
Iivo Ämmälän ostos on seitsemänvuotias Norjassa syntynyt ruuna Tangen Töff (Åsajerven), jonka ura sisältää 61 starttia totosijoin 14-10-6 ja voittosumman 1 022 788 kruunua. Tangen Töff aloitti uransa Jan Roar Mjölnerödin valmennuksessa ja siirtyi Robert Berghille 2020. Sen tienestit muodostuvat tavallisista palkinnoista. Suurin on 90 000 kruunua heinäkuulta Bergsåkerista.
Tangen Töff aloitti uransa kolmevuotiaana kolmella voitolla seitsemästä, mutta sillä ei ole oltu mukana suurissa ikäluokkakisoissa. Tämä kausi on tuonut kaksi ykköstä kahdeksasta. Bergsåkerin ison ykkösen lisäksi ruunalla on toissastartista voitto montésta ylivoimaisesti. Ennätys on 23,8 lyhyestä ryhmästä, mutta toisaalta 24,7 tasoituslähetyksellä 2640 metriltä ja vielä 23,9 täydessä voltissa.
”Oli ideaa Åbyn varsahuutokaupassakin, mutta siinä huuto jäi vähän lyhyeksi”, Iivo Ämmälä kertoo.
”Katselin sitten tällaisen startteja ja vähän innostuin. Jonna Irri ja Taneli Säde ovat lähdössä tähän itsekin mukaan. Se varmaankin siirtyy Julmyraan tässä alkuviikosta, kun saadaan kyyti sovittua.”
Sinulla on toinenkin starttihevonen, viisivuotias Best In Show AS (Father Patrick), 11,5 ja 561 400 kruunua omistuksessasi. Sekin löytyi nettihuutokaupasta 190 000 kruunulla. Mitä tammalle kuuluu?
”Hyvää kuuluu. Ennätys syntyi viime startissa kengät jalassa lähtönumerolla 12 ja varmaan ajetaan talvellakin kilpaa, kun eivät nuo kengät hidastaneet. Tamma on niin mukava ja hyvä suvultaankin, että varmaan tässä joutuu kasvattajahommiin, mutta ennen sitä se voi vielä pärjätä kilpahevosenakin.”