• Maalaisjärki-tubettajan uudet tuulet: Oma tila puolison ja ystävän kanssa

    Anna Länsisalmi-Keisalan ja supersuositun Maalaisjärki-kanavan somehiljaisuuden syy on selvinnyt. Maitotilatubettaja on ostanut puolisonsa ja ystävänsä kanssa oman tilan. Paikkakuntana pysyy edelleen tutusti Töysä.
    Anna Länsisalmi-Keisala haaveilee tulevaisuudessa myös pienimuotoisesta hevoskasvatuksesta.
    Anna Länsisalmi-Keisala haaveilee tulevaisuudessa myös pienimuotoisesta hevoskasvatuksesta.  Kuva: Taina Renkola
    MT Hevoset|Maatalous
    9.2.202315:00
    Laura Ruohola

    Todettakoon heti Maalaisjärki-kanavan vankkumattomille faneille ehkä se tärkein. Vaikka tilanpidon uutiset Keisalan tilalta nyt siis luontevasti päättyvät, niin Maalaisjärki-kanava ja muukin sometus jatkuu entistä aktiivisempana.

    ”Sisältö muuttuu, mutta varmasti ihan hyvään suuntaan sekin. Ajattelen, että pystyn entistä enemmän jakamaan vaikka tietoa siitä, mitä esimerkiksi maatilan pitäminen oikeasti maksaa, mitä kaikki vaatii onnistuakseen ja enemmän juuri semmoisia tietopläjäyksiä olisi ehkä suunnitteilla”, Anna Länsisalmi-Keisala kertoo.

    Mutta mitä sitten on tapahtunut jälkeen viime kuulumisten? Missä ovat Romantikko, Sipi-Supi, Nadalee ja TiiaMarie? No, faneilta tässäkin kohdin huoli pois, kaikki tutut somelehmät ovat Annan matkassa edelleen.

    Tilalla, jonka lopullisen ostopäätöksen Anna kera miehensä Ossi Keisalan ja ystävänsä Katja Wemanin kanssa löivät lopullisesti lukkoon kuluvan kuun ensmmäisenä päivänä.

    ”Emme me sinällään tilaa Ossin kanssa etsineet, vaikka ehkä jo hyvä tovi sitten meille alkoi muodostua käsitys siitä, että emme tule välttämättä Keisalan isoa tilaa jatkamaan. No, tämä uusi tila, joka sekin on siis täällä Töysässä, niin tämä tuli lopulta vähän vahingossakin vastaan”, kertoilee Länsisalmi-Keisala.

    ”Viime kesänä kuvasimme tilalla yhtä yhteistyövideota ja samassa yhteydessä tuli esille, että kyseinen tila olisi myynnissä. Lopulta yksi asia johti toiseen ja toinen kolmanteen ja nyt ollaan tässä. Karja on jo meidän ja tilan rakennuskanta siirtyy vähän myöhemmin virallisesti omistukseemme. Kovalla tohinalla laitetaan kaikkea kuntoon, vaikka hyviin puitteisiin toki tulimmekin.”

    ”Ja mitä tulee Katjaan. Niin Katja tulee tekemään töitä tilalla aivan kuten mekin ja itse asiassa Katjalle kuuluu suurin kiitos siitä, että juuri hän aikanaan tutustutti minut lehmiin ja loppu onkin historiaa”, nauraa Länsisalmi-Keisala.

    Anna Länsisalmi-Keisala ja Katja Weman jakavat tästedes yhdessä maatilayrittäjyyden ilot ja surut.
    Anna Länsisalmi-Keisala ja Katja Weman jakavat tästedes yhdessä maatilayrittäjyyden ilot ja surut. Kuva: Taina Renkola

    Suosikki-tubettajan uusi tila on holsteinkarjainen yhden robotin maidontuotantotila, jossa on tällä hetkellä 80 lehmää plus nuorkarja päälle. Aivan navetan kupeesta löytyvät uusia tilallisia ilahduttavat isot laitumet ja onpa uusissa puitteissa mahdollisuus myös jatkaa ja laajentaa hevoskasvatustakin. Omaa peltoa tilalla on 60 hehtaaria, vuokramaita 30 ja metsää noin 100 hehtaaria.

    ”Hevosten pitoon on täällä erinomaiset mahdollisuudet ja haaveenani on pienimuotoinen hevoskasvatustoimintakin tulevaisuudessa. Toivoisin, että pari varsaa vuoteen saataisiin”, kertoo Länsisalmi-Keisala. Joka, kuinkas muutenkaan, haastattelussa kertoo lähtevänsä juuri hakemaan talliinsa uutta hevosta.

    Hevoset kuuluvat tiiviisti myös tulevaisuuden suunnitelmiin, joita Anna suuntaa ajatuksissaan vahvasti kuluttajapuolelle.

    Jane on Anna Länsisalmi-Keisalan ensimmäinen hevonen.
    Jane on Anna Länsisalmi-Keisalan ensimmäinen hevonen. Kuva: Taina Renkola

    ”Alavudella ei esimerkiksi ole kovinkaan montaa tallia, joten hevosten kanssa on jatkossa tarkoitus järjestää monenlaista aktiviteettia. Lisäksi haaveissa on ehdottomasti lehmäturismia ja muuta maatilaan tutustumista. Majoitustiloja ei meillä ole, mutta melkein kaikkea muuta pystymmekin järjestämään.”

    Uusien kuvioiden myötä 32-vuotiasta Länsisalmi-Keisalaa voinee nyt tituleerata ihan virallisestikin maatilan emännäksi, tästedes kun kuitenkin omaa tilaa emännöidään ja isännöidään. Nykypäivän kannattavuuskriisi, alan paikoin saama rajukin kritiikki tai heikot näkymätkään eivät Anna Länsisalmi-Keisalaa heilauta.

    ”Me olemme aina halunneet Ossin kanssa uskoa tulevaisuuteen ja näyttää tietä sen puolesta, että tämä ei ole auringonlaskun ala. Kun työtä jaksaa tehdä ja innostua, niin paljon hyvää on vielä edessäpäin. Tekemiseen pitää vain uskoa”, muistuttaa Anna Länsisalmi-Keisala.

    Ja voi vain kuvitella millaisen vastaanoton somettavan maitotilallisen uudet kuulumiset saavat sekä somessa että YouTuben Maalaisjärki-kanavalla, jonne siis ei ole uusia päivityksiä ilmestynyt sitten hyvän joulun toivotusten. On siis kanavan 40 tuhannen tilaajan juhlahetki.

    Lisää aiheesta
    • Kanavalla on tällä hetkellä jo 38 800 seuraajaa.

      Viljelijän arki | Isäntä sai YouTubesta enemmän tuloja kuin pihvikarjastaan – seuratuimpien tubettaja-viljelijöiden tulot yli 200 000 dollaria

    • Kamera on kasvanut kiinni Timo Juvosen eli Metsa Manin arkeen. Rehellisyys oman elämänpiirin ja siihen liittyvien tapahtumien kuvaamisessa on Juvosen mukaan suosion salaisuus.

      Metsäkoneet | Mikä teki syrjäkylällä koneita rassaavasta savolaismiehestä huipputuloja takovan someilmiön? Näin suosiotaan arvioi Metsa Man itse

    • ”Sieltä jäniksen pitäisi kohta nelistää, ajo kulkee tänne päin”, jäniksen jälkien varrella metsästystapahtumaa videolle kuvaava Hämäläinen sanoo.

      Erä | Naakimalla pohjanpystykorvan lintuhaukulle ja lintu eräksi jousella ‒ jahtitubettaja onnistuu taltioimaan tämän kaiken videolle

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen