

”Porukalla on ihan järkyttävä halu valmentautua huippulaadukkaasti”, huokaa Antti Lehtilä, joka on vuosikymmenien odotuksen jälkeen saanut järjestetyksi Suomeen säännölliset Kyra Kyrklundin valmennukset.
Kyrklundin ja hänen valmentajapuolisonsa Richard Whiten tiimiin järjestettiin yleinen haku tänä syksynä. Lehtilä kertoo, että hän ei ole laskenut hakemusten tarkkaa määrää, mutta yli 150 niitä oli.
”Se jopa yllätti, että määrä oli niin jäätävä”, hän sanoo.
Lopulliset päätökset tekivät Kyrklund ja White yhdessä hakemusten ja videoiden perusteella, ja se otti aikaa. Tarkoitus oli ottaa mukaan kahdeksan ratsastajaa, mutta lopulta päädyttiin yhdeksään sekä vararatsastajaan.
Lehtilä kertoo, että eniten painotettiin pitkäjänteisyyttä ja motivaatiotasoa.
”Siellä jäi tosi tosi kovia ulos”, hän huokaa.
Lehtilä ilmoitti valituille henkilökohtaisesti maanantai-iltana, ja samalla hän laittoi kaikille hakeneille myös viestit siitä, jos mukaan ei päässyt.
”Moni vastasi, että täytyy sitten treenata enemmän, että pääsee ensi kerralla”, Lehtilä kertoo.

Ensimmäinen valmennus järjestetään jo tämän vuoden puolella. Kyrklundin ja Whiten tiimiin kuuluminen sisältää myös laajempaa tukea valmentautumisessa, esimerkiksi ratsastajan ja hevosen hyvinvointiin liittyen.
Lehtilä kertoo, että tiimille haetaan myös yhteishenkeä. Tarkoitus on, että valmennuskerroilla kaikki ratsastajat viettävät valmennuspäivät yhdessä, ja ohjelmaan kuuluu parin tunnin teoria ja ryhmäytymistä.
Osittaisena esimerkkinä toimii Ruotsissa vuodesta 1998 järjestetty Kyrklundin vetämä Knytkalaset eli Nyyttikestit-valmennusrinki. Kyrklundin klinikalla Ruskeasuolla muutama viikko sitten tanskalaisratsastaja Cathrine Laudrup Dufour kiitteli tätä tilaisuutta erityisesti siitä, että siinä rauhoitutaan koko ajaksi niin, että aina seurataan myös muiden valmennukset.
”Sieltä saadaan meille paljon hyviä juttuja Suomeenkin. Vihdoin ja viimein!”, Lehtilä sanoo tyytyväisenä.
Ville Vaurio (35), Antti Lehtilä (34), Anu Sironen (50), Stella Hagelstam (40), Anniina Kolu (19), Essi Hiidensalo (29), Mette Kauppila (19), Elisabeth Ehrnrooth (57), Ulrika Salminen (16). Vararatsastaja: Matilda Piispa (18).
Lehtilää lukuun ottamatta kaikki ovat kilpailleet kansainvälisesti. Ehrnrooth, Hagelstam ja Vaurio ovat senioreiden suomenmestareita kouluratsastuksessa, ja Ehrnrooth on ratsastanut myös olympialaisissa.