• Morisonille 200 starttia täyteen: ”Sinnikkyys on palkittu moneen kertaan”

    Koko raviurheilevan Suomen tunteman voimanpesän, Morisonin voittosumma lähentelee jo 500 000 euroa. Kaikkien aikojen eniten ansainnut suomenhevosruuna starttaa keskiviikkona Vermossa 200. kerran urallaan.
    Tilaajalle
    Juha Utala on ollut viime vuodet Morisonin vakio-ohjastaja.
    Juha Utala on ollut viime vuodet Morisonin vakio-ohjastaja. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset|Ravit
    26.11.202515:08
    Kaj Närhinen

    Siru Juutisen Morison (Erikasson) voittaessa vajaa kaksi viikkoa sitten Vermon kultadivisioonan nousi se kautta aikojen eniten ansainneeksi suomenhevosruunaksi. Juutisen kasvattaman Morisonin voittosumma on ennen keskiviikkoillan starttia 495 030 euroa. Juutiselle historiankirjoihin pääsy tuli yllätyksenä.

    ”Pojat olivat kotona puhuneet asiasta aiemmin. Minä olin kuitenkin niin yllättynyt Morisonin voittaessa mailin kisan viimeksi, etten meinannut saada sanaa voittajahaastattelussa. Todella hieno saavutus kaiken kaikkiaan”, Siru Juutinen aloittaa.

    Suomenhevosten kilpailuoikeus päättyy 15-vuotiaana. Kaudesta 2026 tuleekin Morisonin jäähyväiskausi. Vermossa keskiviikkoiltana uransa 200. startin juoksevan Morisonin on tarkoitus kilpailla tuttuun tyyliin läpi talven. Ensi kesänä ei välttämättä pidetä yhtä pitkää kesätaukoa kuin aikaisempina vuosina.

    ”Jos hevosen terveys on kohdillaan niin ajellaan tuleva talvi kilpa tasaisen säännöllisesti. Kesällä ajetaan varmasti sopivan harvoin kilpaa. Tottakai mennään hevosen ehdoilla uran loppua kohti.”

    Morison on Siru Juutisen elämän hevonen.
    Morison on Siru Juutisen elämän hevonen. Kuva: Ville Toivonen

    Keskiviikkoiltana viidennessä T75-kohteessa starttaava Morison on voittanut kaksi viimeisintä starttiaan. Elokuussa päättyneen kesätauon jälkeen startteja on kertynyt jo yhdeksän.

    ”Jokunen startti tauon jälkeen meni kilpailuvirettä hakiessa. Viimeksi se oli sitten tosi hyvä. Keskiviikkona on taas kovia hevosia vastassa ja vielä 20 metrin takamatkakin. Mutta hevonen tuntuu edelleen hyvälle. Vaihdamme luultavammin vähän lyhyemmät hokit hevoselle.”

    Vaikka Morisonin voittosumma lähentelee jo 500 000 euroa, ei voittosummasta ole kertynyt euroakaan ikäluokkalähdöistä. Kuusivuotiskeväänä koelähdön suorittanut ruuna kärsi nuorempana kasvukivuista.

    ”Morison tuntui jo varsana lahjakkaalta. Mutta ennen koelähtöäkin jouduimme ajamaan pelkkää kävelyä vuoden verran. Meidän sinnikkyys on palkittu sitten moneen kertaan myöhempinä vuosina”, Siru Juutinen kiittelee.

    Morison kilpaili alku-urallaan usein stayer-matkoilla. Siru Juutisen mukaan Morison oli nuorempana hyvin verkkainen matkaan lähtijä.

    ”Eihän se tietysti nytkään ole mikään raketti. Mutta nuorempana sillä meni kierros vauhdin päälle saamiseen. Se on muutenkin sellainen persoonallinen hevonen. Kilpailuttamisessa on pitänyt olla koko ajan malttia. Eri tavalla kilpailuttaen emme olisi varmaankaan päässeet kuin sataan starttiin uran aikana.”

    Pitkän uran hevosten ja raviurheilun parissa tehnyt Siru Juutinen muistuttaa useaan otteeseen, kuinka onnekasta on saada Morisonin kaltainen hevonen talliin.

    ”Minä olen kuitenkin sellaiset 40 vuotta tätä hommaa tehnyt. Sain sitten urani loppuvaiheessa tällaisen hevosen talliin. Vaikeahan Morisonin merkitystä meille on sanoilla kuvailla. Tallin muiden hevosten kanssa kilpaillessa palataan nopeasti maan pinnalle,” Siru Juutinen nauraa.

    Talvikausi on Morisonin kulta-aikaa. Kuvassa Juha Utala ja Morison Sanomalehti Karjalainen -ajon voiton jälkeen Joensuussa maaliskuussa 2023.
    Talvikausi on Morisonin kulta-aikaa. Kuvassa Juha Utala ja Morison Sanomalehti Karjalainen -ajon voiton jälkeen Joensuussa maaliskuussa 2023. Kuva: Suomen Hippos/Aada Pölönen

    Siru Juutinen aikoo Morisonin eläköitymisen myötä siirtyä itsekin jäähdyttelemään raviurheilun parista. Perheen jälkikasvusta Aleksi ja Santeri Juutinen ovat ottaneet vastuuta tallin pidosta entistä enemmän.

    ”Iän mukanaan tuomia kulumia polvissa ja lonkissa ja muuta sellaista. Ei pysty tekemään töitä entiseen malliin. Laitoimmekin vieraat hevoset jokunen vuosi sitten pois. Pojat ovat hienosti ottaneet vastuuta tallin pidosta. Minun on ollut pakko vähän höllätä tahtia.”

    Vaikka Morison lopettaakin kilpailemisen ensi vuoden aikana, ei Siru Juutinen kuitenkaan aio täysin lopettaa raviurheilua. Kaksivuotias Frantastiko (Frans) saa kokeneen hevosharrastajan ääneen lisää puhtia.

    ”Minun piti alunperin myydä se. Mutta enhän minä sitä sitten malttanut päästää käsistäni. Toivotaan sen kilpauran alkavan sopivasti Morisonin jäädessä eläkkeelle. Kyllä minä tallilla aion pyöriä jatkossakin, vaikka vetovastuu kotitallista siirtyy nuoremmille tekijöille.”

    Lisää aiheesta
    • Juha Utalan ajama Morison kamppaili Tähtisprintterin voittoon ennen Elania ja Esa Holopaista.

      Ravit | Toto75-karonkka: Morison ravasi suomenhevosruunien tulokuninkaaksi

      Tilaajalle
    • Aleksi Juutinen ajaa mielellään oman tallin hevosilla uran alkustartteja saadakseen tietoa hevosista.

      Ravit | Aleksi Juutiselle hevoset olivat teininä pakkopullaa, mutta nyt hän haluaa raviurheilusta ammatin

      Tilaajalle
    • Juha Utala sai tuulettaa Morisonin rattailla Valkeala-ajon loppusuoralla.

      Ravit | Suomen Toto75-karonkka: Morison oli vahvin Valkeala-ajossa

    • Morison kuuluu kilpailevien suomenhevosten parhaimmistoon. Kuvassa se juoksee Kouvolassa Juha Utalan ohjastamana.

      Ravit | Morison on erityistapaus ja omistajansa silmäterä: ”Että sain vielä tällaisen hevosen”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Morison
    Siru Juutinen
    Aleksi Juutinen
    Santeri Juutinen
    Vermo Areena
    Hevonen
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle