

Brita Flander on neljän kuukauden taitelijaresidenssillä Pariisin Cité International des Artsissa. Työskentely Pariisissa päättyy maaliskuussa. Perjantaina hän oli myös Vincennesissä Suomen Hippoksen, Vermon ja Kouvolan osastolla edustamassa kielitaitoa sekä rakentamassa kontakteja ranskalaisiin hevososaajiin.
Brita Flander on ennen kaikkea Brita Flander, mutta hän on myös Erik Skutnabbin, Suomen lämminveriurheilun isähahmon, vaimo ja ravivalmentaja Tamara Skutnabbin äiti. Flander-Skutnabbit elävät kansainvälistä elämää.
Tamara valmentaa Östersundissa, missä hän valmistui hyvin nuorena Wångenin hevosopistosta hippologiksi ja ravivalmentajaksi puolitoista vuotta sitten. Flander ja Skutnabb möivät maapaikkansa Kärkölästä samoihin aikoihin ja ovat asuneet Östersundissa siitä alkaen.
”Nappi käy ajelemassa pari hevosta päivässä Tamaran tallissa”, Brita Flander kertoo.
”Erik on särmikäs tyyppi, mutta Tamarakin osaa kertoa, mitä hän haluaa, esimerkiksi treenistä. Kyllä he pärjäävät. Varmaan Tamara vielä joskus valmentaa jossain muuallakin, mutta nyt hänellä on paikallisia innostuneita hevosenomistajia ja hyviä varsoja.”
”Tämä oli tärkeä Cité-valinta minulle, vaikka Pariisin keväästä saan maistaa vain ihan alkutahdit maaliskuussa. Ehkä talveksi oli vähän helpompi saada paikka. Elämä on ollut montakymmentä vuotta niin 24/7, että nyt pitkästä aikaa voin keskittyä oikeasti miettimään, mitä olen tekemässä. Hevosihmiset tietävät kyllä, mitä tarkoitan.”
Perjantain messuista kerrottiin, että väkeä oli paikalla edellisiä vuosia vähemmän.
”Voi olla, mutta kyllä se meille tosi arvokas tilaisuus oli. Kontakteja syntyi. Ihmiset ovat nyt uteliaita Suomesta ja raveistakin. Yksi merkittävä piirre oli, että ihan tavalliset ravi-ihmiset, ei huippuhevosten taustavoimat, kyselivät huippuraveistamme. Järjestetäänkö sinne matkoja Elitloppetin tapaan ja sellaista. Minusta aika hyvä signaali.”