• Kriteriumvoittaja V.G. Voitto avaa kautensa ensi keskiviikkona Vermossa – ”katsotaan siitospuuhia tulevina vuosina"

    Seppo Suurosen valmennustalli on pärjännyt alkukaudesta hienosti.
    V.G. Voiton viime kausi huipentui kuvan Kriterium-voittoon. Ensi keskiviikkona ori avaa viisivuotiskautensa Vermossa. Rattailla on tuttuun tyyliin Ari Moilanen.
    V.G. Voiton viime kausi huipentui kuvan Kriterium-voittoon. Ensi keskiviikkona ori avaa viisivuotiskautensa Vermossa. Rattailla on tuttuun tyyliin Ari Moilanen. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset
    25.3.202208:00
    Kaj Närhinen

    Kriteriumvoittaja V.G. Voitto avaa viisivuotiskautensa ensi keskiviikkona Vermossa illan kymmenennessä lähdössä. Viime syksynä kausi päättyi Varsakunkku-finaalin neljänteen sijaan marraskuun lopulla.

    Huippulupauksen valmentaja Seppo Suuronen on tyytyväinen talven sujumiseen Juvalla. V.G. Voitto on saanut olla terveenä talvikuukausien ajan.

    ”Vermoon se tulee kotitreenistä, mutta luulen sen olevan ihan hyvässä iskussa. Jännä nähdä kuinka se on kehittynyt nelivuotiskaudesta. Kotona se on sen verran leikkisä, ettei siitä saa oikein täyttä kuvaa.”

    V.G. Voitto kantakirjattiin helmikuussa. Viisivuotiskaudella on kuitenkin tarkoitus keskittyä kilpailemiseen.

    ”Katsotaan siitospuuhia tulevina vuosina. Ajellaan sopivia viisivuotislähtöjä läpi kauden.”

    Suuronen matkaa keskiviikkona Juvalta Vermoon yhteensä neljän hevosen kanssa. V.G. Voiton lisäksi mukana ovat Mikkelissä tiistaina voittaneet Benobi Zet ja Carmenella. Neljäntenä lenkkinä on suomenhevostammojen eturiviin viime vuonna noussut Ciiran Tähti. Benobi Zet on mukana T65-pelin avauksessa ja Ciiran Tähti T65-kierroksen päättävässä tammaryhmässä.

    ”Mikkelissä voittaneet ovat luonnollisesti hyvässä iskussa. Ciiran Tähti oli hyvä kauden avauksessa. Kyllähän tästä kaudesta on hyvin odotuksia tamman kanssa.”

    Ennen Vermoa Suuronen lähtee Coren kanssa Teivon T75-raveihin. Kaikki kauden viisi kilpailuaan voittanut ori starttaa kuudentena T75-kohteena ravattavassa Mauri Tuurnan muistoajossa. Kuusivuotiaille rajattu lähtö on koonnut kovan osallistujajoukon Ville Kallen, Elanin ja Mo Sjurin johdolla.

    ”Core on mennyt tänä vuonna todella hyvin. Nyt on kuitenkin todella kova vastus. Olen tyytyväinen sijoitukseen totosijan tuntumaan lauantaina.”

    Tallikaveri Ierikka jää pois Teivosta oltuaan jo poissa Mikkelin välistartista. Suurosen mukaan kyseessä ei ole kuitenkaan vakavammasta.

    ”Ruunalla on välillä ongelmia lihasjäykkyyden kanssa, niin on nytkin. Yritetään saada lihasarvot kohdilleen ja palaillaan sitten radoille.”

    Seppo Suurosen valmennettavat menestyivät viime vuonna laajalla rintamalla todella mainiosti. Hevoset ansaitsivat yli 330 000 euroa vuoden aikana.

    Kuluva vuosi on alkanut vieläkin paremmin. 50 startista peräti 17 on päättynyt voittoon. Suuronen suhtautuu rauhallisesti vuosien tuomalla kokemuksella tallin voittokulkuun.

    ”Olemme tehneet ihan samalla tavalla töitä kuin ennenkin. Hevoset ovat saaneet olla terveitä. Meillä on useampi lahjakas hevonen valmennuksessa. Ei siinä sen kummempaa.”

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle