Veikkauksen rahapelimonopoli on päättymässä ja suomalainen rahapelaaminen siirtymässä lisenssimarkkinaan, mutta hevospelien rooli tässä kokonaisuudessa on vielä auki.
Raviurheilun ja hevoskasvatuksen keskusjärjestö Suomen Hippos linjasi alkuvuodesta tahdokseen lisenssimarkkinaan siirtymisen. Hippoksen ajatuksena on perustaa yhteinen peliyhtiö ulkomaisen toimijan – käytännössä Ruotsin hevospelijätti ATG:n – kanssa, ja saada ravialan rahoitus nykyistä vahvemmin omiin käsiinsä.
Heinäkuun alussa lausuntokierrokselle lähtenyt hallituksen lakiluonnos rahapelijärjestelmän uudistumisesta kuitenkin tarjosi hevosalalle yllätyksen. Luonnoksessa hevospelit ollaan jättämässä edelleen osaksi Veikkauksen monopolia.
Taustalla on Veikkauksen kiivas vaikutustyö hevospelien pitämiseksi Veikkauksen oman yksinoikeuden piirissä. Pari viikkoa sitten ylimääräiseen etäkokoukseen kokoontuneelle Suomen Hippoksen valtuuskunnalle esiteltiin Veikkauksen uusi yhteistyösopimusehdotus.
Valtuuskunnan jäseniä vaadittiin poikkeuksellisesti allekirjoittamaan salassapitosopimus ennen Veikkauksen tarjouksen esittelyä. MT:n tietojen mukaan Veikkauksen tarjous on useita miljoonia euroja vuodessa, kun tällä hetkellä Veikkaus maksaa Hippokselle kuva- ja dataoikeuksista reilut miljoona euroa vuodessa. Kokonaisuuteen kuuluu myös Veikkauksen maksamat ravilähetysten tuotantokustannukset, jotka myös ovat miljoonia euroja vuodessa.
Veikkauksen tuoteryhmäpäällikkö Juha Ahjolinna korostaa, että valtuuskunnan jäseniltä vaadittu salassapitosopimus on tehty Hippoksen esityksestä.
”Veikkaus purki salassapidon oman materiaalinsa osalta kokouksen jälkeen, jotta keskustelu aiheesta valtuuskunnan jäsenten kanssa olisi mahdollista”, Ahjolinna kertoo. Veikkauksen esityksen sisältöä Ahjolinna ei halua kommentoida tarkemmin.
Veikkauksesta vahvistetaan ainoastaan sen tehneen Hippokselle ”pitkäaikaisen ja merkittävän kaupallisen yhteistyösopimusehdotuksen, joka alkaisi vuonna 2025”. Veikkaus esitti samansuuntaisen tarjouksen Hippokselle jo alkuvuodesta ennen kuin Hippos linjasi halukseen lisenssimarkkinaan siirtymisen.
Nyt tehdyllä uudella tarjouksellaan Veikkaus pyrkii saada käännettyä Hippos tukemaan hevospelien jatkumista monopolissa. Rahapelimarkkinoita koskevan lakiesityksen lausuntoaika päättyy tämän viikon sunnuntaina.
MT:n tavoittama Suomen Hippoksen puheenjohtaja Antti Lehtisalo ei halunnut kommentoida asiaa millään lailla.
Juttua päivitetty 14.8. 2024 kello 7.24: Lisätty Juha Ahjolinnan täsmennys siitä, että valtuuskunnan jäseniltä vaadittu salassapitosopimus tehtiin Hippoksen toiveesta.