
Janne Korpi ajaa tämän kauden ensimmäiset ravilähtönsä Vermossa. Viime vuonna vain kolme ravilähtöä ajaneella urheilun monitaitajalla on keskiviikkona yhtä monta kuskitehtävää. Neljästä ajokista Fabulous Combo jäi pois tiistaina.
Lumilautailun kaksinkertainen MM-pronssimitalisti toteaa, ettei Vermon starttisuma tarkoita suurempaa aktivoitumista, vaan kyse on enemmänkin loman tuurauksesta.
”Pekka (Korpi) on lomalla, joten ajan tallilla hevosia ja keskiviikkona myös kilpaa. Vermon ohjastettavilta olen nähnyt joitakin startteja. Ne ovat kaikki kohtuullisia hevosia”, Korpi paljastaa MT Hevosille.
Korpi kävi viikonloppuna gaalatilaisuudessa, jossa palkittiin Solvallan ravikauden 2024 parhaat hevoset. Korven silmäterä Kinglet Bird palkittiin tapahtumassa parhaana 4-vuotiaana tammana. Kinglet Bird voitti heinäkuussa Stochampionatet-suurkilpailun, jossa ykköspalkinto oli 2,4 miljoonaa kruunua. Tamma kilpaili silloin Daniel Redénin valmennuksessa, mutta palasi syksyllä omistajalleen Janne Korvelle.
Hieno gaala nostatti omistajan tunnelmia.
”Ruotsissa, eikä varsinkaan Solvallassa ole helppo voittaa mitään, joten arvostan palkintoa. Tapahtuma oli todella hieno. Paikalla olivat suunnilleen kaikki valmentajat ja ohjastajat. Halusin mennä tapaamaan vanhoja tuttuja. Muutamia uusiakin tuttavuuksia tuli”.
Kinglet Birdille on suunniteltu kevääksi siemennystä Face Time Bourbonilla. Sitä ennen ohjelmassa on todennäköisesti muutama startti.
”Ehkä jokunen lähtö ajetaan ennen jalostushommia. Tamma on ollut talven treenissä. Sarjoja olen katsonut jonkun verran, eikä sen perusteella ole mitään erityisiä tavoitteita tai paineita.”

Korpi on yhteistyökumppaninsa Jaajo Linnonmaan kanssa ideoinut Vermoon ajajakilpailun, joka toteutuu viisissä Vermon raveissa maalis- ja huhtikuun aikana. Kutsukilpailuna ajettavaan kilpailuun osallistuvat Suomen parhaat ohjastajat.
”Mietimme, miten Raviristeilyt voisi olla mukana jokapäiväisessä raviurheilussa. Halusimme ohjata markkinointiresursseja raviurheilun hyväksi. Samalla tarjoamme jotain uudenlaista. Olemme kilpailusta hyvin innoissamme.”
Kilpailun säännöt on määritelty niin, että sattuman vaikutusta on minimoitu.
”Hevosia tullaan jakamaan kategorioihin, joista kuskeille arvotaan ajettavia tasapuolisesti. Lisäksi kilpailussa on osalähtöjä niin paljon, että onnella ei ole lopputuloksissa niin suurta sijaa. Mennään urheilu edellä”, Korpi päättää.