• Holttiselle ja Onkel Investille tuplavoitto

    Pitkästä aikaa hyvälle lähtöpaikalle päässyt Stormysky hallitsi Isokenkä-lähtöä.
    Pitkästä aikaa hyvälle lähtöpaikalle päässyt Stormysky hallitsi Isokenkä-lähtöä. Kuva: Ville Toivonen
    MT Hevoset
    5.7.201722:51
    MT toimitus

    VERMO. Onkel Invest Oy:n omistamat ja Juuso Holttisen valmentamat hevoset olivat vauhdissa keskiviikkona. Stormysky syttyi uuteen menoon keulapaikalta ja Evergreen Am teki kovan debyyttituloksen.

    Huonoista lähtöpaikoista kärsineellä Stormyskylla oli Isokenkä-lähdössä ykkösrata, ja Jukka Torvisella oli sen kanssa selvä taktiikka. Stormysky pääsi pitkästä aikaa juoksemaan keulassa ja rauhallisen toisen puolikkaan jälkeen se tuli päätöskierroksen 1.12-vauhteja ja kontrolloi tilannetta vaikeuksitta.

    Sekä Jukka Torvinen että valmentaja Juuso Holttinen olivat yhtä mieltä siitä, että kärkipaikalla juostessaan Stormysky löysi uutta puhtia menoonsa.

    ”Se oli hevoselle itselleen mielekkäämpää”, Torvinen sanoi.

    ”Muiden takaa meneminen on ollut nahkeampaa ja välillä Stormysky on jonkun sata metriä miettinyt, tarvitseeko hänen mennä ja sitten on taas spurtannut hetken. Tällaisia mieleisiä juoksuja kun saisi muutaman, hevonen saisi varmaan lisää itseluottamusta. Sillä on vielä annettavaa Suomen lähtöihin.”

    Stormyskyn omistaa Onkel Invest Oy, jonka taustalta löytyy Päivi Laakkonen-Mäkihonko. Myös avauslähdössä juhli Onkel Investin omistama ja Holttisen treenaama hevonen, Evergreen Am. Se juoksi vauhdikkaassa kolmivuotislähdössä kolmannessa ulkona ja vyöryi lopussa tyylillä kärkeen.

    Evergreen Am (i. Zola Boko) tuli Ruotsista Reijo Liljendahlin valmennuksesta Holttiselle touko-kesäkuun vaihteessa samalla kyydillä kuin sittemmin Killerin Eliitin voittanut Top Of The World. Tamman voittotulos 16,0 uran debyyttistartissa lupaa hyvää jatkoa ajatellen.

    ”Osasin odottaa, että se pystyy aika kovankin tuloksen menemään. Tämä on sen luonteinen hevonen, että tekee töitä ihan tosissaan. Reijolta tuli hevoset hyvin treenattuina. Tällä oli ollut pikkumurheita, eikä se ollut päässyt aiemmin aloittamaan”, Juuso Holttinen taustoitti.

    ”Katsotaan nyt miltä hevonen vaikuttaa, että olisiko syksymmällä Ruotsissa jotakin tavallisempia kolmivuotislähtöjä. Suomessa vaihtoehtoja ei liikaa ole. Evergreen Am on sen tyyppinen, että kauhean tiuhaan ei voi kilpaa ajaa. Täytyy antaa sen nyt kolmisen viikkoa palautua varsinkin, kun tuli kova startti”, valmentaja suunnitteli.

    Jokimaalla noin kolmeakymmentä hevosta treenaavalla Holttisella on 5-6 suurhevosenomistaja Onkel Investin hevosta valmennuksessaan.

    ”Meillä on yhteistyö pelannut hyvin, on aika samanlaiset näkemykset monista asioista. Kalusto on muutenkin mielekäs. Hevosmäärä on pyritty pitämään noin kolmessakymmenessä ja haettu vähän nopeaa kiertoakin. Jos ei onnistuta jonkun hevosen kanssa, saa muut kokeilla”, Holttinen kertoi.

    Evergreen Am voitti uransa avausstartin tuloksella 16,0/2100. Kuva: Ville Toivonen
    Evergreen Am voitti uransa avausstartin tuloksella 16,0/2100. Kuva: Ville Toivonen 

    Nelivuotiaiden Derby-sarja oli houkutellut viivalle vain kuusi hevosta, mutta se ei himmennä voittaja Cooper Hossin suoritusta. Se irtosi johtavan rinnalta 1.12-lopetuksessa komeasti omille teilleen ja nappasi uransa kolmannessa startissa toisen voittonsa ajalla 15,3/2100.

    Mikkeliläisen Leena Sinnemaan omistama ja valmentama Cooper Hoss on aloittanut uransa vasta nelivuotiskesällä, mutta Sinnemaan kotitreenissä se on ollut kaksivuotistalvesta saakka.

    ”Se oli kaksivuotiaana tosi hyvä, sillä tässä on jaksettu yrittääkin”, Sinnemaa pohjusti.

    ”Sitten hevonen rupesi kasvamaan ja vuosi sitten oli aika epävarmat fiilikset, kun tuntui, että hevonen oli voimaton eikä sillä pystynyt ajamaan edes kävelyä. Nyt se näyttää hyvältä, vaikka olikin tänään vähän toisohjainen.”

    Eläinlääkärinä työskentelevällä Sinnemaalla on Cooper Hossin lisäksi viime syksyn varsahuutokaupasta hankittu kaksivuotias Bosse Nice (i. The Bosses Lindy). Apujoukot ovat olleet arvossaan.

    ”Kortekallion Jussi on ajanut paljon sitä varsaa ja ajoi myös Cooper Hossia paljon viime talvena, kun oma aika ei aina riittänyt”, Sinnemaa kiitteli.

    Cooper Hoss on nelivuotislahjakkuus. Kuva: Ville Toivonen
    Cooper Hoss on nelivuotislahjakkuus. Kuva: Ville Toivonen 
    Tuomas Korvenojan ajama Joe Di Maggio palasi näyttävästi voittokantaan. Se piti johtavan rinnalla vauhdin kovana, paineli 500 jäljellä kärkeen ja voitti kovalla ajalla 13,0/2100a. Kuva: Ville Toivonen
    Tuomas Korvenojan ajama Joe Di Maggio palasi näyttävästi voittokantaan. Se piti johtavan rinnalla vauhdin kovana, paineli 500 jäljellä kärkeen ja voitti kovalla ajalla 13,0/2100a. Kuva: Ville Toivonen 
    Jukka Mattilan valmentama ja Antti Teivaisen ajama Korven Liideri paransi ennätystään kertaheitolla 2,5 sekuntia lukemiin 26,9. Kuva: Ville Toivonen
    Jukka Mattilan valmentama ja Antti Teivaisen ajama Korven Liideri paransi ennätystään kertaheitolla 2,5 sekuntia lukemiin 26,9. Kuva: Ville Toivonen 
    Artikkelin aiheet
    ravit
    hevonen
    Juuso Holttinen
    Onkel Invest Oy
    Stormysky
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle