

Kylmäveristen Erkon Pokaalissa nähtiin Issakan Valon ylivoimaa. Ori kiersi ensimmäisessä kaarteessa neljättä rataa, pääsi sitten kolmannelle radalle ja lopulta kierroksen kohdilla keulaan asti. Siitä se vastasi loppumetreillä vielä varmasti Evartin ohitusyritykseen.
Kilometriaika 2120 metrin ryhmäajossa oli 22,2. Se on Issakan Valon uusi ennätys. Voittaja palkittiin 15000 eurolla.
”Neljättä rataa eka kurvi ja eteenpäin piti ajaa, kyllä se raskaaksi meni. Maalisuoralla Evartti kävi edelläkin, mutta ajettiin maaliin asti ja hevonen tuli hienosti viimeisetkin metrit, ja kerettiin vielä edelle. Jaksava hevonen ja vauhtia tulee koko ajan lisää”, ohjastaja Iikka Nurmonen kiitteli voittajahaastattelussa.

Elitkampenin kiihkeä maili on suorastaan kihisevän kuuma kysymys Issakan Valon ympärillä. Valmentaja Antti Tupamäki ei vielä tehnyt päätöstä Ahti Ruoppilan omistaman orin osallistumisesta kansainväliseen kylmäverimittelöön.
”Pitää vielä Iikan kanssa puhua, omistajalle kyllä käy, ja itseäkin kiinnostaa. Maili ei ole tälle paras matka, niin kuin tänäänkin nähtiin, että kiertämistä tuli paljon. Pitää tosiaan pohtia, mutta kyllähän se kilpailu kiinnostaa.”
Tämän vuoden kuninkuusravit kilpaillaan Jyväskylässä, Issakan Valon omistajan ja valmentajan kotiradalla.
”Se on oikein hyvä hevonen siihen kilpailuun. Se menee pitkän matkan, ja kyllä se mailikin menee, mutta ihan nopeimmille se ei siinä riitä. Uskon, että hyvän panoksen se sielläkin antaa”, Tupamäki tuumi voittajakehässä.

Alessandro Gocciadoro toi Vermoon sunnuntaina varsin vahvan joukkueen. Hän voitti ennen Finlandia-ajoa jo nelivuotiaiden Glenn Kosmos Memorialin, kolmevuotiaiden Seppele-ajon ja STL Klass II -karsinnan.
Glenn Kosmos Memorialissa ennakkoon hehkutettu Expo Wise As oli maineensa veroinen. Ohjastaja-valmentaja päästeli takarivin lähtöpaikalta ensimmäisen kaarteen kolmatta rataa ja jatkoi kyselemättä keulaan. Expo Wise As voitti varsin vahvan oloisena 2120 metrin ryhmäajon kilometriajalla 12,4.
Seppele-ajossa Falcon Dany Bar meni 2120 metrin ryhmän kilometriaikaan 13,6. Klass II -karsinnassa Eolo Wise L. meni keulasta 2620 metrin ryhmän aikaan 15,0.