• Ohjastajan uusi ura Pohjois-Amerikassa on alkanut lupaavasti: ”Olen kehittynyt paljon viimeisten kolmen kuukauden aikana”

    Yli 1000 voittoa ajanut Rikard N Skoglund tekee päätöksiä tulevaisuudestaan yhdessä perheensä kanssa. Ura voi jatkua yhtä hyvin Ruotsissa kuin Atlantin toisella puolellakin.
    Tilaajalle
    Rikard N Skoglun on ohjastanut urallaan lähemmäs 1300 voittoa.
    Rikard N Skoglun on ohjastanut urallaan lähemmäs 1300 voittoa. Kuva: Ville Toivonen
    MT Hevoset|Ravit
    15.10.202417:00
    Kaj Närhinen

    Ruotsin viime vuosien kärkiohjastajiin kuulunut Rikard N Skoglund oli ennen viime viikkoa ajanut Ruotsissa kilpaa viimeksi juhannustorstaina Dannerossa. Viime viikolla ohjastajan nimi kuitenkin ilmaantui sekä Hagmyrenin tiistaisten että Solvallan keskiviikkoisten ravien lähtölistoille. Viime vuonna 130 voittoa Ruotsissa ohjastanut ohjastaja on ajanut viime kuukaudet kilpaa Pohjois-Amerikassa.

    ”Chesterin rata, jossa ajan jenkeissä eniten kilpaa, piti 10 päivän tauon. Eikä Meadowlandsissakaan oikein ollut raveja, joten oli väli lähteä käymään Ruotsissa. Ikävä perhettä kohtaan on todella kova”, kertoo kotoaan viime viikolla Sigtunasta tavoitettu Rikard N Skoglund.

    Sekä Hagmyrenissä että Solvallassa ohjastaja sai vierailla voittajakehässä.

    ”Ruotsin reissun tarkoitus oli ensisijaisesti tavata perhettä. Mutta puolisoni Lina Bergström ilmoitti kaksi hevosta Hagmyreniin, niin käytin tilaisuuden hyväksi ajaa kilpaa Ruotsissa ollessani.”

    Viime lauantaina Skoglund lensi takaisin Pohjois-Amerikkaan. Hän aikoo olla kaiken mennessä suunnitellusti jenkeissä jouluun asti. Sen jälkeen ohjastaja palaa Ruotsiin, ja miettii tulevaisuutta yhdessä perheensä kanssa.

    ”Yhtä hyvin voin jäädä Ruotsiin tai sitten palaan takaisin Amerikkaan maaliskuussa. Kaikki riippuu siitä, mitä perheeni sanoo. Jos he ovat halukkaita kokeilemaan elämää Pohjois-Amerikassa, lähdemme uudestaan reissuun. Mutta voin jäädä Ruotsiinkin vuodenvaihteen jälkeen.”

    Rikard N Skoglund nähtiin viime vuonna usein Staro Mack Crowen ohjissa.
    Rikard N Skoglund nähtiin viime vuonna usein Staro Mack Crowen ohjissa. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Skoglundin ohjastajaura Pohjois-Amerikassa on saanut mukavasti tuulta siipien alle. Skoglund on ajanut 191 startissa 15 voittoa ja palkintorahoja 250 859 dollaria.

    Aluksi suurin osa ohjastettavista tuli ruotsalaisen Per Engblomin tallista. Viime aikoina ohjastettavia on tarjottu myös muiden valmentajien toimesta. Skoglund korostaa tilanteen olevan asiallinen lähtökohtiin nähden.

    ”Tulin jenkkeihin kesken kauden. Tammi- ja helmikuu ovat hiljaisia kuukausia niillä radoilla, joilla minä olen ajanut. Minun olisi pitänyt olla kuitenkin siellä jo maaliskuussa, sillä silloin aletaan ajamaan paljon koelähtöjä, ja niiden kautta saa paremmin uusia ohjastettavia. Ei pidä kuitenkaan valittaa, ohjastettavien taso on tosiaan viime aikoina parantunut huomattavasti.”

    Ohjastaja pyrkii ajamaan valmennusajoa Per Engblomin hevosilla aina kun se on ajankäytöllisesti mahdollista.

    ”Joka päivä ei ehdi ajamaan hevosia Engblomin luona, kun on lähdettävä kilvanajoon. On kuitenkin hyvä saada päivät täytettyä järkevällä tekemisellä.”

    Skoglund on menestynyt paremmin peitsareilla, ja niillä ajaminen on ollut opettavainen kokemus. Hän painottaa myös, ettei Pohjois-Amerikassa ajeta pelkästään 1609 metrin radoilla.

    ”Meadowlandsin rata on tietysti mailin rata. Mutta Yonkersin rata on 800 metrin rata, ja sitten löytyy myös 1400 metrin ratoja. Eli vaihtelu eri ratojen välillä on todella iso.”

    Myös kylmäveriset ovat tuttuja Rikard N Skoglundille. Kuvassa hän on Smedheim Solanin rattailla Solvallassa.
    Myös kylmäveriset ovat tuttuja Rikard N Skoglundille. Kuvassa hän on Smedheim Solanin rattailla Solvallassa. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Vaikka Skoglundin ohjastajaura ei jatkuisi vuodenvaihdetta pidemmälle Pohjois-Amerikassa, painottaa hän matkan hyödyllisyyttä ohjastajauralleen.

    ”Olen kehittynyt paljon ohjastajana viimeisten kolmen kuukauden aikana. On todella opettavaista mennä paikkaan, jossa kaikki on uutta ja joutuu opettelemaan paljon uusia asioita. Tämähän pätee minusta ihan mihin vaan alaan, ei pelkästään raviohjastajana olemiseen. Jos olisin jäänyt Ruotsiin tuttuihin ympyröihin, olisi minun kehitykseni ohjastajana pysähtynyt.”

    Ajankohta Pohjois-Amerikan kokeilulle oli Skoglundin mukaan paras mahdollinen, kun William-poika on vasta reilun vuoden vanha. Tilanne Ruotsin ohjastajamarkkinoilla antoi mahdollisuuden jättää kotimaa taakseen joksikin aikaa.

    ”Kyllähän perhettä on kova ikävä. Samalla lapsemme on vielä pieni, eikä koulun aloittaminen ole vielä ajankohtaista. Minulla ei myöskään esimerkiksi ole Ruotsissa asiakkaana ketään merkittävää valmentajaa, jolle olisin ainut vaihtoehto ohjastajaksi. Ohjastukseni ovat aina kertyneet useammalta asiakkaalta, ja sen takia oli helpompi lähteä Pohjois-Amerikkaan.”

    Lisää aiheesta
    • Rikard N Skoglund on ohjastanut urallaan jo yli 1200 voittoa.

      Ravit | Travronden: Rikard N Skoglund suuntaamassa Pohjois-Amerikkaan?

      Tilaajalle
    • Rikard N Skoglund lähestyy arvostettua 1 000 voiton rajaa ohjastajana.

      Rikard N Skoglund on noussut raketin lailla ruotsalaisohjastajien kärkijoukkoon: "Jorma Kontio, Ulf Thoresen ja John Campbell ovat idoleitani"

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle