

Oja-Nisuloiden tallilla Kurikan Tuiskulassa elelee kuusi hevosta, mutta vain yksi voi olla paikan kuningatar. Se on sitä kirjaimellisesti: Akaasia on kruunattu ravikuningatar vuodelta 2018.
Kuninkaallisuus ei liity pelkästään titteliin. 18-vuotias Akaasia pitää tallin muut hevoset kurissa ja nuhteessa. Se antaa runtua kyselemättä, jos vieruskaveri aidan takana meinaa tulla liian lähelle tai muuten vain ärsyttää. Omat varsansa se hoitaa mallikkaasti, mutta vieroittaa ne itse, kun varsat ovat puolivuotiaita. Sen jälkeen on turha yrittää maitobaariin.
“Muita hevosia Akaasia ei oikein siedä, mutta ihmiselle se on kuin ajatus, on aina ollut”, omistaja Ari Oja-Nisula sanoo.
Ihmisrakkaus lupaa hyvää, sillä Akaasia on Seinäjoen Farmari-messuilla yleisön ihasteltavana.
Ari Oja-Nisulan puoliso Elisa Oja-Nisula vahvistaa, että Akaasia on aina itse lempeys kaikenlaisissa tilanteissa ihmisten kanssa.
“Siihen voi luottaa.”
Tämän kuultuaan Akaasia ampaisee hetkeksi raolleen jääneestä aitauksen portista karkuun ja rynnistää suoraan mehevimmän ruohotuppaan luo.
Kiinniottoyritykset ovat turhia, tamma kirmaa ja vähän pukittaakin ja ottaa entistä päättäväisemmän asennon ruokapöydän ääressä. Kiltti kyllä olen, mutta saa sitä vähän luonnettakin olla, hevonen taitaa tuumia.
Hetken natustettuaan se kuitenkin antaa isännän tarttua riimuunsa ja kulkee tämän perässä lauhkeasti takaisin aitaukseensa.

Akaasia on vuosien varrella saattanut Oja-Nisulat suuriin tunnekuohuihin. Menestys ravikilpailuissa, kuninkuusravien voitto, on niistä tietenkin suurin. Etenkin, kun voittoa edelsi kaksi täpärää hopeasijaa.
Hevosille elämänsä omistaneelle perheelle tuli voiton hetkellä kaikki, mistä suomenhevosen kasvattaja ja omistaja vain voi ikinä toivoa.
Itselleen kasvattaja, omistaja ja valmentaja Ari Oja-Nisula ei ota kunniaa Akaasian menestyksestä.
“Se vain on niin hyvä hevonen, ei siinä muuta syytä ole.”
Todellisuudessa taustajoukkojen panoksella taitaa olla hyvä merkitys.

Hevoset täyttävät Oja-Nisuloiden arjen. Niin on ollut aina.
Ari Oja-Nisula on saanut hevosinnostuksen verenperintönä. Hevosenomistajan elämä on sitovaa, kun käytännössä aina on oltava kotona.
“Missä muuallakaan olisin, kotona on hyvä olla”, Ari Oja-Nisula sanoo.
Hänen puolisonsa sanoo, että päinvastoin, hevosten hoito on mukavaa, ja etuoikeus jopa.
“Aina on joku, joka odottaa.”
Ari Oja-Nisula käsittelee tammaansa lempein ottein ja puhuu sille hiljaa ja kunnioittavasti. Akaasia tarjoaa ison päänsä miehen käsien väliin, ottaa suosionosoitukset vastaan. Kaksikon yhteyden näkee hevosista tietämättömämpikin.
“Akaasia on meidän taistelija. Kaksi kertaa on jo luultu, että sen elämä loppuu siihen paikkaan.”
Kun Akaasia sai ensimmäisen varsansa Fraasian vuonna 2022, ei kaikki sujunut hyvin. Akaasialla oli hengenvaarallinen kohdunkiertymä, ja niin varsan kuin emänkin pelastamiseksi tehtiin reissu eläinsairaalaan Helsinkiin. Pelastuminen oli pieni ihme.
Fraasia voi hyvin. Se asuu yhä Akaasian tallikaverina ja aloittelee raviuraansa.
Toinen, surullisesti päättynyt, vastoinkäyminen koettiin kuluvan kesän kynnyksellä. Akaasia oli viimeisillään tiineenä. Sen varsomista odotettiin kovasti – myös siksi, että Akaasian piti tulla tuoreen pikkuvarsansa kanssa näytteille Farmariin.
“Varsa kuoli kohtuun. Kaksi eläinlääkäriä tarvittiin vetämään se ulos tuohon pihalle. Akaasian omakin vointi näytti huonolta. Se makasi kyljellään maassa. Me pelkäsimme, ettei se tuosta tokene”, Ari Oja-Nisula kertoo.
Toisin kävi. Taistelijatamma keräsi hetken voimiaan ja ponnisti pystyyn. Muutaman päivän kuluttua se oli jo entisellään.
Viisas hevonen hyväksyi tapahtuneen ja totesi, että nyt on näin. Elämä jatkuu.

Vuonna 2006 syntynyt suomenhevostamma
Omistaja ja kasvattaja Ari Oja-Nisula, Kurikka
Starttien määrä: yhteensä 102, joista 34 voittoa, 15 kakkossijaa ja 9 kolmossijaa.
Raviuran yhteenlaskettu voittosumma 267 220 euroa
Uran isoimmat menestykset: Ravikuningatarkisan kakkonen vuosina 2016 ja 2017 sekä voitto vuonna 2018. Akaasia on Suomen kautta aikain toiseksi nopein suomenhevostamma mailin matkalla.
Jälkeläiset: Fraasia (s. 2021), Vieno Kaino (s. 2023). (Vuonna 2022 syntynyt Familia menehtyi äkillisesti tämän vuoden keväällä)