• Verotarkastukset ratsastuskouluilla saivat Ratsastajainliiton toimimaan – hevosalan alv-kohtelusta neuvotellaan juristien tuella

    Verohallinnon tänä vuonna ratsastustalleilla tekemissä verotarkastuksissa on tehty arvonlisäverokantojen määrittelyssä tulkintoja, jotka saivat Suomen Ratsastajainliiton tarttumaan toimeen.
    Tilaajalle
    Ratsastuskoulujen verotarkastuksissa tänä vuonna verottaja on tulkinnut muun muassa pienryhmätuntien arvolisäverokannaksi kymmenen sijasta 24 prosenttia. Ratsastajainliiton näkemys on, että kyse on liikunnan harrastamisen mahdollistamisesta, eli 10 prosentin alv-kannasta.
    Ratsastuskoulujen verotarkastuksissa tänä vuonna verottaja on tulkinnut muun muassa pienryhmätuntien arvolisäverokannaksi kymmenen sijasta 24 prosenttia. Ratsastajainliiton näkemys on, että kyse on liikunnan harrastamisen mahdollistamisesta, eli 10 prosentin alv-kannasta. Kuva: Hanna Linnove
    MT Hevoset|Ratsastus
    18.9.202215:00
    Kati Susi

    Vakiintuneeksi arvonlisäverokäytännöksi on muodostunut, että ratsastuskoulujen tavanomaiset ratsastustunnit katsotaan ohjatuksi liikunnan harjoittamiseksi. Tällöin arvonlisäprosentti on 10 eikä 24 prosenttia, mikä on lajiteknisen opetuksen tai valmentamisen arvonlisäverokanta. Tämä jaottelu on vahvistettu vuonna 2009 Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä.

    Kuitenkin tänä vuonna ratsastuskouluilla tehdyissä verotarkastuksissa on verottaja voinut tulkita verokannat toisin. Ratsastuskoulujen tarjoama viikkotunti esimerkiksi kahdeksan hengen ryhmässä aloittelevalla tasolla on verottajan mielestä ollut edelleen liikunnan harrastamista.

    Näkemysristiriitaa taas on tullut ratsastuskoulun pienryhmätunneista, valmennustunnin nimikkeellä pidetyistä tunneista ja tunneista, joissa painotetaan tiettyä ratsastuksen lajia, esimerkiksi esteratsastusta. Tällöin verottaja on katsonut, että verokanta on 24 prosenttia.

    Ratsastajainliitto lähtee nyt yhteistyössä lakiasiaintoimisto BOWA Legal Oy:n kanssa avaamaan keskustelua Verohallinnon kanssa. Tavoitteena on selventää ja mahdollisesti saada verottajan nykytulkintoja muutettua.

    ”Ratsastustuntien alennettu arvonlisäverokanta on ollut SRL:n keskeinen ja pitkäaikainen edunvalvontatavoite. Kun saimme kuulla asian nousseen esiin talliyritysten verotarkastuksissa, lähdimme etsimään yhteistyökumppania, jolla on arvonlisäveroasioiden erikoisosaamista sekä riittävä hevosalan tuntemus”, sanoo Ratsastajainliiton toiminnanjohtaja Jukka Koivisto.

    SRL:n ja BOWA Legal Oy:n näkemys on, että huolimatta ratsastuskoulutoiminnan moninaistumisesta ja ratsastuskouluyrittäjien tuntitarjonnan erikoistumisesta, on kaikessa toiminnassa pohjimmiltaan kyse liikunnan mahdollistavasta palvelusta, ei kilpavalmennuksesta.

    ”Tavoitteenamme on varmistaa, että kaikki opetushevosilla pidetyt ratsastustunnit olisivat alennetun arvonlisäveron piirissä. Uskon, että meillä on hyvät edellytykset perustella kantamme vakuuttavasti, sillä liikunnan mahdollistamiselle on jatkossakin suuri yhteiskunnallinen tilaus”, Koivisto painottaa.

    Samassa selvityksessä on tarkoitus selventää myös muita hevostalouden arvonlisäverotukseen liittyviä ongelmakohtia.

    SRL:n toiminnanjohtaja Jukka Koivisto pitää ratsastustuntien alv-käytäntöä liiton keskeisenä edunvalvontatavoitteena.
    SRL:n toiminnanjohtaja Jukka Koivisto pitää ratsastustuntien alv-käytäntöä liiton keskeisenä edunvalvontatavoitteena. Kuva: Kari Salonen

    SRL painottaa tiedotteessaan, että vaikka toimintaa harjoitetaan yrityksissä, joiden nimissä voi esiintyä perinteinen käsite ”ratsastuskoulu”. Arkikielessä toimintaan voidaan liittää myös ilmaisuja kuten ”ratsastuksen opetus” ja ammattinimike ”ratsastuksenopettaja”. Tästä huolimatta toiminta on harrastajaryhmille suunnattua, ohjattua ja valvottua liikuntaa, jonka alv-kannan tulisi liiton mielestä olla kymmenen.

