
Kajaaniin tulee Norjasta Zet-kasvatti ruuna Fellaini Zet (Weingartner) 13,6 ja 161 000 kruunua. Daniel Redén ohjasti sillä koelähdön kolmevuotiskauden toukokuussa Ruotsin Solvallassa, minkä jälkeen tie vei Norjaan. Ura alkoi joulukuussa voitolla Birissä.
Nelivuotiskausi on tuonut 17 starttia totosijoin 4-4-2. Kaksi voitoista on pääradalta Bjerkestä. Fellaini Zet on ollut jokseenkin ravivarma, joskin pääsääntöisesti autolähdöissä. Viime kisa Birissä marraskuun lopulla päättyi kuitenkin hylkäykseen Lars Fredrik Kollen ohjastamana.
”Tässä on taustalla kolmen osakkaan kimppa”, tuleva valmentaja Anne Turunen kertoo.
”On ollut hevoskuumetta liikkeellä, kun edellinen starttihevoseni Midnight Storm (Neighsay Hanover) myytiin reilu kuukausi sitten. Se aika on haeskeltu kilpahevosta muun muassa ilmoituksella. Tarjouksia tuli paljon, mutta villoja vähän. Haluttiin pitää rima korkealla, että maksimoitaisiin sauma saada hevonen, jolla olisi aina mahdollisuudet, kun raveihin mennään. Sen näkee sitten. Heppa saapuu tässä lähiaikoina.”
”Käännyttiin sitten Tapani Raunion puoleen. Hänen avullaan tämä löytyi. Fellaini Zet teki starteissaan videoilta katsoen rehdin hyvän vaikutuksen, ja siitä jäi myös kiltti toimiva kuva.”
Anne Turunen on valmentanut heppa-järjestelmän tietojen mukaan ravureita vuodesta 2005 alkaen melko voitokkaasti. Joukossa on välivuosiakin.
”Ihan harrastustoimintaa tämä on, mutta koko ikäni olen hevosten kanssa ollut tekemisissä. Päivätyön ohella pidämme Jormualla 20 kilometrin päässä Kajaanista kymmenen karsinan tallia, jossa on ollut joitakin ravureita mutta myös vuokrahevosia, pääosin ratsuja. Ajopaikat ovat hyvät ja olemme tehneet myös ratsastuskentän.”
Anne Turusella on siis ravureiden valmennustoimintaa jo kolmelta vuosikymmeneltä ja mukavia onnistumisiakin takana.
”Kuitenkaan ei ole sellaista tunnetta, että olisi ollut mitään elämän hevosta vielä käsissä. Toivottavasti tämä uusi vaikkapa olisi sellainen.”
”Päivätyöni sallii hevosten valmentamisen aikataulullisesti hyvin. Olen hotellissa aamiaiskokkina, ja työaika on aamulla puoli viidestä yhteentoista. Sen jälkeen saa hevosiakin ajettua aika hyvin. Nyt ei ole tallissa muita ravureita, kuin tuo kohta saapuva. Kuitenkin työn alla on kolme ajolle opetettavaa ratsuhevosta. Sellaista hommaa tarjotaan jonkin verran, ja se tekee noille opetettaville oikein hyvää. Yksi kolmikosta on piensuomenhevonen ja kaksi ratsusukuisia.”
Turusen tilalla on myös kesälaidun.
”Tänne on kesäisin otettu 20 hevosta laitumelle jo pitempään. Joukossa on ollut ja on kaikenikäisiä ja -rotuisia yksilöitä.”