

On olemassa monenlaista turismia. Joku keräilee maita, toinen konsertteja. On myös urheilun ympärillä pyörivää turismia. Joku harrastaa stadionbongausta, johon usein liittyy, että kyseisellä paikalla pitää olla meneillään esimerkiksi jalkapallo-ottelu. Edellä mainittuun harrastukseen on olemassa omia internetsivustojaankin apuneuvoiksi. On jäähallibongausta tai vuorikiipeilyä. Joku saattaa keräillä mahdollisimman monien eri lajien urheilutapahtumia, kuka mitäkin.
Leipzigissä itäisessä Saksassa varttunut Werner Malinka, 62, keräilee hevoskilpailuja, erilaisia laukka- ja kärryhevosten nopeuskilpailuja. Hän innostui niistä 15-vuotiaana entisen DDR:n aluella. Maailma, kilpahevostenkin maailma, leipzigläisen silmin oli ensin melko rajoitettu. Vuonna 1989 Berliinin muuri kuitenkin revittiin ja hevoskilpailujen, kulttuurien ja maisemien keräilystä kasvoi saksalaiselle elämäntapa, suorastaan elämäntehtävä.
Tähän päivään mennessä Werner Malinka on kiertänyt maailmaa hevoskilpailuilla ja ilman 500 eri laukka- sekä raviradalla 53 eri maassa kaikilla olemassaolevilla eri mantereilla Etelänapamannerta lukuunottamatta. Kaikkiaan hän on matkaillut 67 maassa, eli aivan kaikki ei sentään pyöri hevosten ympärillä, mutta melkein.
Ennen rautaesiripun putoamista Itä- ja Länsi-Euroopan väliltä Malinka oli juuttunut kotimaansa sekä lähivaltioiden Tshekkoslovakian ja Unkarin hevoskilpailuihin. Kun muuri hajoitettiin, ensimmäinen kohde ulkomaiselle hevosturisimille oli kuin olikin Suomi. Viime viikolla Malinka oli jälleen, nyt kolmatta kertaa, Suomessa. Käytyjen eri laukka- ja raviratojen lukema päivittyi 489:ään.
”Tarkoitus oli käydä myös perjantaina Ylivieskan raveissa, joka olisi ollut virallisesti numero 490”, Werner Malinka kertoo.
”Yövyin Jyväskylässä, ja ajamista olisi tullut hurjasti, kun lauantaina lauttani Travemündeen oli lähdössä Helsingistä alkuiltapäivällä. Sää oli kehno, enkä sitten kääntänytkään volkkarini nokkaa kohti Ylivieskaa. Jos olisi kolmekymppinen, olisin tehnyt sen, mutta nyt ei vain ollut voimia. Ensi reissulla sitten.”
Kuinka niin virallisesti: eikö Ylivieskan radalla olisi voinut käydä, kun tulit Pohjoisen suunnasta viikkoa aikaisemmin?
”Lasken listalleni vain radat, joissa olen käynyt kilpailuissa. Jos otetaan mukaan kilparadat, joilla olen vain poikennut matkan varrella ilman kilpailutapahtumaa, on lukema paljon paljon isompi.”
Vertailun vuoksi: Suomen tunnetuin raviratojen bongari Teivon ravien kilpailusihteeri Heikki Haavisto on käynyt katsomassa kärrykilpailuja (joissa on vedonlyöntiä, tämä on hänen rajauksensa) tämän päivän tilanteessa 158 eri radalla maailmassa. Eteläisin Haaviston bongaama on Invercargillissä Uudessa-Seelannissa ja pohjoisin Tromssassa Norjassa. Haavisto kelpuuttaa siis vain kärryurheilun (harness racing). Laukkaratoja hänen listalleen ei pääse. Miten moni herr Malinkan luettelon hevoskilpailuradoista on raviratoja?
”Täytyisi käydä listaa läpi kohde kohteelta asian varmistamiseksi, mutta noin 70 prosenttia on ollut laukkaratoja. Niitä löytyy maailmasta huomattavasti enemmän. Tuon arvion mukaan kärryurheilua olisin ollut katsomassa vajaalla 150 radalla. Invercargillissa minäkin olen käynyt ja kaikilla muillakin 13 radalla Uudessa-Seelannissa. Pohjoisessa en ole käynyt kuin Ruotsin Bodenissa juuri tällä samalla reissulla, joka alkoi Ruotsista ja jatkui Suomeen. Norjan Tromssassa tai Bodössä ei taideta enää kilpailla, joten nykyään pohjoisin paikka, minne kiinnostaisi tietenkin mennä, lienee Harstad, Norjassa sekin?”
Onko Invercargill varmasti eteläisin?
”On se, joskin Chilessä Punta Arenasissa vielä lähempänä eteläistä napapiiriä kävin myös laukkaradalla, jossa kaksi ratsukkoa treenasi. En ole kuitenkaan löytänyt internetistä vahvistusta sille, järjestetäänkö radalla enää kilpailuja. Internet on helpottanut tiedon hankintaa kisoista, mutta ei siis ratkaissut ongelmia täysin. Osassa maista sivut päivittyvät heikosti ja sitten on erilaisia aakkosia ja kieliä haasteina. Esimerkiksi Kroatian reissullani en saanut bongausta, vaikka siellä on hevoskilpailuja. Kuitenkin ne ravit joihin tähtäsin, oli siirretty toiseen ajankohtaan tai peruttu.”

Kuinka tietoa sai ennen internetin aikakautta?
”Kun muuri murtui, minullekin koitti onnen aika. Kyselin Saksan keskusjärjestöiltä, joita oli kaksi, osoitteita kansainvälisille kilpailunjärjestäjille. Sain jokseenkin 100 toimijan osoitteet ja lähetin pyynnön kilpailukalentereista näihin osoitteisiin. Noin 70 vastasi ja siitä se matkailu lähti toden teolla liikkeelle. Australiassa esimerkiksi on on eri territorioissa viisi eri keskusjärjestöä kilpailujen järjestäjinä, joten toimijoita maailmaan mahtuu.”
Kuinka olet rahoittanut toimintaasi?
”Jos tarkoitat että olenko todella varakas, niin vastaus on ei. Työskentelen kemistinä ja työn takia asun nykyään Ruhrin alueella lännessä. Rahat ovat menneet aika paljon tähän harrastukseen, vaikka olen tullut taitavaksi suunnittelemaan reissuja. Työmatkojen yhteyksissä on tullut joitakin bongauksia, joskaan työni ei sisällä erityisen paljoa matkustamista. Osa on sitten ollut tavallisia pakettimatkojakin tarkoitukseen sopiviin kohteisiin. Olen sitten saattanut venyttääkin matkaa vaikka muutamalla päivällä ja käynyt vielä uusilla radoilla.”
Miten harrastuksesta oikein tuli näin vakavaa?
”Elämä on valintoja täynnä ja yksi asia johtaa toiseen. Jos olisin esimerkiksi halunnut omistaa hevosia, vaikka vain osuuksia, se olisi ollut pois tästä harrastuksesta. Valitsin ajan mittaan tällaisen hevosharrastuksen. En tosiaankaan ole mikään rantalomatyyppi, mutta olen kiinnostunut erilaisista kulttuureista ja kauniista paikoista, joita kilparadat aika usein, ehkä joillekin yllättäen, ovat.”
”En siis harrasta pelkästään hevoskilpailuturismia, vaan olen käynyt myös Islannissa ja Nepalissa Mount Everestin läheisyydessä, koska ne ovat kiinnostaneet minua. Hevoskilpailuja minun keräilemässäni muodossa niissä ei tiettävästi ole. Vuoret ovat hienoja, mutta en ole mikään kipeilijä. Kaikkiaan olen matkaillut 67 maassa, joista siis 53:ssa olen käynyt hevoskilpailuissa. Ensi talvena esimerkiksi on luvassa Arabimaailman helmet -risteily, joka alkaa Persianlahdelta ja etenee Suezin kanavan kautta Välimerelle. Siihenkään todennäköisesti en saa liitettyä mitään hevoskilpailuja. Saa nähdä.”
Werner Malinkan hevoskilpailuharrastus alkoi 15-vuotiaana Itä-Saksasta laukkaurheilun parista. Sittemmin harrastus on laajentunut siis myös kärryurheilun alalle.
”Innostuin kotikaupungissani Leipzigissä laukoista kouluikäisenä ja aloin kiertää kaikkia seitsemää Itä-Saksan alueella olevaa laukkarataa. Talvikuukausiksi laukat menivät kuitenkin kiinni, ja merkittävin hupini talvisaikaan niinä vuosina oli Karlshorstin ravit Itä-Berliinissä. Ne jatkuivat myös talvisin, ja tein Leipzigistä 200 kilometrin junamatkoja Berliiniin.”
”Harrastuksen alussa intoon liittyi kuvitelma siitä, että voisin vedonlyönnillä menestyä taloudellisesti, mutta noin kymmenessä vuodessa käsitin, ettei tämä ole realismia. Sen sijaan tuli into nähdä uusia paikkoja ja kilpailuja. Itä-blokissa oli alkuun mahdollisuus käydä alkuun vain itäisissä naapurimaissa.”
”1989 minunkin maailmani sitten muuttui. Muuri murtui ja Saksan länsiosissa sijaitsi varsinainen aarreaitta. Laukka- ja raviratoja oli kymmeniä ja taas kymmeniä usein hyvin kauniissa paikoissa. Esimerkiksi lasken Pohjanmeren rantahietikolla sijaitsevan Cuxhavenin ’radan’ yhdeksi kauneimmista. Siellä ajetaan kesällä laskuveden aikaan todella erikoiset kilpailut, osa kärrylähtöjä ja osa laukkaa.”

Suomella on nykyisin lähellä Leverkusenia asuvalle miehelle iso merkitys.
”Suomi oli vuonna 1990 ensimmäinen niin sanottu länsimaa, jonne tulin hevoskilpailuja katsomaan ja Vermo oli ensimmäinen ratani Saksan ja itäblokin ulkopuolella. Suomessa on myös ollut lämpimin vastaanotto, vaikka monissa muissa paikoissakin minut on otettu todella hyvin vastaan. Olen päässyt Suomen radoilla lähtöauton kyytiin ja katsomaan kilpailuja hyvin monenlaisista näkökulmista. Viimeistään kun jään kolmen vuoden päästä eläkkeelle, tulen tänne uudestaan ja bongaan loput ulottuvilla olevat radat. Nyt Suomesta listallani on vasta 11 rataa, joten mahdollisuuksia riittää. Pohjoismaissa riittää vielä muutenkin bongattavaa.”
Millaisen matkan teit tällä kerralla Pohjoismaihin?
”Syyskuun alussa tulin Ruotsiin, missä kävin raveissa Vaggerydissä ja Kalmarissa, Göteborgin laukoissa sekä Bro Parkin laukoissa Tukholman lähellä. Siitä jatkoin raveilla Gävlessä, Dannerossa ja Bodenissa. Sunnuntaina 11. päivä saavuin Suomeen, missä ohjelmassa olivat nyt vain Lappeenranta ja Kouvola uusina, kun Ylivieska jäi väliin ja Oulu, missä kävin raveissa, oli jo vanhastaan bongattu. 1990 ensimmäinen rata oli tosiaan Vermo ja sitten kävin Jyväskylässä, Oulussa ja Turussa. 2005 olivat vuorossa Forssa, Loviisa, Tampere, Mikkeli ja Seinäjoen Kuninkuusravit. Se yleisömeri on jäänyt vahvana mieleen. Nyt 2022 tuli siis vain kaksi rataa Suomesta lisää, mutta lupaan tulla takaisin.”
Mitä eksoottisia paikkoja voit mainita matkan varrelta?
”Niitä on loputtomasti, mutta esimerkiksi Barbados ja Jamaika ovat aika hauskoja. Kummallakin on vain yksi laukkarata. Argentiinassa olen ollut kolmella laukkaradalla. Siellä näyttäisi olevan myös jonkinlaista kärryurheilua, mutta en ole päässyt kärryille missä ja milloin kuitenkaan.”
Onko käymättömiä ratoja vielä paljon?
”Rajattomasti. Pelkästään Ranskassa on laukka- ja raviratoja pitkästi yli 200. Britanniassakin on pieniä ratoja vaikka kuinka paljon, myös kärryurheilua, vaikka paljon olen jo siellä käynytkin. Pohjoismaissa on paljon valloittamatonta - samoin Pohjois-Amerikassa. Ei tämä valmiiksi tule koskaan.”
Löytyykö matkoiltasi tietoa internetistä?
”Löytyy kyllä, ystäväni sekä ratabongarin Gunnar Schulzen ja minun sivultamme Globalturfilta. Gunnar on tosin vähentänyt harrastusta perustettuaan perheen. Samoin Jockeys in Deutschlandin sivuilla on matkakertomuksiani, listaus bongaamistani radoista ja kuviani. Pitää päivittää listoja kun saavun kotiin.”
Werner Malinkan ja kaverinsa Gunnar Schulzen Globalturf-sivulle pääset tästä