    Tänä vuonna tehdyissä tallien verotarkastuksissa on verohallinto myös tulkinnut, että oppilaiden kilpaileminen muuttaa palveluiden sisällön määritelmää niin, että nämä tunnit ovatkin kilpailemiseen tähtäävää valmennusta. Merkitystä ei ole annettu esimerkiksi sille, että yrittäjän tarjoaman palvelun tavoitteena ei ole kilpaurheilu, vaan kyse on ratsastuskoulujen oppilaiden omista tavoitteista kehittyä ratsastajana ja hakea elämyksiä yleensä seuratasolla.

    Ratsastajainliiton mielestä tällaisten perusteella ei voida määritellä palvelun verokohtelua. Tähän liitto on jo lausunut alkuvuonna, kun verottaja lähetti lausuntopyynnön ohjeestaan hevosalan arvonlisäverotukseksi. SRL:n lausunto lähetettiin verottajalle tammikuussa ja siinä painotettiin, että valtaosa ratsastustuntitoiminnasta on nimenomaan ohjattua ja valvottua liikunnan harjoittamista.

    Kiistaa on nyt siitä, minkä toiminnan verottaja tulkitsee liikunnan harjoittamiseksi ja milloin kyse on lajiteknisestä opettamisesta, jolla tähdätään kilpaurheiluun. KHO:n vuoden 2009 päätös ei anna tähän tulkinta-apua. Jukka Koivisto on jo aiemmin todennut, että on mahdollista, että alv-tulkintaa saatetaan joutua hakemaan oikeudessa asti.

    Eduskunnan Hevosystäväin seura on kutsunut laajasti hevosalan järjestöjä ensi tiistaina Eduskuntatalolla pidettäville Hevosvaltiopäiville. Hevosalan mahdollisuuksista ja tulevaisuudennäkymistä käydään keskustelua ilmeisen laajan joukon kesken. SRL:n toiminnanjohtaja Koivisto uskoo, että arvonlisäverotus on yksi asioista, joista keskustellaan.

    ”Hevosvaltiopäivillä keskustellaan laajasti hevoselinkeinosta ja hevosesta liikuttajana sekä hyvinvoinnin luojana. Veroasia on niin ajankohtainen ja tiiviisti näihin teemoihin kytkeytyvä, että se nousee varmasti esiin päivän puheenvuoroissa.”

    EU:n talous- ja rahoitusasioiden ministerineuvostossa hyväksyttiin keväällä arvonlisäverokantojen muutosta koskeva direktiivi. Se tuli voimaan 6.4. koko EU:n alueella. Muutos antaa jäsenmaille vapauden käyttää alennettua arvonlisäveroa useissa eri tavara- ja palvelukokonaisuuksissa, myös hevospalveluissa.

    Esimerkiksi Ruotsissa ratsastustunteihin sovelletaan kuuden prosentin arvonlisäverokantaa.

    Ratsastajainliitto järjestää lokakuun 6. päivänä neuvontailtapäivän hevosalan arvonlisäverokäytännöistä. Tilaisuus on suunnattu SRL:n jäsentalleille.

    Lisää aiheesta
    • Ratsastustuntien arvonlisäverokohtelua koskeva uusi verottajan ohje on aiheuttanut hämminkiä ratsutalliyrittäjissä. Puhekielen termi ”ratsastuksen opetus” mainitaan verottajan tekstissä yleisen, 24 prosentin verokannan alaiseksi toiminnaksi. Tähän asti ratsastustuntien arvonlisävero on tulkittu 10 prosentin verokannan toiminnaksi.

      Ratsastus | Verottajan uusi arvonlisävero-ohje ratsastukseen aiheuttaa hämmennystä – Ratsastajainliitto teettää lisäselvityksen verokohtelusta

    • Asiakas maksaa ratsastuspalveluissaan arvonlisäveroa joko 10 tai 24 prosenttia. Verokanta riippuu siitä, sisältääkö palvelu ohjausta vai opetusta tai valmennusta. Palvelusta käytetyllä nimellä ei ole merkitystä verokantaa ratkaistaessa vaan palvelun sisällöllä, sanoo Juha Perttola verohallinnosta.

      Ratsastus | Hevosala voisi saada alennetun alv:n: ”Ai mikä lottovoitto se olisi”

    Artikkelin aiheet
    arvonlisäverotus
    ratsastus
    hevosala
    Verohallinto
    Suomen Ratsastajainliitto
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle