• Päivän ravit: Tammatähti avaa Vermon Toto65-kierroksen

    Keskiviikkona ravataan tuttuun tapaan maan pääradalla Vermossa, missä kilpaillaan yhteensä kymmenen lähdön verran.
    Landen Iita osallistui kuningatarkilpailuun viime vuonna.
    Landen Iita osallistui kuningatarkilpailuun viime vuonna.  Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset|Ravit
    5.3.202509:00
    Toni Sarkama

    Toto65-kierros käynnistyy ravien neljännestä lähdöstä, joka on kylmäveristen Tammatähti. Juostava matka on 2120 metriä. Viime vuonna kotiradan kuningatarkilpailuun osallistunut Landen Iita on lähdön nostohevonen. Tamma on kilpaillut tänä vuonna kerran sijoittuen toiseksi Vermossa tammikuussa. Antti Tupamäki ohjastaa ja valmentaa. Vastassa ovat takarivistä starttaavat Franselmi ja Humu-Liisa.

    Kolmas kohde on kylmäveristen Suomen Cup -karsinta. Pisimmältä takamatkalta starttaava kotiradan Elan jahtaa edempää starttaavia Sokettia, Rikoa ja Helkan Urhoa.

    Neljäs kohde on lämminveristen illan ykkössarja. Tauon jälkeen kolmossijalla avannut Marlon Boko pyrkii tekemään paluun kultakantaan sopivassa tehtävässä. Lähdön seuratuimpiin hevosiin lukeutuu myös viisivuotiskautensa avaava Sofia Evo. Tamma voitti muun muassa ikäluokkansa Oulu Express -finaalin.

    Macho Match, Yuvarajah ja Janis Joplin Sisu ovat muiden kohteiden avainhevoset.

    Vermon ravit alkavat kello 18.00. Toto65-pelin jättöaika päättyy kello 19.10.

    Ruotsin Toto86-kierros ratkaistaan Solvallassa ja Bergsåkerissa. Petri Salmelan valmentama Who’s the Winner kilpailee neljännessä kohteessa. Peliaika päättyy kello 21.30.

    Lisää aiheesta
    • Peter Untersteinerin ohjastama Stens Rubin voitti kultadivisioonan Solvallassa helmikuun alkupuolella.

      Ravit | Seinäjoki Racen ensimmäinen kutsu jaettu

    • Veijo Heiskanen käy ajomiehenä parillakin tallilla Vermossa.

      Ravit | Veijo Heiskanen kuulumisistaan: ”Ideat on aika vähissä”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    vermon ravit
    toto65
    tammat
    hevosenurheilu
    Antti Tupamäki
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle