Jörgen Westholm