• Le Gros Bill palasi voittajaksi kolarin jälkeen

    Antti Teivaisen kannustama Le Gros Bill johti Kasvattajakruunu-alkuerää alusta loppuun. Piece Of Rock kiri johtavan takaa kakkoseksi ennen Quite A Boyta, joka kiersi kierros juostuna johtavan rinnalle ja sinnitteli hyvin.
    Antti Teivaisen kannustama Le Gros Bill johti Kasvattajakruunu-alkuerää alusta loppuun. Piece Of Rock kiri johtavan takaa kakkoseksi ennen Quite A Boyta, joka kiersi kierros juostuna johtavan rinnalle ja sinnitteli hyvin. Kuva: Anu Leppänen
    MT Hevoset
    17.9.201718:07
    MT toimitus

    TURKU. Vermon hurja rytäkkä ei vaikuttanut jättävän jälkiä Le Gros Billiin, sillä se oli Kasvattajakruunu-alkuerässä suvereeni kärkipaikalta.

    Reilun kahden viikon takaisessa hurjassa kolarissa mukana ollut Le Gros Bill palasi Turussa takaisin kilpa-areenoille. Kolari ei ollut enää kuin korkeintaan epäily taustajoukkojen takaraivossa, kun Le Gros Bill paineli piikkipaikalta karkuun vastustajiltaan. Voittotulos 14,0/2100a syntyi varsin helpon näköisesti.

    Vakio-ohjastaja, Vermon kolarissakin kyydistä lentänyt Antti Teivainen kertoi vielä lämmityksen jälkeen olleensa hieman epäileväinen.

    "Hevonen oli lämmityksessä pikkuisen hätäinen ja painoi liikaa päälle. Ajattelin, onko jäänyt jotain korvien väliin, mutta itse startti meni nappiin ja hevonen oli tosi hyvä", Teivainen korosti voittajahaastattelussa.

    "Le Gros Bill on sen tyylinen hevonen, että pitää muistaa ajaa kovaa. Siinä on moottoria sisällä ja tänäänkin se tuli ihan vain rullaten loppusuoraa. Kaikki ei ollut ollenkaan pelissä."

    Valmennustiimin Ari Viander oli myös sitä mieltä, että Le Gros Billin parhaat ominaisuudet pääsevät oikeuksiinsa pidemmillä matkoilla. Taustajoukot suuntaavatkin hyvillä mielin 2600 metrillä ajettavaan Kriteriumiin, jonka karsintalähdöt juostaan reilun viikon päästä tiistaina.

    "Tämä voi olla aika kova sinne, koska tämä on aina ollut jaksava hevonen. 2600 voi olla Le Gros Billin paras matka", Viander arveli.

    "Le Gros Bill vain parantaa koko ajan. Jospa tämä tekee nyt asantet ja rupeaa juoksemaan voittoja."

    Vianderin heitto viittaa ykkössarjoissa juoksevaan Asanteen, joka pääsi kerran irti Teivon raveissa ja alkoi karkuun pääsemisen jälkeen tehtailla voittoja toisensa jälkeen. Le Gros Bill tuntuu joka tapauksessa selvinneen Vermon rytäkästä vaurioitta.

    "Ei se varmaan tajunnutkaan koko tilannetta. Tämähän olisi selvinnyt siitä ehjin nahoin, mutta varikkoaidan yli hypätessä tuli vähän vammoja etupolviin", Viander selvitti.

    Kasvattajakruunu-alkuerän voittaneen oriin omistaja ja kasvattaja on Team Luck'ap, jonka taustalta löytyy iittiläinen Lukanderin perhe. Heillä on ollut aiemmin omistuksessaan mm. reilut 26 000 euroa urallaan tienannut Rocket Richard.

    "Tässä on vain perheporukkaa mukana, vaimo ja lapset. Toki eri nimisiä, kun on näin vanhan miehen lapsia", Pertti Lukander veisteli.

    "Minua mietitytti enemmän kuin Aria, miten hevonen menee sellaisen kuperkeikan jälkeen. Koskaan ei tiedä, mitä päässä liikkuu, vaikka ulkoisesti kaikki onkin hyvin. Tänään hevonen pääsi menemään keulassa ja oli tosi hyvä, ihan kuin ei missään rytäkässä olisi ollutkaan."

    Pertti Lukander ja Ari Viander olivat Le Gros Billin kanssa Turussa. Kuva: Miika Lähdeniemi
    Pertti Lukander ja Ari Viander olivat Le Gros Billin kanssa Turussa. Kuva: Miika Lähdeniemi 
    Artikkelin aiheet
    ravit
    Le Gros Bill
    turku
    kasvattajakruunu
    vermo
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle