

Kylmäveristen kansainvälisen suurkilpailukauden perinteisesti päättävä Pohjoismaiden Mestaruus ravataan Turussa ensi lauantaina 30 000 euron ykköspalkinnolla. Kilpailun sääntöjen mukaan sekä Suomella, Ruotsilla että Norjalla on kisaan kolme maakohtaista kiintiöpaikkaa.
Osallistujajoukko alkaa muotoutua ainakin ulkomaisten vieraiden osalta. Norjasta ovat tällä tietoa tulossa viime vuonna kisassa toiseksi sijoittunut Stumne Fyr sekä kilpailun toissavuotinen voittaja Grislefaksen G.L. Molemmat norjalaiset olivat mukana viime lauantain Unionkampen-kisassa, jonka voitti ME-ravuri Brenne Borken.
Unionkampenissa Grislefaksen G.L. oli johtavan rinnalta toinen. Stumne Fyr jäi hännille, mutta valmentaja Meret Viksås ei ollut huolissaan suojattinsa suorituksesta.
”Stumne Fyr juoksi takapareissa, eikä sieltä pystynyt parantamaan, kun kärki lopetti viittätoista. Hevonen tuntui kuskin mukaan hyvälle, ja olemme tulossa Turkuun hyvillä mielin”, Viksås summaa MT Hevosille.

Ruotsista kiinnostuksensa PM-lähtöä kohtaan oli ennen Unionskampenia ilmaissut Backlös Urielin taustajoukot. Myös se jäi Unionskampenissa taustalle. Valmentaja Nicklas Blom oli kisasta samoilla linjoilla Merete Viksåsin kanssa.
”Öystein Tjomslandin hevoset valtasivat alussa kärkipaikat, minkä jälkeen asetelma oli muiden osalta lukittu”, Blom harmittelee. ”Bäcklös Urielin sijoitus oli pettymys, mutta esitys oli ihan hyväksyttävä. Kovavauhtisessa lopetuksessa ei vaan ollut mitään jakoa kärkisijoille. Turkuun ollaan edelleen tulossa innolla.”
Bäcklös Urielin ohjissa nähdään valmentajan poika Oskar Kylin Blom. Lähes sadan hevosen valmennustallia Gävlen eteläpuolella pitävä valmentaja aikoo ottaa mukaan matkakaveriksi oman tallin Friska Viljan. Ruuna sijoittui torstai-iltana Bergsåkerissa kolmanneksi uudella ennätyksellään. 23,7a.
”Viisivuotias Friska Viljan on mielenkiintoinen hevonen ottaa mukaan. Saadaan hevosista samalla matkaseuraa”, Oskar Kylin Blom toteaa.