• Viikonlopun ravit: Lounasravit Oulussa, huippumatsi Seinäjoki Racessa ja V.G. Voiton paluu

    Suurkilpailukausi on toden teolla käsillä. Seinäjoen lauantairaveissa on paitsi tunnelmaa, myös laatua. Myös Ruotsin puolella nähdään huikeaa raviurheilua.
    Borups Victory on ollut kahtena edellisenä vuonna Seinäjoki Racen voittaja. Massimo Hoist heittää tällä kertaa entistäkin kovemman haasteen.
    Borups Victory on ollut kahtena edellisenä vuonna Seinäjoki Racen voittaja. Massimo Hoist heittää tällä kertaa entistäkin kovemman haasteen. Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset|Ravit
    24.4.202609:30
    Markku Lindström

    Perjantai 24. huhtikuuta

    Raviviikonloppu käynnistyy poikkeuksellisesti kotimaisilla lounasraveilla, kun Oulussa ravataan kello 11 alkaen. Ohjelmassa on komeasti yksitoista lähtöä.

    Urheilupuolella avainosassa on Arto Laurukainen, jonka tallista viivalla ovat hyvin kulkeneet Meno-Antti ja Villitopi. Molempien ohjissa on tällä kertaa Tino Keväänranta.

    Illalla Kouvolassa ajetaan perjantaina nostalgiaravit. Yleisöä rohkaistaan pukeutumaan vanhan ajan ravityyliin, ja ravien aikana muistellaan menneitä. Järjestäjät ovat asiansa kanssa tosissaan, sillä pääsylippuun sisältyy lihapiirakka kahdella nakilla.

    Kouvolassa riittää ihmeteltävää ponilähdön ja yhdeksän ravilähdön verran. Toto5-pelin päätöskohteessa jännitetään, saako viime vuonna lähes virheetöntä työtä tehnyt E L Maestro voittotilinsä auki kevään kolmannella yrittämällä.

    Åbyssä juostaan perjantaina Kungapokalenin ja Drottningspokalenin karsinnat. Koko illan on siis luvassa todella kovien nelivuotiaiden suorituksia.

    Veikko Haapakankaalta on kisoissa mukana Dencos T.D. Hanna Lähdekorven tallista karsintoihin osallistuu Halina S.H. Katja Melkko tuo perjantaina starttiin Pure Stellan, jota ohjastaa Jorma Kontio.

    Illan aikana lähdöissä nähdään tukku huippuhevosia. Maininnan arvoisia ovat ainakin Wise Guy, Nightlife In, Eol, Pure Count, Xanthis Kylie, Mountcastle, Blank ja Pure Athena. Ilta on suorastaan hengästyttävä.

    Wise Guy voitti kolmivuotiaana Breeders Coursen ME-ajalla. Ori hallitsi myös E3-finaalia.
    Wise Guy voitti kolmivuotiaana Breeders Coursen ME-ajalla. Ori hallitsi myös E3-finaalia. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Lauantai 25. huhtikuuta

    Seinäjoella laitetaan lauantaina pöytä koreaksi. Päivän päälähtö Seinäjoki Race on Massimo Hoistin ja Borups Victoryn uusintamatsi viime vuodelta. Heikki Korhosen kasvatilla on lähtöpaikkojen suhteen etulyöntiasema. Massimo Hoistista voi lukea perjantai-iltana laajan artikkelin MT Hevosista.

    MT Hevosissa on myös Matias Salon kuulumiset. Salon valmennettava ja löytö Star Photo on lauantaina elämänsä kovimmassa lähdössä, kun se osallistuu Seinäjoki Raceen.

    Kylmäveristen kultadivisioonassa koetaan V.G. Voiton kauden avaus. Seppo Suurosen suojatti saa olla heti avauksessa tosissaan, sillä Pro on ehtinyt hankkiutua kevään korvalla kovaan kuntoon.

    Kuninkaan paluu. V.G. Voitto on paluustartissaan suosikki, mutta Pro kärkkyy Ari Moilasen ajokin epäonnea.
    Kuninkaan paluu. V.G. Voitto on paluustartissaan suosikki, mutta Pro kärkkyy Ari Moilasen ajokin epäonnea. Kuva: Elina Paavola

    Seinäjoella juostaan myös Etain Royalin nimissä kulkeva maratonmatka, joka on kerännyt useammankin pitkän matkan spesialistin. Kokonaisuudessaan kyseessä on toistaiseksi tämän vuoden hienoin ravipäivä.

    Ruotsin T85 ratkotaan Örebrossa. Kultadivisioonassa ratkotaan Paralympiatravetin finalisteja. Lähdön kovin kolmikko on Get A Wish, Bicc’s Tobee ja Kentucky River. Diamantstoetissa itseoikeutettu suosikki on Alessandro Gocciadoron Clarissa, joka osoitti kauden avauksessa kuuluvansa edelleen maanosan tammaeliittiin.

    Örebrossa pelimiehiä miellyttää jopa neljän miljoonan euron jackpot.

    Sunnuntai 26. huhtikuuta

    Sunnuntaina otetaan jo vähän rauhallisemmin. Ravikausi avataan Ylivieskassa kymmenen lähdön totoraveilla. MT Hevosista voi lukea Ylivieskan ravitoimintaa pyörittävän Pohjanmaan ravi ry:n puheenjohtajan Katri Helmisen haastattelun.

    Raviviikko pannaan pakettiin länsinaapurin Vaggerydissä. Pelimuotona on sunnuntaiseen tapaan Toto75.

    Artikkelin aiheet
    ravit
    Seinäjoki Race
    V.G. Voitto
    raviurheilu
    hevoset
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle