• Hanna Lepistö katsoo Diamond Truppon kanssa luottavaisena tulevaan. Tavoitteena on kilpailla huipputasolla Finlandia-ajon jälkeenkin.
    Hanna Lepistö katsoo Diamond Truppon kanssa luottavaisena tulevaan. Tavoitteena on kilpailla huipputasolla Finlandia-ajon jälkeenkin. Kuva: Sanne Katainen

    Isänmaan uudet toivot

    Diamond Truppo on Suomen uusin valttikortti ravien kansainvälisiin suurkilpailuihin. Myös sen valmentaja Hanna Lepistö on ensimmäistä kertaa mukana Finlandia-ajossa.
    MT Hevoset|Ravit
    8.5.202619:00
    Ville Toivonen
    Vihti

    Suomen kansainvälisen ravivuoden kohokohta Finlandia-ajo ravataan sunnuntaina Espoon Vermossa. 100 000 euron voittorahoja ja lippua Tukholman Elitloppet-kisaan tavoittelee kuusi ulkomaista vierasta sekä neljä suomalaisravuria.

    Kotijoukkueesta tuorein tuttavuus suomalaisille on Diamond Truppo, joka on kilpaillut suomalaisomistuksessa vasta kerran.

    Ravialan suursatsaaja Mikko Laakkonen osti Italiassa syntyneen oriin talliyhtiönsä ML Stable oy:n nimiin alkuvuodesta, ja vihtiläisen Hanna Lepistön valmennukseen Diamond Truppo tuli vajaat pari kuukautta sitten.

    Kansainvälisellä tasolla ansioitunut ori aloitti Lepistön tallista viime viikon keskiviikkona Vermossa. Tuloksena oli hieno voitto huippuajalla 10,0a.

    Voiton jälkeen Diamond Truppo kutsuttiin mukaan Finlandia-ajoon. Tommi Kylliäinen jatkaa oriin ohjissa avauskisan tapaan.

    Kaksi vuotta sitten Diamond Truppo voitti karsintalähtönsä Elitloppet-viikonlopun kakkoskisaan Sweden Cupiin. Finaalissa ori oli kolmas ennätyksellään 09,6a.
    Kaksi vuotta sitten Diamond Truppo voitti karsintalähtönsä Elitloppet-viikonlopun kakkoskisaan Sweden Cupiin. Finaalissa ori oli kolmas ennätyksellään 09,6a. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Diamond Truppo on aiemmin kilpaillut italialaisessa ja ranskalaisessa valmennuksessa hyvällä menestyksellä ja kovalla tasolla. Lähes puoli miljoonaa euroa tienannut ja paljon voittoja juossut ori oli poikkeuksellisen kovan profiilin hankinta Suomeen.

    Hanna Lepistö puolestaan on valmentajamarkkinoiden kova nousija. 32-vuotias Lepistö on valmentajien tämän vuoden rahatilaston kolmantena, ja hänen tallinsa voittoprosentti on alkuvuodelta hurjat 34.

    ”Ensimmäisen ajokerran jälkeen tiesi, että se on parhaita hevosia koko maassa. Siitä tuntee, että se on oikeasti hyvä hevonen.”

    Hanna Lepistö

    Diamond Truppo tuli Hanna Lepistön talliin viisi viikkoa ennen sen ensimmäistä kisaa hänen käsissään.

    ”Kysyttiin, onko tallissa tilaa. Sanoin, että hyville hevosille on, ja kun kuulin hevosen nimen, sanoin että sille on paikka”, Lepistö kertaa.

    Hevonen oli Lepistölle entuudestaan lievästi tuttu, sillä Lepistö ja hänen eläinlääkäripuolisonsa Valtteri Lintula tekevät yhteistyötä Diamond Truppoa aiemmin valmentaneen Alessandro Gocciadoron kanssa.

    ”Hoidin Diamond Truppoa sen viikonlopun, kun se oli pari vuotta sitten Suomessa kilpailemassa Kymi GP:ssä. Sen jälkeen olin seurannut hevosen edesottamuksia Ranskassakin”, Lepistö mainitsee.

    Diamond Truppo on paljon reissannut maailmanmies, joka ei turhia hötkyile.
    Diamond Truppo on paljon reissannut maailmanmies, joka ei turhia hötkyile. Kuva: Sanne Katainen

    Edellisen Suomen visiittinsä jälkeen Diamond Truppo oli ehtinyt olla Ranskassa valmennuksessa Thierry Duvaldestinilla. Ennen Lepistölle tuloaan Diamond Truppo oli talvivalmennuksessa Ranskan Normandian Utah Beachilla.

    Hevosen olemus teki heti vaikutuksen.

    ”Ensimmäisen ajokerran jälkeen tiesi, että se on parhaita hevosia koko maassa. Siitä tuntee, että se on oikeasti hyvä hevonen”, Hanna Lepistö painottaa.

    Minkäänlaisia ohjeita hevosen mukana ei tullut.

    ”Tuollaisessa tilanteessa pitää pystyä luottamaan hevosen kykyihin eikä yrittää olla etevämpi kuin se. Pitää vain pystyä tukemaan hevosta, että se pystyy suorittamaan omalla tasollaan.”

    ”Mielestäni se pystyy ihan realistisesti pärjäämään myös Finlandia-ajossa.”

    Hanna Lepistö

    Hanna Lepistö myöntää kokeneensa ennen Diamond Truppon avauskisaa myös jonkinlaisia paineita. Hän tiesi hevosen kuuluvan Suomen eliittilähtöihin, mutta Finlandia-ajoa ajatellen näytön paikkoja oli vain yksi.

    Tuon ainoan mahdollisuutensa Diamond Truppo käytti täydellisesti. Ori osoitti kuntonsa olevan kova myös sen aiempaan uraan peilaten, sillä Vermon voittoaika 10,0a jäi vain neljä kymmenystä sen ennätyksestä.

    Sunnuntain Finlandia-ajo on vastuksen suhteen täysin eri luokan mittari kuin viime keskiviikon voitto.

    ”Mielestäni se pystyy ihan realistisesti pärjäämään myös Finlandia-ajossa, jos juoksunkulku vaan onnistuu. Odotan, että se pärjää siinäkin”, Lepistö summaa.

    Hanna Lepistö iloitsi Diamond Truppon Finlandia-kutsusta Vermossa yhdessä omistaja Mikko Laakkosen kanssa.
    Hanna Lepistö iloitsi Diamond Truppon Finlandia-kutsusta Vermossa yhdessä omistaja Mikko Laakkosen kanssa. Kuva: Ville Toivonen

    Hanna Lepistö on valmentajana ensimmäistä kertaa kansainvälisessä kutsukilpailussa, mutta hänen uransa suurin kisa Finlandia-ajo ei ole. Vuonna 2017 Lepistön One Direction oli mukana Derbyssä, jonka ykköspalkinto oli tuohon aikaan 150 000 euroa.

    Tuolloin asetelma oli erilainen, sillä One Direction oli Lepistön oma kasvatti, eli sen kanssa takana oli vuosien työ ja omat jalostusvalinnatkin. Diamond Truppon kanssa yhteinen taival mitataan vasta viikoissa.

    ”Oma urakin on eri pisteessä kuin One Directionin Derbyn aikaan”, Lepistö pohtii.

    ”Kai nälkä kasvaa syödessä. Tämä on ensimmäinen iso avoimen tason kisa, jossa olen valmentajana mukana, mutta en usko tämän olevan viimeinen.”

    Lisää aiheesta
    • Hanna Lepistö ja Mikko Laakkonen riemuitsivat Diamond Trupon hienon voiton jälkeen.

      Ravit | Diamond Truppo näytti heti luokkansa – voittoaika 10,0a ja kutsu Finlandia-ajoon

    • Diamond Truppo sijoittui toissa vuoden Kymi GP:ssä neljänneksi silloisen valmentajansa Alessandro Gocciadoron ohjastamana.

      Ravit | Mikko Laakkonen hankki lähes puoli miljoonaa tienanneen italialaisoriin Suomen avoimiin lähtöihin

      Tilaajalle
    • Hanna Lepistön valmennettavat ovat menestyneet viime aikoina mainiosti, ja tällä viikolla tallista aloittaa parikin uutta nimihevosta.

      Ravit | Hanna Lepistö tuo Mikko Laakkosen huippuhankinnan radalle: ”Kuuluu isoihin kisoihin”

      Tilaajalle
    • Diamond Truppon ensimmäistä Suomen starttia odotellaan mielenkiinnolla. Mikäli kaikki menee valmistautumisessa nappiin, saattaa startti olla jo lähellä.

      Ravit | Mikko Laakkosen uudet ulkomaan ässät saattavat aloittaa piankin – myös toinen supertammoista pian vauhtiin

      Tilaajalle
    • Massimo Hoist oli onnekas Finlandia-ajon rata-arvonnassa.

      Ravit | Massimo Hoist huippuasemista myös Finlandia-ajoon

    Artikkelin aiheet
    Diamond Truppo
    Hanna Lepistö
    Finlandia-ajo
    raviurheilu
    hevoset
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle