
Molemmat oriit jäivät hyväksymättä kaksi viikkoa sitten pidetyillä Suomen oripäivillä. Omistajat kyseenalaistivat ratkaisun, ja he päättivät nopealla aikataululla viedä estehevosensa Viroon arvioitavaksi.
Saksassa syntyneen Correcto van het Schaeckin (Comme il Faut - Tinka’s Boy) omistaja Ulla Helasuo on oikein tyytyväinen Viron oripäiviin. Ajatus Correcton lähettämisestä Viroon tuli heidän eläinlääkäriltään Hanna Nikanderilta, jonka Viroon rekisteröity GP-esteori Carlos astui Helasoilla.
Ehdotus osoittautui hyväksi. Correcto esiintyi hyvin, se hyväksyttiin ja oriin esittänyt Lotta Lehtonen nautti tilaisuudesta ja sen ammattimaisesta ilmapiiristä.
Seuraavaksi Helasuo odottaa Virosta vahvistuksia siitä, mitä testejä tarvitaan. Hän pidä mahdottomana sitäkään, että ori menisikin Viroon astumaan.
”Miksei, jos sieltä löytyisi hyvä paikka”, Helasuo toteaa.

Qualle KS:n (Quillan KS - Cardento) kasvattaja ja omistaja Eeva-Liisa Penttilä kertoo päättäneensä Suomen oripäivien jälkeen ensin nukkua pari yötä, mutta senkään jälkeen hän ei voinut hyväksyä orilautakunnan päätöstä.
Hän kertoo, että Qualle KS: n lineaarisessa arvostelussa Suomessa ei ollut mitään erityistä heikkoutta, mutta kaikki oli vain merkitty keskiverroksi tai vähän sen jommallekummalle puolelle. Testinsä korrektisti suorittanut ori ei muka loistanut millään osa-alueella.
Oripäivien jälkeen Penttilä otti itse kiukuissaan oriiltaan kengät pois jalasta ja päästi sen kavereiden kanssa pihattoon. Ruunausajankin hän tilasi, mutta Tampereen hevosklinikan johtaja Kristiina Ertola ilmoitti ystävälleen, että voit viedä sen minne tahansa, mutta meillä sitä ei ruunata.
”Krisse sanoi, että et voi antaa nyt periksi”, Penttilä kertoo hymyillen.
Myös multa hevosmaailman ystäviltä ja ammattilaisilta tuli ennenkuulumattoman paljon viestejä, että ori on hieno ja se kannattaa viedä näytille Viron oripäiville.
Penttilä otti asiasta selvää ja päättikin viedä Quallen näytille lahden taakse. Aikaa Viron oripäiviin oli siinä vaiheessa vain neljä päivää, mutta mukaan päästiin.
Oripäivillä Quallen esitti Kati Lekander ja koeratsastuksen teki Ivo Ots. Penttilä kertoo, että molemmat suomalaisoriit esiintyivät Virossa vielä hienommin kuin Ypäjällä.
Hän myös kiittää Otsin erittäin taitavaa tapaa esittää oriit niin, että ne saivat hyppyihinsä täydet mahdollisuudet ja silti vastuun hypystään. Muutenkin virolainen, urheilussa kiinni oleva lautakunta teki vaikutuksen. Siihen kuuluivat muun muassa meritoituneet kilparatsastajat Hanno Ellermann, Gunnar Klettenberg ja Dina Ellermann.
Qualle KS tulee tarjolle tammoille Penttilän KS-tallilla. Varauksia on jo kuusi, ja lisäksi Penttilä aikoo etsiä oriilleen sopivan tamman ja teettää varsan itselleenkin, vaikka hän jo kertaalleen päätti lopettaa ratsukasvatuksen.
”Mä olen kaikille vannonut, että en kasvata enää yhtään FWB-hevosta. Mutta näistähän ei tulekaan FWB- vaan ESH- tai Zangersheide-hevosia”, hän sanoo.
Quallen ja Correcton varsat voidaan siis rekisteröidä joko Viron kantakirjaan tai arvostettuun belgialaiseen urheiluhevoskantakirjaan Zangersheideen, jos emän suku kelpaa.
Tilanne on vähän haikeakin, mutta Penttilä näkee Hippoksen tehneen oleellisen virheen, joka sattui yli 150 ratsuvarsaa kasvattaneen tekijän sydämeen.
”Tähän asti olen ollut Top-10:ssä FWB:n puolestapuhujana”, hän huokaa.