
Päivän onnistujat:
Ancio
Markku Niemisen valmentama Ancio palasi kaviouralle ensimmäistä kertaa syyskuun puolivälin Kriterium-voiton jälkeen. Ylivoimaiseksi arvioidun Ancion lähtöä ei kelpuutettu Toto75-pelin kohteeksi.
Ancio otti vaivattomasti keulat 14-vauhtisessa avauksessa. Ensimmäinen kierros mentiin jonomuodostelmassa, kunnes Shackhills Gambler eteni toisen radan vetojuhdaksi. Santtu Raitalaa rattailla tuurannut Olli Koivunen annosteli keulassa vauhtia mieleisekseen.
Ancio näytti jo takasuoralla olevan kuin lentoon lähdössä. Hevosen helppo eteneminen oli nautittavaa seurattavaa. Ori irtosi 10,5-vauhtisessa lopetuksessa todella helppoon voittoon.
Pactolus oli johtavan selästä toinen ja Shackhills Gambler sitkeän esityksen jälkeen kolmas.
Ancio on kolmivuotiaiden Kasvattajakruunun finaalissa jättisuosikki. Ykköshaastaja tulee olemaan oman välieränsä hienolla esityksellä johtavan rinnalta voittanut Magnitude.
Ancion omistaa Anselmi Klubi ja sen hoitaja on Piia Riihuhta.
Callela Ikaros
Lämminveristen avoimen koitoksen käsikirjoitus meni uusiksi, kun keulat ottanut suursuosikki In Love Mearas jäi painamaan voimakkaasti ohjille. Lähdön jälkeen hevosen ohjastaja Mika Forss kertoi TotoTV:n varikkohaastattelussa, että syynä hevosen käytökseen oli varusterikko.
Kierros mentiin 11-vauhtia. Viimeisellä takasuoralla kärkihevosen eväät oli syöty.
Rinnalle edennyt Hannu Torvisen ohjastama EL Indeed ohitti väsyneen keulahevosen ja näytti loppusuoralle asti voittajalta. Tasaisen reissun kolmannessa parissa ulkona saanut Callela Ikaros nousi hyökkäykseen, ja Tommi Kylliäinen siivitti ikäruunan viimeisillä kymmenillä metreillä voittoon.
EL Indeed oli selkeä kakkonen. Ari Moilasen ohjastama Time Match otti kolmannet rahat.
Joni-Petteri Irri on Callela Ikaroksen omistaja ja valmentaja. Hevosen hoitaja on Jenni Kaija.
Ze On Alma ja Hannu Torvisen huikea ilta
Nelivuotiaiden tammojen toisessa välierässä tiedettiin, että keulat ottaessaan Ze On Alma on paha voitettava. Hannu Torvinen kuittasi keulat, ja valjakko sai vetää ensimmäisen tonnin sopuisaa vauhtia.
Kolmannelle puolikkaalle vauhti kiihtyi oleellisesti. Kirit takaa kilpistyivät, kun Ze On Alma piti varmaan voittoon ennen nappireissun saanutta, Iikka Nurmosen ohjastamaa One Ofia.
Ze On Alman omistaa Krista Taipale-Kovalainen. Hevosta valmentaa Christa Packalén.
Hannu Torviselle Turun lauantai oli menestyksekäs. Golda Zenan lisäksi Torvinen otti voitot myös Magnitudella, EL Narnialla ja Neymar Webillä. Koko kauden ohjastajatilastoissa Torvinen on kakkosena Santtu Raitalan jälkeen.
Päivän toinen ohjastajanimi oli Tommi Kylliäinen kolmella voitollaan. Callela Ikaroksen lisäksi hollolalainen narutteli voitot Where’s The Partylla ja Holding Patternilla.