• Pekka Korvella illan nopeimmat karsintavoittajat

    Korven karsintavoittajista Arctic Emeraldin kumpikin vanhemmista on juhlinut Kriteriumin finaalin voittoa.
    Pekka Korven Ginza oli illan nopein karsintavoittaja.
    Pekka Korven Ginza oli illan nopein karsintavoittaja. Kuva: Suomen Hippos / Maisa Hyttinen
    MT Hevoset|Ravit
    17.9.202422:05
    Kaj Närhinen

    Lämminveristen Kriteriumin karsintojen menestyjä oli Pekka Korpi kahdella karsintavoitollaan. Heti ensimmäisessä karsinnassa kultasormi ohjasti Arctic Emeraldin (Express Duo) ykköseksi. Ikäluokan ykköshevoseksi kauden aikana noussut ori hallitsi karsintaansa johtopaikalta alusta loppuun.

    Kauden kahdeksannen voittonsa ottaneen oriin vanhemmat voittivat oman ikäluokkansa Kriteriumin finaalit. Express Duo voitti vuonna 2013 Kriteriumin finaalin ja emä Arctic Passion (Classic Photo) puolestaan oli Kriteriumin paras vuonna 2015. Arctic Emeraldin voittotulos 15,6a oli illan toiseksi nopein voittaja. Tallikaveri Ginza (Fabulous Wood) voitti viidennen karsinnan kaksi kymmenystä kovemmalla tuloksella.

    Ginza otti voittonsa puolestaan vahvan loppuvedon jälkeen. Kultasormi oli tyytyväinen kummankin karsintavoittajansa esitykseen.

    ”Kyllähän nämä karsinnat ovat kolmevuotiaiden tärkeimpiä lähtöjä. Mukava kun kumpikin hevosista esiintyi tänään kykyjensä mukaisesti”, iloitsi Pekka Korpi.

    Toisen karsinnan voittanut Antti Teivaisen Lil Runner (So Perfect) yrittää uusia äitinsä Bosses Lilyn (The Bosses Lindy) Kriteriumin finaalin ykköstilaa vuodelta 2012. Antti Teivainen otti johtopaikan haltuunsa omalla kasvatillaan. Sen jälkeen ei lähdön voittajasta ollut epäselvyyttä. Einari Vidgrén Oy:n omistama ori voitti karsintansa tuloksella 16,3a. Ohjastaja-valmentaja oli tyytyväinen suojattinsa esitykseen.

    ”Nyt olemme suorittaneet ensimmäisen etapin selviydyttyämme finaaliin. Karsinnan esitys oli oikein hyvä, ja ori voitti helposti. Se on kuitenkin vähän laiskanpuoleinen kaveri. Hyvillä mielin suunnataan finaaliin, mutta toki lähtö on paljon kovempi tasoinen kuin finaali”, totesi Antti Teivainen.

    Kolmannen karsinnan voitti puolestaan Hannu-Pekka Korven valmentama One Of (Maharajah). Hannu Torvisen ohjastaman tamman emä Easy On The Eye (Quite Easy) oli puolestaan vuoden 2017 Kriteriumin finaalin neljäs. One Of otti kauden kolmannen voittonsa tuloksella 16,0a. Santtu Raitalan ohjastama ja Anne Kankaan valmentama Neymar Web (Like A Prayer) hallitsi neljättä karsintaa johtopaikalta. Ikäluokan kärkihevosiin koko kauden kuuluneen oriin voittotulos oli 16,5a.

    Goodbrother voitti Tuomas Pakkasen ohjastamana viimeisen karsinnan.
    Goodbrother voitti Tuomas Pakkasen ohjastamana viimeisen karsinnan. Kuva: Suomen Hippos / Maisa Hyttinen

    Viimeisen karsinnan voitto matkasi Valtimolle Tuomas Pakkasen oltua ensimmäisenä maalissa Martti Pellikan valmentaman Goodbrotherin (Knows Nothing) kanssa. Tuloksella 16,0a karsintansa voittaneen ruunan vuotta vanhempi täysveli Mr Knowitall sijoittu viime syksynä toiseksi Kriteriumin finaalissa.

    Syyskuun 28. päivä ajettavan finaalin voittaja palkitaan 90 000 eurolla.

    Lämminveristen Kriteriumin finaalin lähtöradat

    1. Lil Runner / Antti Teivainen

    2. Neymar Web / Anne Kangas

    3. One Of / Hannu-Pekka Korpi

    4. Ginza / Pekka Korpi

    5. Arctic Emerald / Pekka Korpi

    6. Callela Estelle / Markku Nieminen

    7. Stonecapes Xantee / Antti Veteläinen

    8. Playmaker Sala / Harri Koivunen

    9. Goodbrother / Heikki Pellikka

    10. Shackhills Viking / Jari Kinnunen

    11. Dollar Haven / Jarno Kauhanen

    12. Harley / Jyrki Tammimetsä

    Lisää aiheesta
    • Varsojen opettamiseen keskittyvän Jyrki Tammimetsän starttihevoset ovat menestyneet tällä kaudella todella hyvin.

      Ravit | Jyrki Tammimetsän Harley kaksi voittoa alla Kriteriumin karsintaan

      Tilaajalle
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle