
Kouluratsastaja Anu Sironen on Ypäjän kolmen tähden kansainvälisten kilpailuiden jäljiltä kahtiajakoisissa tunnelmissa.
Positiiviset ensin: hänen molemmat hevosensa suorittivat hyvin ja ne rentoutuivat jälkimmäisenä ratsastettuun vapaaohjelmaan. Fioretto voitti perjantain GP:n, ja se oli toinen lauantain vapaaohjelmassa, jonka voitti Elisabet Ehrnrooth Daytonalla. Kür oli ratsukolle aivan uusi, ja sen takia hevonen vähän ihmetteli, eikä Sironen itsekään ehtinyt valmistella radalla kaikkea normaaliin tapaan. 15-vuotias San Quelle oli kahdeksan ratsukon luokissa seitsemäs ja kuudes, mutta innokas ja hyväntuulinen.
Negatiiviselle mielelle Sirosen puolestaan saivat saksalaisen tuomarin Peter Hollerin kommentit ja niiden nostattama keskustelu sosiaalisessa mediassa. Hevosurheilun uutisen mukaan Holler sanoi muun muassa, että ei ole vähään aikaan nähnyt kokonaisuutena yhtä huonoa GP-luokkaa, että perusasiat eivät yleisesti olleet ratsastajilla kunnossa ja kevyt ja herkkä tuntuma ei ole sitä, että ei oteta tuntumaa ollenkaan.
Sironen asuu Ypäjällä, mutta kansainvälinen kilpailu kotimaneesissa sai hänen hevosensa, 14-vuotiaan FWB-ruuna Fioretton jännittymään. San Quellella taas oli enemmän intoa kuin lahjakkuutta, ratsastaja toteaa lyhytjalkaisesta ja rakenteeltaan etupainoisesta tammastaan, jolla on omat rajoitteensa kilpaurheilussa.
Sironen toteaa ratsastaneensa Fiorettolla varovaisesti, ettei ahdista hevosta, jota jännittää valmiiksi.
”Minusta tässä oli enemmän hevosmiestaitoa kuin siinä, että otetaan radalla aina kaikki irti”, hän sanoo. ”Paska fiilis. Tässä lajissa tarvittaisiin positiivisuutta.”
”Totta kai meillä on Suomessa tietyt ongelmat, mutta onhan meillä resurssitkin erilaiset kuin Saksassa.”
Sironen on tutkija Luonnonvarakeskuksella, mutta hän on panostanut ratsastukseen valtavasti. Hän oli ensin Englannissa neljä vuotta, sitten vajaan vuoden Suomessa ja sitten taas kolme Englannissa, jotta pääsee valmentautumaan Kyra Kyrklundin luona.
”Totta kai meillä on Suomessa tietyt ongelmat, mutta onhan meillä resurssitkin erilaiset kuin Saksassa. Kaikki rahat olen käyttänyt siihen, että olen ollut Englannissa treenaamassa perusratsastusta”, hän sanoo.
Nyt hän on toistaiseksi palannut Suomeen pitääkseen virkansa Lukella.
Englannissa hän työskenteli Lontoon University Collegessa geenitutkijana. Tutkimusaiheena ovat olleet Suomessa kotieläinten ja Englannissa ihmisten siittiöt ja erityisesti perinnöllinen hedelmättömyys. Nyt hän työskentelee myös eurooppalaisessa projektissa, jossa pohditaan hevosalan kannattavuutta ja työhyvinvointia.

Kilpailemisessa hän kokee olevansa aikalisällä, koska kilpailemisen ympärillä on niin paljon negatiivista. On kalleus, överiksi mennyt hyvinvointikeskustelu ja nyt moitteet huonosta perusratsastuksesta. Niiden myötä hän jo empii kilpailusuunnitelmia, johon kuuluivat Pärnun kilpailu Virossa, Pohjoismaiden Mestaruudet Ypäjällä, jos joukkueeseen mahtuu, sekä niihin valmisteleva kansallinen kilpailu Ypäjällä.
Sironen toteaa, että jatko riippuu hänen motivaatiostaan. Talven ensimmäisistä kansallisista tuli tunne, että niissä ei ollut kivaa.
”Ehkä se oli Englannin jälkeen kulttuurishokki. Englannissa on positiivisempi ilmapiiri. Ihmiset tulevat sanomaan, että sinulla on hieno hevonen, teitpä hyvän radan”, Sironen mainitsee.
Hän miettii, että ehkä Suomessa on vain totuttu tekemään omaa asiaa ilman sosiaalista puolta. Ja toisaalta Ypäjällä kansainvälisissä tunnelma tallissa oli hyvä, ja vasta jälkipyykki alkoi harmittaa.
”Se on motivoivaa, kun löytyy ihmisiä, jotka uskovat tekemiseeni.”
Sironen painottaa, että hänelle kilpaileminen ei ole maailman tärkein asia, vaan tärkeämpää on se, että hevoset ovat tyytyväisiä ja hän saa kehittyä ratsastajana yhdessä niiden kanssa.
Ja on Suomeen ja Ypäjälle paluussa paljon hyviäkin asioita: on hienot maastot, oma koti, suku ja ystävät, ja nyt myös Ypäjän kunnan tuki sekä yhteistyösopimus Ypäjän Hevosopiston kanssa. Sironen myös kuuluu Kyrklundin ja hänen miehensä Richard Whiten Team Palapeli -valmennusryhmään, mikä mahdollistaa tavoitteellisen treenaamisen jatkumisen heidän kanssaan.
”Se on motivoivaa, kun löytyy ihmisiä, jotka uskovat tekemiseeni”, hän sanoo.
Sirosen voittoprosentit GP:ssä olivat 65.978, Ehrnroothin 65.196. Kürin voitto meni Ehrnroothille prosentein 70.455, kun Sirosen prosentit olivat 67.985.
Intialainen Gaurav Pundir oli ensimmäisenä päivänä PSG-luojan viides, mutta jäi inter I-luokassa yhdeksänneksi.