
Elitloppet-perjantaina järjestettävä Elitauktion-varsahuutokauppa kerää paikanpäälle parhaat yksivuotiaat lämminverivarsat sekä todella kansainvälisen ostajajoukon. Yksi tiukan seulan läpäisseistä varsoista oli torniolaisen Hannu Saloniemen Backwood’s Ferrari. Numerolla 13 myytävä orivarsa on isänsä Green Manalishin ensimmäistä ikäluokkaa.
”Varmasti isäoriilla oli iso merkitys seulan läpäisemiseen. Eikä emäpuolessakaan valittamista”, myhäilee Hannu Saloniemi.
Orivarsan emä on Saloniemen valmennuksessa viimeiset vuotensa kilpaillut 10,7a-ennätyksinen Callela Colibri (S.J.’s Photo). Backwood’s Ferrari on emän viides varsa. Kaksi vanhinta varsaa ovat Saloniemen aiemmin osaomistamasta Beer Summitista.
”Vaikka Beer Summit on aloittanut hyvin siitoksessa, ei se toiminut isäorina Callela Colibrin varsoille. Tamman nuoremmista varsoista kaksivuotias on Earl Simonista ja kolmevuotias on Timokosta. Ne ovat kuin eri puusta veistettyjä. Backwood’s Ferrari on kasvattajan näkökulmasta oikein mallikkaan näköinen varsa.”
Saloniemen raviura alkoi toden teolla 1980-luvun alussa. Kasvattamiseen viime vuosina paljon satsannut Saloniemi hankki jokunen vuosi sitten omistukseensa kahden tuttavansa kanssa Petri Salmelan vanhan ratatallin Tornion raviradalta.
”Minulla on muutama valmennettava tallilla. Kuudesta siitostammastani osa on Gotlannissa ja osa täällä pohjoisessa. Varsat rekisteröin Ruotsin rekisteriin.”
Viime vuonna 70 vuoden ikäpyykin ylittänyt Saloniemi on Svensk Travsportin tilastojen mukaan kasvattanut vuosien aikana 27 varsaa. Tulevaisuudessa ei siitostammojen määrä tule lisääntymään.
”Kyllä minä tänäkin vuonna useamman tamman astutan. Tarkoituksena olisi kuitenkin vähentää siitostammojen määrää. Tämän kokoisen hevoslauman pyörittämisessä on oma työnsä, vaikka kaikki eivät ole edes kotonakaan.”
Kilpahevosista Saloniemen valmennukseen siirtynyt voitokas Sagredo Hanover on menestynyt tällä kaudella mukavasti. Valmentaja omistaa kahdeksanvuotiaan Amerikassa syntyneen ruunan yhdessä Peter Forsströmin kanssa.
”Ostimme hevosen Amerikan varsahuutokaupasta Peterin kanssa. Hevosella on ollut paljon loukkaantumishuolia. Lopulta otin sen itselleni, ja ajattelin antaa hevoselle vielä mahdollisuuden. Seuraavaa starttia olen kaavaillut hutikuun 20. päiväksi Uumajaan.”
Pelkkiä lämminverisiä ei Saloniemen kasvatit kuitenkaan ole. Hän teetti kolme varsaa 22,4-ennätyksisellä Härmän Auroralla. Ensimmäinen varsa on nyt viisivuotias Korven Lempi. Saloniemi omistaa tamman yhdessä sen valmentajan Kari Ylismäen kanssa. Viimeksi Seinäjoella tamma otti uransa avausvoiton hienolla tyylillä Santtu Raitalan ohjastamana.
”Santtu kehui tammaa jo lämmityksen jälkeen. Harvoin olen kuullut Santulta noin optimistisia kommentteja. Varsakunkku-karsintoja olisi tarkoitus ajaa kevään ja kesän aikana. Villinmiehen Tammakilpa on tottakai sitten syksyllä sopiva tavoite. Minulla on kotona kolmevuotias Korven Tarmo. Se on sen verran vilkas kaveri, että se ruunataan lähiviikkoina.”
Backwood’s Ferrari on vielä tällä hetkellä pohjoisessa. Saloniemen on tarkoitus lähiviikkoina siirtää varsansa eteläisemmille leveysasteille. Kasvattaja haluaa saada kuorittua vielä talvikarvassa olevasta varsasta äärimmäisen edustavan näköisen myyntikohteen. Myyntihintaa kasvatilleen Saloniemi on pohtinut.
”Kyllähän myyntihinnan pitäisi olla kuusinumeroinen ja alkaa vähintään kakkosella. Emän kanssa sain kokea todella hienoja hetkiä kaviourilla. Päällimmäisinä muistoina ovat vuoden 2015 ja 2016 St Michel -viikonloppujen startit. Nyt saan myydä Callela Colibrin varsan Elitauktionissa. Se on todella hieno hetki pienemmän mittakaavan kasvattajalle.”