• Ari Viander siirtää toimintansa Kokemäelle – Le Gros Bill päättää kautensa Lahdessa

    "Joulukuun alusta olisi tarkoitus siirtää hevosia Kokemäelle Kauko Ketolan vanhaan talliin”, Viander kertoo elämänmuutoksesta.
    Ari Viander siirtää valmennustoimintansa Nastolasta Kokemäelle joulukuun alussa.
    Ari Viander siirtää valmennustoimintansa Nastolasta Kokemäelle joulukuun alussa. Kuva: Ville Toivonen
    MT Hevoset
    1.11.202114:00
    Kaj Närhinen

    Useamman vuoden Nastolassa hevosia valmentanut Ari Viander siirtää toimintansa lähiaikoina Kokemäelle.

    "Joulukuun alusta olisi tarkoitus siirtää hevosia Kokemäelle Kauko Ketolan vanhaan talliin. 18 karsinaa ja tavoitteena on pitää sellaista 15 hevosta, ellei tässä vielä ehdi tulla jotakin mutkia matkaan”, kertoo Ari Viander.

    Hän on profiloitunut varsojen opettajaksi ja ravurien alku-uran valmentajaksi. Toiminnan suuntaviivat pysyvät samana muutosta huolimatta.

    ”Kokemäki on todella hyvä paikka opettaa varsoja ja valmentaa nuoria hevosia. Tänäkin vuonna olisi ollut enemmän tulijoita kuin pystyin ottamaan vastaan. Sinällään harmillista sanoa ei. Toisaalta myönteistä on, että palveluille on kysyntää.”

    Tallin valmennettavista maan ykköskaartiin kuuluva Le Gros Bill (i. Pilgrims Taj) on noussut syksyn myötä vahvaan iskuun. Kolme perättäistä T75-ykköstä ottanut ori päättää kautensa tulevana lauantaina Lahdessa tuttuun tapaan Antti Teivaisen ohjastamana.

    ”Kausi on ollut vähän kaksijakoinen. Syksyn myötä ori nousi oivaan iskuun, ja voittojen määrä on kasvanut mukavasti. Emme kuitenkaan onnistuneet kauden tärkeimmissä suurkilpailuissa.”

    Le Gros Bill seurannee Vianderin mukaan Kokemäelle Nastolasta.

    ”Siinä uskossa olen, että se seuraa mukanani Kokemäelle. Mielestäni sillä on vieläkin varaa kehittyä, vaikka se täyttää vuodenvaihteessa jo kahdeksan vuotta.”

    Le Gros Billin omistavalla Team Luck’Ap:lla on muitakin mielenkiintoisia hevosia Vianderin valmennuksessa. Kolmevuotias Luck’s Equ (i. Pilgrims Taj) avasi voittotilinsä viime viikolla Lappeenrannassa.

    ”Näiden lisäksi heidän kaksivuotias Vicky Savoy (i. Orlando Vici) meni 21-vauhtia koelähdössä samoissa Lappeenrannan raveissa."

    Vianderilla on "todella mielenkiintoisia ja lupaavan oloisia" hevosia tulossa. "Muutaman starttihevosen lisäksi suuri osa varsoista ajetaan sisään alihankintana muille valmentajille.”

    Artikkelin aiheet
    Ari Viander
    ravivalmennus
    Kokemäki
    Le Gros Bill
    hevonen
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle