Pitkävetokertoimia on ollut tarjolla Suomen raveihin kaikkina muina päivinä viikossa paitsi sunnuntaisin. Maanantaina Toto-pelien tilillä vihjepalvelu X:ssä tiedotettiin, että pitkävetokohteita ei tulla enää toistaiseksi tarjoamaan.
”Haluamme keskittää Suomen hevospelaamisen tarjonnan Veikkauksen Toto-peleihin”, viestissä todettiin.
Hevospelaamisen tulevaisuus on viime aikoina ollut vahvasti tapetilla. Kun vedonlyöntimarkkinat ovat Suomessa siirtymässä lisenssimalliin, kuuma kysymys on ollut, jäävätkö hevospelit Veikkauksen yksinoikeuden piiriin vai menevätkö myös hevospelit lisenssijärjestelmään. Ravikeskusjärjestö Suomen Hippos on liputtanut vahvasti lisenssimallin puolesta. Hippoksen kaavailuissa on oman peliyhtiön perustaminen ulkomaisen yhteistyökumppanin kanssa.
Veikkauksen tuoteryhmäpäällikkö Juha Ahjolinnan mukaan nyt julkistetulla muutoksella ei kuitenkaan ole yhteyttä taustalla käytävään keskusteluun.
”Päätös perustuu täysin tämän hetken liiketoimintaan. Haluamme keskittää pelaamisen Toto-peleihin ja varsinkin kasvattaa Suomen pelien liikevaihtoa. Se on ykkösprioriteettimme”, Ahjolinna korostaa.
”Päätös perustuu täysin tämän hetken liiketoimintaan.”
”Pitkävetokohteita on pelannut pieni asiakasporukka. Liiketoiminta ei ole täyttänyt sille asetettuja tavoitteita. Toivomme, että saamme sen vaihdon siirrettyä totopeleihin, ja sitä kautta pystymme tarjoamaan asiakkaillemme entistä parempia ja kiinnostavampia kohteita.”
Asiasta erikseen kysyttäessä Juha Ahjolinna myöntää, että ravipelien tulevaisuuteen liittyvä yleisempi keskustelu ei ole myöskään vailla merkitystä.
”Jokainen varmasti miettii myös tulevaisuutta ja strategiaa sinne, mutta fokus on täysin viikoittaisessa liiketoiminnan tekemisessä”, hän muotoilee. ”Olemme tuoneet myös uudistuksia asiakkaille jatkuvalla sykkeellä, viimeisimpänä uusittu nettisivu. Hevospeleihin panostetaan edelleen, ja pohjat on tehty sillä ajatuksella, että olemme teknisesti valmiita tulevaisuuteen ja haluamme olla jatkossakin tarjoamassa totopelejä Suomessa.”
Suomen ravipelien vaihtojen kehitystä Ahjolinna ei halua yksityiskohtaisesti kommentoida.
”Asiakasmäärät ovat erinomaiset, mutta talouden tilanne ja inflaatio vaikuttavat pelaamiseen yleisesti ja se näkyy jonkinlaisena negatiivisena vaikutuksena myös hevospeleissä.”