
Kuuselan Winneri nähtiin viimeksi startissa Oulun Kuninkuusravien lauantaina. Viidenteen sijaan päättyneen divisioonafinaalin jälkeen ori jäi suunnitellusti tauolle. Valmentaja Hannu Pelkonen kertoo, että ensimmäiset viikot hevonen sai viettää laitumella.
”Viime vuonna tuli sen verran rahaa, että hevosella rima nousi. Muutaman viikon palautumisen jälkeen Kuuselan Winneriä katsottiin läpi, ja sitä hoidettiin aavistuksen verran. Sitten alettiin treenaamaan pohjakuntoa ja voimaa. Talvi on mennyt tähän asti hyvin”, Pelkonen kertoo.
Pelkosen mukaan treenitauko on tehnyt hevoselle hyvää. Ennen starttiin ilmoittamista ori käytiin vielä läpi.
”Hirveän kovaa ei olla ajettu, sellaista puolireipasta. Ajetaan hevonen ensimmäisessä startissa sisään. Jos se menee Lahdessa odotusten mukaan, keretään vielä divisioonakarsintaan Seinäjoelle tai Joensuuhun.”
Pelkonen kertoo, että Jokimaalle lähdetään hyvillä mielin, sillä hevosen tilanteessa ei ole mitään negatiivista. Pieni yllätys oli, että Lahden lähdöstä tuli odotettua kovatasoisempi.
”Emmittiin etukäteen, mennäänkö lauantaiksi Helsinkiin vai maanantaiksi Lahteen. Meinattiin, että Jokimaan lähtö olisi helpompi, mutta taisi käydä päinvastoin”, Pelkonen nauraa.
Kuuselan Winneriä ohjastaa Jokimaalla Santtu Raitala. Pelkonen näkee positiivisena, että Suomen ykkösohjastaja tuntee hevosen etukäteen.
Lahden jälkeen tarkoitus on startata harvakseltaan, ja suunnitelmien mukaan starttirytmissä pysytään kesään asti.
”Hevosen ehdoilla mennään, mutta tarkoitus olisi ajaa kesä kilpaa, jos terveyttä piisaa.”
Kuuselan Tallin hevosista Kuuselan Metku juoksi loppuvuodesta kolme peräkkäistä voittoa, mutta joulukuun finaalissa Vermossa homma kaatui liian kovaan matkavauhtiin. Pelkonen kertoo, että tauolle jäänyttä hevosta hoidettiin ensin, ja nyt on treenin vuoro.
”Vermossa vauhti oli mahdotonta, ja hevonen vähän taipui. Voimaa treenataan sillekin. Sen paluu menee kevääseen.”
Hannu Pelkonen valmentaa Pieksämäen Virtasalmella sijaitsevalla Kuuselan Tallilla kymmentä hevosta. Tallissa on paljon nuoria hevosia, ja menneenä sesonkina tallissa opetettiin 15 varsaa. Uraansa aloittelevia hevosia alkaa tippua starttiin alkuvuoden mittaan.
”Kyllä nyt tuntuu, että nuoria alkaa tulla. Nelivuotiaita lämminverisiä on kaksi, ja ne treenaavat mukavasti. Suomenhevosiakin on jonkun verran. Nelivuotias Kuuselan Taisto tuntuu mukavalta, ja siitä on jonkunmoiset odotukset”, Pelkonen kehuu.