

Kajaanin T75-kierroksen päättävässä lämminveristen avoimessa ryhmäajossa mukana oleva Tapiro Jet voitti viimeksi Mikkelissä hienon esityksen päätteeksi. 10,9a tuloksella tullut voitto miellytti omistaja-valmentaja Marita Kiiskeä. Kyseessä oli kauden kolmas startti suunnitelman mukaisen talvitauon jälkeen.
”Olihan voittotulos tietysti vähän yllätys. Ori oli kuitenkin edelliseen starttiin jo ihan asiallisen tuntuinen. Maaliskuiseen starttiin se taisi tulla vähän turhan köykäisillä valmisteluilla. Vaikka se tuntuukin parantavan ilmojen lämmetessä”, pohtii Marita Kiiski.
Vaikka Tapiro Jet on jo 11-vuotias, ei Italiassa syntyneen hevosen kilpailuinto vaikuta laskeneen nuoruusvuosista. Syksyllä viisi vuotta Kiisken tallissa asustaneella oriilla on jo yli 150 starttia urallaan.
”Ei sitä uskoisi käytöksen puolesta 11-vuotiaaksi, se on energinen kaveri. Kilpaillaan niin pitkään kuin intoa ja terveyttä riittää.”
Lauantaina Tapio Perttusen viimekertaisen voittostartin tapaan ohjastama Tapiro Jet starttaa täyden matkan ryhmään hyvältä neljänneltä radalta. Vaikka oriilla vaikuttaa olevan kaikki kunnossa edellisen startin perusteella, ei valmentaja suuntaa uhoten Kajaaniin.
”Kovimpiin vastustajiin lukeutuva Selmer I.H. sai tietysti meitä heikomman lähtöradan. Mutta onhan siinä monta muutakin kovaa hevosta mukana. Jatketaan Mikkelin tapaan ilman kaikkia kenkiä ja jenkkikärryillä.”

Opettajana työskentelevä, Vieremällä asuva Kiiski teki paluun vastuuvalmentajaksi lähes viiden vuoden tauon jälkeen kuluvaksi kaudeksi. Aiemmin perheen hevoset olivat puolison Markus Kiisken valmennuslistalla. Valmentajanvaihtumiseen ei sisälly dramatiikkaa.
”Markus on tänä vuonna tehnyt aika paljon töitä kodin ulkopuolella. Hän halusi hevosten olevan minun nimissäni, kun työskentelen enemmän niiden kanssa. Hän kengittää hevoset sekä pitää ajopaikat kunnossa. Hän ajaa hevosia myös kaverinani jonkin verran.”
Tapiro Jetin lisäksi Kiisken valmennuslistalta löytyy muun muassa viime vuonna 22,8a ennätyksen kirjauttanut kotikasvatti Harjujen Roomeo. Se oli Vieremän T75-raveissa lauantaina neljäs.
”Se on nyt 11-vuotias ja vaikuttaa kehittyvän edelleen. Vieremällä oli mukana myös Pegasos Evo, mutta se laukkasi polkaistuaan putsin pois etujalasta. Viiden valmennettavan lisäksi meillä on varsoja ja siitostammoja kotona. Olemme vielä kahden vaiheilla astutetaanko tänä vuonna tammoja. Hevosia alkaa olemaan jo vähän liiaksikin.”